• Koillismaan viljelijät kamppailevat poikkeuksellisten sateiden keskellä – vesistöjen pinta edelleen tulvarajassa

    Seutukunnan viljelijät joutuvat kamppailemaan poikkeuksellisten sateiden kanssa, jotka häiritsivät niin kevätkylvöjä kuin rehun korjuutakin.
    Ville Pitkäsen pellot Kuusamossa ovat paikoin niin vettyneitä, ettei kasvua ole odotettavissa.
    Ville Pitkäsen pellot Kuusamossa ovat paikoin niin vettyneitä, ettei kasvua ole odotettavissa. Kuva: Heikki Ketola
    Maatalous|Viljelijän arki
    12.7.202407:00
    Juho Hannuksela

    Koillismaan seutukunnalla Pohjois-Pohjanmaalla on satanut kuluneen kasvukauden aikana poikkeuksellisen paljon.

    Runsaslumisen talven jäljiltä vesistöjen pinta oli jo keväällä korkealla, eikä laskua normaaliin ole näköpiirissä.

    Touko- ja kesäkuun vesisateiden myötä vesistöt ovat edelleen lähellä tulvarajaa, joka vaikuttaa alueella olevien viljelymaiden kuivumiseen.

    Kuusamossa osa kevätkylvöistä jäi täysin tekemättä ja säilörehusadon tekemisen kanssa on ollut huomattavia haasteita, kertoo Kuusamon MTK:n paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Ville Pitkänen.

    ”Poudan aikana ehtii juuri edellinen sade kuivua, ja sitten sataa taas lisää”, mies kuvailee kuluneiden viikkojen säätilaa.

    Pitkänen tähyää poutaisempien säiden perään, mutta helpotusta hukkuville oraille ei ole näköpiirissä.
    Pitkänen tähyää poutaisempien säiden perään, mutta helpotusta hukkuville oraille ei ole näköpiirissä. Kuva: Heikki Ketola

    Kulunut talvi ja kevät oli myös nurmialojen kannalta haastava, ja paikoin talvituhoja tuli alueella runsaasti.

    ”Alueemme viljelijöillä tuhoja kärsineet nurmet ovat olleet pääasiassa vanhempia eli kolmannen vuoden nurmia, jotka ovat tuhoutuneet osittain tai lähes kokonaan”, Pitkänen kertoo.

    ”Omilla pelloillani tilanne oli vielä talven jäljeltä varsin kohtuullinen, ja ehkä enemmän tuhoa tekee nyt vallitseva märkyys, joka tukahduttaa nurmen kasvun. Lisäksi se antaa rikkaruohoille lisää kasvutilaa”, lypsykarjatilallinen harmittelee.

    Pitkäsellä on yhden robotin lypsykarjanavetta, joten rehun laatua ja määrää kaivataan, jotta eläimillä riittää syötävää myös tulevana talvena.

    ”Tässä on taas kuluneen viikon aikana tullut reilu 60 millimetriä vettä, joten mietinnässä on, että milloin rehut saadaan tehtyä”, Pitkänen sanoo.

    Hänen mukaansa osa alueen viljelijöistä on saanut säilörehusadon korjattua, mutta eivät läheskään kaikki. Sadekuurojen paikallisuus, peltojen märkyys ja korjuuaikaikkunan kaventuminen aiheuttavat haasteita niin tilallisille kuin urakoitsijoillekin.

    Sääennuste lupaa myös viikonlopulle lisää sateita, joten toivoa kuivemmista rehuntekokeleistä ei juuri ole.

    Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoilleen merkityksellisiä aiheita.

    Lisää aiheesta
    • Märkyys haittasi sadonkorjuuta pahasti viime syksynä Suomessa.

      Kasvintuotanto | Märkyys kurittaa peltoja Euroopassa – haittaa kasvustoille ja kevättöille

      Tilaajalle
    • Nollan tuntumassa pyörivä kevätsää aiheuttaa riskin jääpoltteelle.

      Sää | Kevätsään armoilla: Epävakaa sää asettaa syysviljan kasvun koetukselle — myös puutarhan nurmialueet tarkastelun kohteena

      Tilaajalle
    • Jos sää tällä viikolla pysyy poutaisena ja lämpimänä, ensimmäiset kevätkylvöt alkavat eteläisessä Suomessa tämän viikon lopussa tai ensi viikon alussa. Kuvituskuva.

      Maatalous | Kylmyys ja märkyys hidastaa peltotöiden aloitusta – talvi tuhosi eteläisimmän Suomen syysöljykasvit

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle