Teatteriarvio: Näin häikäilemättömän hyvää ja kimaltelevaa nunnakuoroa ei ole kuunaan nähty

Deloris van Cartierilla ( Ushma Karnani) on unelma: hän haluaa olla tähti. Lauluääni ja esiintymisasut ovat jo kunnossa, mutta kunnollinen areena puuttuu. Spottivaloista haaveileva Deloris joutuu kuitenkin hautaamaan haaveensa hetkeksi, kun hän päätyy sattumalta todistamaan poikaystävänsä ( Mikko Jurkka) rikollisia harrastuksia.

Poliisi piilottaa todistajansa nunnaluostariin. Kuten arvata saattaa, mieluusti huomiossa paistattelevalla Deloriksella on vaikeuksia tottua nunnien hiljaiseen ja askeettiseen elämäntapaan. Yllättävä yhteiselo alkaa kuitenkin nostattaa uusia, raikkaita tuulia myös myyntivaarassa olevaan luostariin.

Lahden Kaupunginteatterista ei tänä syksynä puutu glamouria eikä glitteriä, kun suuren näyttämön valtaa elokuvanakin tunnettu Nunnia ja konnia. Koreografioissa, laulunumeroissa ja puvustuksessa on menty häpeilemättä kohti niin runsasta yltäkylläisyyttä ja kimmellystä, että katsomossa ei voi mitenkään istua hapan ilme kasvoillaan.

Kun puitteet on rakennettu valtaviksi, vaatii se myös työryhmältä suuria ponnistuksia. Valitettavasti muutama musiikkikohtaus ei täytä niille rakennettuja puitteita, vaan mukaan olisi kaivattu enemmän vääntöä. Sen sijaan Deloriksen rooli olisi kaivannut ehkä hieman vähemmän pinnallista ja teinimäistä uhoa. Ero hillittyihin nunniin olisi ollut suuri ilman liiallista yrittämistäkin.

Mutta kun nyt nunnista puhutaan, Deloriksen johtama naiskuoro on koko musikaalin säihkyvä timantti! Yhteneväisiin pukuihin sonnustautunut joukko heittäytyy koreografioihin ja stemmoihin sellaisella antaumuksella, että heitä ei haluaisi päästää lavalta pois hetkeksikään. Jos joku sattuu pitämään kuorolaulua tylsänä, suosittelen ravistelemaan ummehtuneita mielipiteitään tämän lauluryhmän esityksen ääressä.

Nunnia ja konnia Lahden Kaupunginteatterissa 14.12. saakka. Ohjaus: Ilkka Laasonen.