• Erikoinen ilmiö: Sateenkaari levittyi värimattona metsämaiseman päälle

    Elokuun puolivälissä pohjoiskarjalaisen vaaran päältä avautui eriskummallinen värishow. Selitys lienee päivän säässä ja katselupaikassa.
    Elokuun puolivälissä Nurmeksen Valtimolla nähty sateenkaari ei ollutkaan kaareva vaan ennemmin tasainen värimatto metsän yllä.
    Elokuun puolivälissä Nurmeksen Valtimolla nähty sateenkaari ei ollutkaan kaareva vaan ennemmin tasainen värimatto metsän yllä. Kuva: Reijo Haukia
    Lukemisto|Sää
    21.9.202423:00
    Laura Kuivalahti
    Nurmes

    Sateenkaari piirtyy jo nimensä vuoksi mielissämme värikkäänä kaarena. Joskus vesipisarat tekevät kuitenkin tepposet ja ihminen pääsee ihailemaan erilaista väri-ilottelua.

    Elokuun puolivälissä pohjoiskarjalaisen vaaran laelta avautui henkeäsalpaava näky. Metsämaisemaa peitteli värimatto, joka levittyi laajalle alueelle juuri puiden latvojen tuntumassa.

    Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Henri Nyman arvelee, että syy eriskummalliseen ilmiöön löytyi päivän säästä, joka oli ollut Nurmeksen Valtimolla sinä päivänä vaihteleva. Rankkoja vesisateita seurasi kirkas ja kesäisenlämmin auringonpaiste.

    ”Metsästä on luultavasti haihtunut kosteutta sen yläpuoliseen ilmaan ja siihen on muodostunut pientä sumua. Kun auringonsäteet ovat osuneet sumuun, valo on aiheuttanut sateenkaari-ilmiön”, Nyman sanoo.

    Sateenkaari syntyy auringonsäteiden osuessa vesipisaroihin, joissa valo hajoaa väreiksi.

    Puiden latvojen yläpuolella leijailleen sumupilven päällä jatkui luultavasti kuiva ilmamassa, minkä vuoksi sateenkaari näyttää ennemmin tasaiselta kuin kaarevalta.

    ”Jos ilmiötä katsoisi maanpinnalta tai samalta tasolta, ei sitä välttämättä olisi huomannut.” Henri Nyman

    Vastaavanlaista sumua muodostuu usein auringon laskiessa esimerkiksi peltojen yläpuolelle. Sateenkaarta ei välttämättä silti synny, koska auringonsäteet eivät osu vesipisaroihin enää oikeassa kulmassa.

    Valtimolla sateenkaari-ilmiön havaitsemiseen saattoi vaikuttaa näköalapaikka korkean vaaran päällä.

    ”Voi olla, että tämän ilmiön pystyi näkemään vain korkealta. Jos ilmiötä katsoisi maanpinnalta tai samalta tasolta, ei sitä välttämättä olisi huomannut”, Nyman pohtii.

    Hänen mukaansa vastaavia ilmiöitä on luultavasti helpompaa havaita esimerkiksi Alpeilla, missä sateiden jälkeen muodostuu paikallisia sumuhattaroita rinteisiin metsien yläpuolelle.

    ”Sen olen itse havainnut, kun olen tällaisilla alueilla ollut. Muualla maailmassa tällaiset paikalliset sumut voivat olla yleisempiä kuin meillä”, Nyman sanoo.

    Todellisuudessa sateenkaari on täysi ympyrä.

    Tähtitieteellinen yhdistys Ursa muistuttaa verkkosivuillaan, että todellisuudessa sateenkaari on täysi ympyrä. Valoilmiö näyttäytyy meille kuitenkin tyypillisesti kaarena, sillä osa ympyrästä jää aina horisontin taakse piiloon.

    Täyden sateenkaariympyrän voi nähdä lentokoneesta.

    Lisää aiheesta
    • Tässä kaupungissa satelee keskimäärin 2 500 millimetriä vuodessa.

      Sää | Tiesitkö: Lähellä Suomea on paikka, jossa sataa niin paljon, että suomalainen keskivertokuukausi olisi vähäsateinen

    • Retkikunnan tehtäviin kuuluu talousveden sulatussäiliön täyttäminen lumella.

      Luonto | Tällainen on Etelämantereen kesä, jossa suomalaistutkijat tekevät työtään: Aurinkolasit on oltava aina päässä, ulkona kaatuminen voi aiheuttaa hankalan haasteen

    • Ville Pitkäsen pellot Kuusamossa ovat paikoin niin vettyneitä, ettei kasvua ole odotettavissa.

      Viljelijän arki | Koillismaan viljelijät kamppailevat poikkeuksellisten sateiden keskellä – vesistöjen pinta edelleen tulvarajassa

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita