• Video: Perinteisiä elämäntapoja vaaliva agronomi työstää puusta karhun tai Käärijän – ”Elämäntyyli on kaikua talonpoikaiskulttuurista”

    Luonnon huomioiminen ja perinteisten työtapojen kunnioittaminen on vienyt Jani Grönlundin mielenkiintoisten asioiden äärelle.
    Tilaajalle
    Jani Grönlund työstää puuta moottorisahan lisäksi perinteisin menetelmin, kuten puukolla ja taltalla.
    Jani Grönlund työstää puuta moottorisahan lisäksi perinteisin menetelmin, kuten puukolla ja taltalla. Kuva: Sanne Katainen
    Lukemisto|Käsityöt
    6.3.202420:00
    Juho Hannuksela
    Pöytyä

    Pöytyällä, reilun 8000 asukkaan maalaiskunnassa Varsinais-Suomessa sijaitsevan rintamamiestalon keväistä pihapiiriä koristavat erilaiset puiset veistokset, ja ulkorakennuksesta kantautuu korviin moottorisahan ääni. Täällä asuu Jani Grönlund, 27, yhdessä avopuolisonsa kanssa.

    Grönlund on kotoisin Mikkelin Hiirolasta, jossa hänen vanhemmillaan on itsepoimintaperiaatteella myyntiä harjoittava marjatila. Nuoresta alkaen metsästyksen ja musiikkiharrastuksen parissa aikaansa viettänyt kädentaitaja kertoo kiinnostuneensa perinteiden vaalimisesta ja talonpoikaismaisesta ajattelutavasta jo hyvin nuorena.

    Jani Grönlund

    27-vuotias agronomi

    Kotoisin Mikkelistä, asuu Pöytyällä avopuolisonsa kanssa.

    Vaalii perinteisiä elintapoja ja omavaraista talonpoikaisajattelua.

    Haluaa omalta osaltaan edesauttaa käsityötaitojen säilymistä.

    ”Peruskoulu- ja lukioajan soitin pasuunaa sekä muita soittimia eli sellaista taiteellista taipumusta oli havaittavissa jo silloin. Musiikkiharrastuksesta ei kuitenkaan jäänyt mitään visuaalista todistetta, joten nyt instrumentti on vaihtunut moottorisahaan ja puutyökaluihin, joita käyttämällä saa jotain konkreettista aikaan”, Grönlund kertoo.

    Lukion loppuvaiheilla pohdittavana oli erilaisia mahdollisia jatkokouluttautumisvaihtoehtoja, kunnes oppilaanohjaaja oli ehdottanut Helsingin yliopistossa olevaa maataloustieteiden koulutusohjelmaa. Ensimmäisenä Jani muistaa pohtineensa, että mitenköhän sieltä yliopistosta pääsee kotiin hirvijahtiin.

    Vakuututtuaan koulutusohjelman sopivuudesta niin tulevaisuuden suunnitelmiinsa, kuin metsästyksen rinnalle soveltuvuudellaan, suuntaisi Grönlund varusmiespalveluksen jälkeen Helsinkiin. Monipuolisissa yliopisto-opinnoissa erikoistumisalaksi valikoitui lopulta kasvintuotantotieteet, tarkemmin ottaen agro- ja ympäristöekologia.

    ”Maatalousympäristö kokonaisuutena oli mielenkiintoinen, ja jo silloin oli selvää, että nuorta miestä kiinnosti erityisesti ympäristön kasvit, niiden ominaisuudet ja hyödynnettävyys”, hän kuvailee alavalintaansa.

    Kaikki tekeminen lähtee hyvästä suunnittelusta, mutta lopputuloksessa näkyy taiteellinen vapaus.
    Kaikki tekeminen lähtee hyvästä suunnittelusta, mutta lopputuloksessa näkyy taiteellinen vapaus. Kuva: Sanne Katainen

    Opintoihin kuuluvan maatalousharjoittelun Grönlund suoritti Tanskassa. Mielenkiintoinen tila löytyi televisio-ohjelman kautta, mutta yhteyden saaminen vaati paljon töitä. Lopulta yhteydenotto tilalle tapahtui perinteisen kirjepostin kautta.

    Harjoittelutilaksi valikoitui pieni, vahvaan omavaraistalouteen keskittynyt maatila, jolla oli lehmiä, hevosia, lampaita, kanoja ja ankkoja. Eri kasvilajejakin oli kymmeniä. Harjoittelutilalta Grönlund kokee saaneensa paljon oppia perinteisistä viljelymenetelmistä ja erilaisista kasvilajien hyödyntämisestä. Kesä Tanskassa opetti merkittävästi myös omavaraistaloudesta ja kesän aikana paikallisilta käsityöammattilaisilta saatu oppi on kehittänyt omaa perinteitä vaalivaa elämäntyyliä eteenpäin.

    Agronomiksi valmistuttuaan Grönlund on työskennellyt monimuotoisuusasiantuntijana yrityksessä, joka on erikoistunut tukemaan peltomaisemien biologista monimuotoisuutta. Käytännössä työ on toimintaa maatalouden- ja ympäristön monimuotoisuuden sekä kestävyyden parissa.

    Työnkuvan tavoitteena on edistää monipuolisempaa maatalousympäristöä ja tukea alkutuotantoa kestävillä ratkaisuilla. Opintojen kautta saatua osaamistaan Grönlund kertoo soveltavansa erilaisten monimuotoisuuskasvustojen, kuten riista- ja maisemapeltojen sekä niittykasvustojen suunnittelussa.

    Kevät on erityistä sesonkiaikaa varsinaisessa palkkatyössä, kun asiakkaat suunnittelevat kevään ja kesän kylvöjä. Kunhan päivät ja säät alkavat parantua, siirtyy toimistotyö enemmän omaksi, ulkoilmassa tapahtuvaksi moottorisahaveistoksi ja puun työstämiseksi.

    ”Palkkatyö ja oma sivutoiminen yrittäminen ovat hyvää vastapainoa toisilleen. Ei tarvitse joka päivä ihan kellontarkasti kahdeksalta aloittaa tietokoneella istumista, vaan töitä voi tehdä oman rytmin, tilauskannan ja sään mukaan.”

    Hedelmäkulhon mallina on toiminut taitelijan oma käsi.
    Hedelmäkulhon mallina on toiminut taitelijan oma käsi. Kuva: Sanne Katainen

    Moottorisahaveistämisestä Grönlund innostui korona-aikana, kun yliopiston opinnot pyörivät etäopetuksena.

    ”Hain isoisältä moottorisahan lainaan ja sen käytön opettelulla homma lähti liikkeelle, sillä en ollut aikaisemmin sahannut edes polttopuita”, Grönlund taustoittaa.

    Runsaalla harjoittelulla ja monipuolisilla asiakastöillä on veistämisestä alkanut tulla rutiininomaista, mutta jatkuvan oppimisen mahdollistavaa työtä. Puuveistoksia ja pienempiä käsitöitä Grönlund kertoo tekevänsä ainoastaan tilauksesta.

    ”Siihen en ole lähtenyt, että veistäisin esimerkiksi karhuja valmiiksi ja myisin niitä asiakkaille. Jokainen työ on kuitenkin uniikki ja koen inspiroituvani asiakkaasta, jolle työ on tulossa. Mikäli näitä tuotteita tekisi liukuhihnatyönä, olisi töissä itsellään eikä asiakkaalla ja silloin hukkuu luovuus”, hän perustelee.

    Grönlund ei koe itseään niinkään perinteiseksi käsityöläiseksi vaan korostaa vaalivansa perinteisempiä työmenetelmiä ja elintapoja arjessaan.

    ”Tämä on sellainen perinteistä oppia ottava elämäntyyli. Jos joitain asioita on vuosisatoja tehty tietyllä tavalla, niin miksi ne tavat nyt yhtäkkiä olisivat hirveän huonot”, Grönlund veistelee.

    Omassa toiminnassa on hänen mukaansa syytä ottaa toimivia vanhoja tapoja aktiiviseen ajatteluun ja sen kautta viedä nykyajan tilannetta eteenpäin. Nykyajan ihminen on Grönlundin ajatusmaailmassa jatkumoa tuhansia vuosia vanhalle ketjulle.

    Omaa elämäntyyliään kuvaavaa sanaa hän ei keksi, mutta kuvailee sen olevan kaikua talonpoikaiskulttuurista ja suomalaisesta talonpoikaisperinteestä. Ovathan ihmiset vuosituhansia tehneet asioita käsin selviämisen ja pärjäämisen asenteella.

    Myös ravinnonhankinnan osalta perinteitä vaalitaan metsästyskulttuurin muodossa ja se on ravinnonhankinnan kannalta merkittävässä osassa heidän talouttaan ja tämän arvon hän nostaa tärkeäksi osaksi kokonaisuutta.

    ”Pitää osata käyttää oikeanlaista viisautta valitakseen järkeviä tapoja toimia ja joskus sitä viisautta voi olla ottaa askel taaksepäin, jotta pääsee kaksi askelta eteenpäin.”

    Elämäntyyliin osuvasti tulevaisuutta hän kuvailee seuraavasti: ”Tulevaisuus rakentuu päivä kerrallaan ja sen eteen rakennetaan paremman huomisen palikoita jatkuvasti”.

    Grönlundin näkemys Suomen vuoden 2023 euroviisuedustajasta Käärijästä.
    Grönlundin näkemys Suomen vuoden 2023 euroviisuedustajasta Käärijästä. Kuva: Sanne Katainen
    Lisää aiheesta
    • Hernekeitto kuuluu jokaisen torstain ja myös laskiaisen ruokalistaan. Syy johtuu Suomen katolisesta historiasta. Tukevaa ruokaa syötiin torstaisin, sillä perjantai oli paastopäivä.

      Kulttuuri | Torstainen hernekeitto on jäänne ajalta, kun uskonto laittoi väen Suomessa paastolle – tutkimusten mukaan perinne saattaa ehkäistä syöpää

      Tilaajalle
    • Pappilankankaan eläintarhan ensimmäinen asukas oli krokotiili.

      Aarno Tekoniemi veisti lapsille eläintarhan poppelipuista: ”Kaikkea tehdään mitä pyydetään”

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja