• Elävä puu ei valehtele – säätikku on vielä tänäkin päivänä toimiva väline säiden povaamiseen

    Vanhan kansa ennusti tulevia säänmuutoksia niin kutsutun säätikun avulla. Niitä saattaa edelleen tavata isovanhempien jäljiltä vaikkapa mökkien tai maatalojen seinustoilta.
    Säätikun taustalle tehty asteikko helpottaa sen liikkeiden havaitsemista.
    Säätikun taustalle tehty asteikko helpottaa sen liikkeiden havaitsemista. Kuva: Anne Pöyhönen
    Lukemisto|Historia ja perinne
    9.7.202318:00
    Joonas Kananen

    Kansanperinteeseen syventyneen kirjailija ja kustantaja Anne Pöyhösen mukaan säätikku on yhä tänäkin päivänä erittäin toimiva apuväline.

    ”Säätikun toiminta perustuu luonnolle. Elävässä puussa oksat nousevat sateen lähestyessä ylöspäin ja kauniin sään edellä ne laskeutuvat alaspäin”, hän kertoo.

    Pöyhönen kertoo säätikun näyttävän tulevat matalapaineet muutamista tunneista vuorokauteen ennen niiden saapumista. Kaikkein äkkinäisimpiin kuuroihin tikku ei kuitenkaan ehdi reagoimaan.

    Säätikuksi kelpaa kuusen latvasta napattu pätkä, jossa on mukana runkoa vähintään muutama sentti ylä- ja alapuolelta. Runko auttaa säätikun kiinnittämisessä seinään, ja sen voi tehdä millä tahansa tavalla aina nauloista ruuveihin ja naruun. Lisäksi tyvikohta on tärkeä oksan taipumisen kannalta.

    Pöyhösen mukaan noin 30-senttisessä oksassa on jo hyvin liikkumaväliä, jolloin kuoritun säätikun liikkeet on helppo havaita. Sen liikkeiden havaitsemisen helpottamiseksi Pöyhönen kehottaa merkkaamaan oksan taustalle asteikon.

    Säätikku kannattaa sijoittaa hieman varjoisaan paikkaan, sillä suorassa auringonvalossa oksan toiminta saattaa hidastua. Perinteen mukaan oksa otetaan puun etelänpuoleiselta sivulta.

    Pöyhösen mukaan säätikun hienosäädön oppii kuitenkin parhaiten kokeilun kautta. Säätikun tekeminen ja sen parissa puuhastelu onkin vaivatonta ja mukavaa kesätekemistä vaikkapa lapsille.

    Perinnetieto säätikusta on kulkeutunut siirtolaisten mukana aina Amerikkaan asti. Ruotsissa sen sijaan tapaa paljonkin maalattuja tai veistettyjä mieshahmoja, joiden haarovälissä säätikku liikkuu säänmuutosten mukana.

    ”Säätikkuja näkee myös paljon naapurimaiden verkkokaupoissa. Suomessa kukaan ei ole vielä tajunnut tehdä siitä bisnestä”, Pöyhönen naurahtaa.

    Aiemmin IT-alalla työskennellyt Pöyhönen päätyi säätikun ja monien muiden vanhan kansan viisauksien pariin tutkittuaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perinnearkistoja. Myöhemmin hän on kirjoittanut niistä paljon, ja hän perusti myös Yläkuu-kustantamon vuonna 2007.

    ”Kansanperinne on valtava alue, josta ei ole vielä kirjoitettu lähellekään tarpeeksi”, Pöyhönen toteaa.

    Lisää aiheesta
    • Saunakukka moneen tarpeeseen

    • Kiviä rittää vielä pitkään poimittavaksi pelloilta, vaikka niitä on kerätty jo sukupolvien ajan pois maanviljelyä kiusaamasta.

      Ympäristö | Miksi kiviä aina vain pulpahtelee pellolle? Tämä ilmiö nostaa järkäleitä pintaan vuosi vuoden jälkeen

    • Kalliossa sijaitsevan Tapettitalon myyjä Nuppu-Roosa Keskinen esittelee Svinhufvud-tapettimallia.

      Muistatko näitä retrotapetteja? Menneinä vuosikymmeninä seinäpapereilla on hempeilty ja revitelty

    Artikkelin aiheet
    säätikku
    kansanperinne
    Anne Pöyhönen
    sää­tieto
    Yläkuu-kustantamo
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää