• Voiko mökkilaiturilla tavata hain? Näitä erikoisia lajeja on Suomen vesillä vieraillut

    Tulevaisuudessa yli sadan kilon painoisen sinisammen voi napata Suomen rannikolta, mikäli lajin palautuksessa onnistutaan.
    Tilaajalle
    Varmoja havaintoja 2000-luvulla ollaan tehty Ryhävalaista, delfiineistä ja sinisammista. Myös sillihaita on mahdollisesti tavattu Suomessa aikojen saatossa.
    Varmoja havaintoja 2000-luvulla ollaan tehty Ryhävalaista, delfiineistä ja sinisammista. Myös sillihaita on mahdollisesti tavattu Suomessa aikojen saatossa. Kuva: Wikimedia Commons, Pierre André, Giles Laurent, koonnut: Aatu Jaakkola
    Lukemisto|Luonto
    16.7.202423:00
    Jussi Vehkala

    Kaikki muistavat Suomen vesillä kaksi vuotta sitten vierailleen mursun, jonka tarina päättyi traagisesti. Eksoottinen otus herätti valtavan mediasensaation, ja nyt täytettyä merenelävää voi ihailla Luonnontieteellisessä keskusmuseossa Helsingissä.

    Haminan mursu oli kuitenkin vain yksi Suomen vesillä poikenneista erikoisista luontokappaleista. Atlantin yhteys Tanskan salmista Itämereen on tuonut nähtäväksi monenmoista otusta ja useampi laji voi olla vielä tulon päällä.

    ”Mitä etelämpänä Itämerta ollaan, sitä enemmän Pohjanmeren puolelta vierailevia lajeja tavataan. Se on taas harvinaisempaa, että lajit jatkavat matkaansa Suomen rannikolle, mutta kyllä sitäkin välillä tapahtuu”, selittää Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Sanna Kuningas.

    Kookkain pohjolan vesillä useampaankin otteeseen vieraillut otus on yli 20 tonnia painava ryhävalas.

    Viime vuonna tehtiin useita havaintoja ryhävalaasta Suomen rannikolla. Eläin katosi vähin äänin, ehkä eteläisimmille vesille.

    Vuonna 2018 Lotaksi nimetty ryhävalas päätyi siikaverkkoihin Merenkurkussa. Pelastuslaitos sai irrotettua valaan verkoista, mutta myöhemmin samana vuonna eläin löydettiin kuolleena Saksan rannikolta.

    ”Näistä tapauksista herää aina kysymys, että onko kyse aivan terveestä yksilöstä. Onko kunto jollain tavalla heikentynyt, kun ajaudutaan aivan väärille alueille?”

    Tätä aikaisemmin 2006 Himangalla tavattiin Veeti-valas ja 1978 Hailuodossa Valpuriksi nimetty valas.

    Valaiden kohtaloita ei voida tietää varmaksi. Kuollut eläin painuu lopulta usein pohjaan, eikä ole enää löydettävissä.

    ”Näistä tapauksista herää aina kysymys, että onko kyse aivan terveestä yksilöstä. Onko kunto jollain tavalla heikentynyt, kun ajaudutaan aivan väärille alueille? Ryhävalaan osalta meidän vesillämme ei ole oikein elämän edellytyksiä. Vierailut ovat aika tuhoon tuomittuja, ellei eläin pääse puikahtamaan ulos Tanskan salmista”, Kuningas kertoo.

    Muitakin valaslajeja on vieraillut Suomessa. Maitovalaista ja lahtivalaista on useita kirjattuja havaintoja viime vuosisadan puolelta, mutta niiden todenperäisyydestä ei ole täyttä varmuutta. Vuonna 1942 jopa sinivalaan luita löydettiin Porista pellolta.

    ”Lahtivalaita on niin paljon Pohjanmerellä, että sellainen ajoittain eksyy Itämereenkin”, Kuningas arvelee.

    Uhanalainen pyöriäinen kuuluu Itämeren luontaiseen lajistoon. Kuninkaan mukaan Suomen merialueella pyöriäinen on erittäin harvalukuinen, mutta näköhavaintoja niistä tehdään toisinaan.

