• Miksi kiviä aina vain pulpahtelee pellolle? Tämä ilmiö nostaa järkäleitä pintaan vuosi vuoden jälkeen

    Eniten ei-toivottua kivisatoa joudutaan korjaamaan idässä ja pohjoisessa.
    Kiviä rittää vielä pitkään poimittavaksi pelloilta, vaikka niitä on kerätty jo sukupolvien ajan pois maanviljelyä kiusaamasta.
    Kiviä rittää vielä pitkään poimittavaksi pelloilta, vaikka niitä on kerätty jo sukupolvien ajan pois maanviljelyä kiusaamasta. Kuva: Terhi Pape-Mustonen
    Maatalous|Ympäristö
    23.5.202320:30
    Harri Kallio-Kurssi

    Keväinen peltojen muokkaus ja kylvötyöt nostavat pintaan kiviä koneiden ja laitteiden riesaksi. Silloin edessä on kivienkeruu-urakka.

    Miksi kiviä nousee pellosta pintaan vuosi vuoden perään, vaikka niitä korjataan pois joka kevät?

    ”Moreenimaissa jääkausi kylvi maahan kiviä ja routa nostaa niitä vähitellen keväisin ylös näkyviin”, sanoo erikoisasiantuntija Jukka-Pekka Palmu Geologian tutkimuskeskuksesta (GTK).

    Palmun mukaan kyseessä on lämpöreaktio, jossa kivi johtaa kylmää muodostaen kappaleen alapuolelle jäätä. ”Jää tunkkaa kiveä ylös.”

    Keväällä jää kiven alla sulaa, ja routa sulaa kiven alta pois.

    ”Tällöin syntyvään onkaloon valuu ympäristöstä maata, usein hiekkoja. Ontelo täyttyy hienommalla maalajilla. Näin kivi vain tunkkautuu vähitellen ylöspäin joka vuosi. Uskomaton juttu, mutta näin se on”, Palmu sanoo.

    Jääkauden kylvämää kivisatoa korjataan kasoille joka vuosi lisää.
    Jääkauden kylvämää kivisatoa korjataan kasoille joka vuosi lisää. Kuva: Terhi Pape-Mustonen

    Vanha kansanperinne on kysyä sitä, mikseivät esi-isät keränneet kiviä aikoinaan pois.

    ”Niitä vain tulee joka vuosi tämän edellä kuvatun ilmiön takia lisää. Enemmänkin tämä on moreenimaiden ongelma.”

    Jos pinnassa on kerros jotain hienoista maalajia, kiviä nousee alemmasta moreenikerroksesta esiin kuin voikukkia nurmikkoon.

    ”Moreenimaita on eniten viljelyssä Järvi- ja Itä-Suomessa ja Lapissa.”

    Suomessa kiviurakasta pääsee Palmun mukaan helpoimmalla rannikoilla, missä moreenikerros on syvällä paksujen savikoiden ja hienojen maalajien alla.

    Näitä peltoja sijaitsee etelärannikolla Salpausselän harjulle asti ja rannikkoseutua pitkin Pohjanmaalta Perämeren pohjukkaan asti.

    "Nämä alueet ovat Itämeren entistä merenpohjaa jääkauden jäljiltä, missä maa-aines on hienompaa viljelijöiden iloksi.”

    Moreenimaita on eniten viljelyssä Järvi- ja Itä-Suomessa ja Lapissa. Lohkareisimpia ja kivisimpiä peltoja on vuosien mittaan muutettu metsiksi, mikä ilmenee vanhoista ilmakuvista.

    Miksi kiviä joudutaan silti keräämään myös Pohjanmaan rannikon pelloilta?

    ”Olen pohtinut, että onko hienojen maalajien kerros silloin niin ohut, että routa nostaa kiviä pintaan saakka. Se on todennäköisintä.”

    Samaa ilmiötä esiintyy myös Ruotsissa ja Kanadassa, mutta siellä kivilaatu on Suomen vastaavaa pehmeämpää.

    Isojen paasien poisto pellosta on karskia hommaa.
    Isojen paasien poisto pellosta on karskia hommaa. Kuva: Terhi Pape-Mustonen

    Loppuuko kiviurakka koskaan?

    ”Ei ole näkyvissä, että se meidän oloissa loppuisi. Kiviä riittää jatkossakin – ainakin kiusaksi asti.”

    Kivitalkoiden keventämiseksi on Suomessa kehitetty laitteita, jotka seulovat kiviä koneellisesti pois pellosta.

    Lisää aiheesta
    • Majesteetillisen kokoinen Uuhenvahankivi on maamme suurimpia lohkareita. Tarinoiden mukaan Rauman, Euran ja Laitilan rajalla seisova ikiaikainen rajakivi on ollut myös muinoin taikojentekopaikka. Kiven kupeessa olevan lipan alta on löydetty suomalaisessa taikuudessa käytettyjä esineitä, kuten noitapusseja.

      Ympäri Suomea lojuu valtavia järkäleitä, joiden historia on kiehtova

    • Merenkurkun Björköbyssä Saltkaretin näköalatornista näkee hyvin, kuinka maa kohoaa merestä pitkulaisina harjanteina.

      Metsänhoito | Merestä on kohonnut maata 70 000 hehtaaria sadassa vuodessa – ensin tulee leppä ja sitten kuusi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maanviljely
    moreenimaa
    routa
    pellot
    geologia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä