
Taivas on syksyisen harmaa, mutta miksi emme määrittele harmaata sen tarkemmin? Onhan harmaudessa eroa sen mukaan, onko kyseessä lokakuun keskipäivä, jota harmaa pilviverho vain vähän himmentää, vai onko harmaus kaamoksen synkintä.
Ihmissilmä erottaa toisistaan jopa miljoonia eri värisävyjä, mutta ihmiskielissä on hyvin rajallinen määrä sanoja eri väreille. Suomenkielinen, tai vaikkapa englanninkielinen, henkilö pärjää koko elämänsä ymmärtämällä vain 11 värisanaa: musta, valkoinen, punainen, keltainen, sininen, oranssi, vihreä, violetti, ruskea, harmaa ja pinkki.
Jos sattuu olemaan vaikkapa kuvataiteilija tai sisustusarkkitehti, värisanavarasto kattaa sellaisetkin termit kuin turkoosi tai sinooperi, mutta tällöinkään käytössä ei ole kuin kolminumeroinen kattaus eri värisanoja.
Eri kielissä on katsottu tarpeelliseksi nimetä hyvin erilainen määrä värejä. Esimerkiksi Papua-Uudessa-Guineassa puhutussa berinmon kielessä on viisi värisanaa ja Boliviassa puhutussa tsimanen kielessä vain kolme, eli musta, valkoinen ja punainen. Itse asiassa, jos kielessä on sanat vain kolmelle värille, ne ovat juuri nämä värit.
Yleisesti ottaen voidaan todeta, että mitä teollistuneempi yhteiskunta on kyseessä, sitä enemmän siellä puhuttu kieli sisältää termejä väreille. Ihmisillä on tapana antaa nimiä asioille, joista he haluavat puhua. Usein teollisia tuotteita erottaa vain väri.
Ei olekaan sattumaa, että esimerkiksi uutuuspuhelimen kuoria myydään kullan ja ruusukullan värisinä – eihän tuotteilla ole oikeasti mitään muuta eroa kuin pieni sävyero.