    ”Suomen rannikolla on tutkittu hydrofonien avulla pyöriäisten ääniä, ja kyllähän niitä jonkin verran kuuluu. Eniten havaintoja on tehty Ahvenanmaan eteläisellä merialueella.”

    Muitakin delfiinilajeja on nähty. Vuoden 2020 kesällä Suomenlahdella tavattiin useampaan otteeseen pullonokkadelfiinejä.

    Kaksi niin sanottua tavallista delfiiniä kohdattiin lumisissa maisemissa marraskuussa 2006 Saaristomerellä. Kyseessä olivat emo ja poikanen, jotka lopulta jäivät kiinni kalastusverkkoihin ja kuolivat Turun edustalla.

    Kalakauppias Otto Linden (vas.) ja 152-kiloinen Kokemäenjoesta pyydetty sinisampi vuonna 1914. Pituutta kalalla oli 2 metriä ja 60 senttiä.
    Kalakauppias Otto Linden (vas.) ja 152-kiloinen Kokemäenjoesta pyydetty sinisampi vuonna 1914. Pituutta kalalla oli 2 metriä ja 60 senttiä. Kuva: Satakunnan Museo

    Kesällä 2017 Merikarvialta saatiin lähes 8 kiloa painava sinisampi. Kala ei ole vieraslaji, vaan se on kuulunut Itämeren alkuperäiseen lajistoon, mutta hävinnyt 1900-luvun kuluessa.

    Vielä vuonna 1914 Kokemäenjoestakin saatiin sinisampi, joka painoi 152 kiloa. Suurimmat Kanadasta saadut sinisammet ovat painaneet yli kolmesataa kiloa. Viime vuosina sinisampea on yritetty istuttaa takaisin Itämereen. Voisiko siis tulevaisuudessa Suomesta saada yli satakiloisia sammenrötkäleitä?

    ”Kyllä se voisi olla mahdollista, jos tämä sinisammen palauttaminen Itämereen onnistuu”, Kuningas vastaa.

    Hait eivät tahdo pärjätä murtovedessä, ja siksi niiden vierailu Suomen rannikolla on äärimmäisen harvinaista.

    Vuonna 1870 kalastajat löysivät kuolleen sillihain Kökarin edustalta Ahvenanmaalta. Paikalliset yrittivät keittää tästä rasvaa siinä onnistumatta. Kalasta ei saatu jäänteitä, joista täydellinen varmuus lajista oltaisiin saatu, mutta tuntomerkkien perusteella kyseessä oli sillihai.

    Elokuussa 1961 ahvenanmaalaisen troolari Carinan nuottaan jäi kaksi piikkihaita. Ensimmäinen jäi satimeen Uudenkaupungin edustalla ja toinen Kustavin ja Ahvenanmaan puolivälissä.

    Kalastajat eivät tunteneet kaloja ja toivat ne nähtäväksi Maarianhaminaan.

    Tiedot haiden vierailuista: Lauri Koli, 1990, Suomen Kalat

    Lisää aiheesta
    • Suomalaisille maistuvat kesäherkut eri tavalla alueittain.

      Ruoka | Silli tekee kesän Lounais-Suomessa, mutta missä asuvat maan kovimmat jäätelön- ja makkaransyöjät? Markettien myyntidata paljastaa suomalaisten kesämaun

    • Lammesta löytyi 20 kiloa ruutanoita. Kuvituskuva.

      Eläimet ja kasvit | Maauimalassa lymyili ruutanoita ja täplärapu – Ankkalammen tyhjennyshanke Paimiossa on loppusuoralla

    • Veden alla avautuu oma maailma, jota ei pinnalta näe. Tässä järvi­sienen lonkerot ovat kasvaneet uppopuuhun muodostaen viidakon.

      Luontomatkailu | Pulahdus kalojen valtakuntaan

      Tilaajalle
    • Kuuletko iltasin kumeaa puhaltelun ääntä? Syyllinen saattaa olla viiden kilometrin päässä.

      Luonto | Kuulostaako siltä, että joku puhaltelee tyhjään pulloon mökkirannassasi – tästä saattaa olla kyse

      Tilaajalle
    • Ympäristö | Haamuverkkoja kerätään taas kesän ja syksyn aikana rantoja roskaamasta

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten