• Millainen kynttilä kannattaa valita poltettavaksi? Mehiläisvahakynttilöitä mainostetaan omituisilla ilmanlaatuväitteillä

    Tuoksukynttilöihin liittyy riskejä, vaikka niiden sisältämät hajusteet olisivat luontaisia.
    Kun kynttilöitä halutaan polttaa paljon kerralla, on kiinnitettävä huomiota ilmanvaihtoon.
    Kun kynttilöitä halutaan polttaa paljon kerralla, on kiinnitettävä huomiota ilmanvaihtoon. Kuva: Sanne Katainen
    Lukemisto|Koti
    22.12.202320:30
    Terhi Pape-Mustonen

    Kynttilät ovat suomalaisille tärkeä osa joulua. Elävä tuli sopii kauniisti pimeään vuodenaikaan, mutta kynttilöiden polttaminen heikentää sisäilman laatua. Kaikki kynttilät muodostavat palaessaan jonkin verran nokea ja haitallisia orgaanisia yhdisteitä.

    Mehiläisvahakynttilöistä esiintyy verkon artikkeleissa ja mainoksissa erikoisia tietoja. Niiden kehutaan palaessaan jopa ”puhdistavan ilmaa”. Aiheesta ei kuitenkaan ole löydettävissä puolueetonta, tutkittua tietoa edes kansainvälisistä lähteistä.

    ”Esimerkiksi Joutsen-merkityt kynttilät tutkitaan, että ne todella palavat puhtaammin ja siten aiheuttavat vähemmän päästöjä sisäilmaan. Toki mehiläisvaha on varmasti ekologinen raaka-aine, jolla on tietysti myös sinällään itseisarvoa”, Allergia- ja astmaliiton asiantuntija Katariina Ijäs kertoo.

    ”Perinteisistä kynttilöistä kannattaa valita ympäristömerkillä merkitty kynttilä. Esimerkiksi juuri Joutsenmerkityillä kynttilöillä on tiukat vaatimukset nokipäästölle sekä ympäristölle ja terveydelle haitallisille kemikaaleille."

    Runsas kynttilänpoltto heikentää ilmanlaatua merkittävästi, jos ilmanvaihto ei ole kunnossa.

    "Sitä voi verrata passiiviseen tupakointiin. Runsas kynttilöiden polttaminen sisällä voi altistaa erilaisille hengitysteiden ärsytysoireille kuten limaisuudelle, yskänärsytykselle ja hengenahdistukselle sekä nuhalle”, Ijäs jatkaa.

    ”Kynttilöiden poltto lisää myös riskiä sairastua hengitystieinfektioihin ja pahentaa hengityssairauksia. Erityisesti keuhkoahtaumatautia, astmaa sekä sydän- ja verenkiertotauteja sairastaville sekä pikkulapsille jatkuva kynttilöiden polttaminen voi aiheuttaa oireita ja terveyshaittaa.”

    Erityisen tarkkana kannattaa olla, jos kynttilä lepattaa.

    ”Nokeaminen on merkki epäpuhtaasta palamisesta, jolloin ilmaan vapautuu pienhiukkasten lisäksi myös esimerkiksi enemmän hiilimonoksidia eli häkää”, Turvallisuus- ja kemikaaliviraston Tukesin ylitarkastaja Jere Heikkinen kertoo.

    ”Tällöin kynttilä kannattaa sammuttaa tai yrittää löytää sille sellainen paikka, missä se palaa tasaisemmin ilman ilmanvaihdon tai vedon vaikutusta”, Ijäs jatkaa.

    ”Kynttilöistä tuleviin päästöihin vaikuttaa palamisolosuhteiden ja ilmanvaihdon lisäksi myös kynttilän materiaali ja sydänlangan ominaisuudet. Kynttilän sydän ei saa olla liian pitkä. Jos lanka on liian paksu kynttilän halkaisijaan nähden niin kynttilä palaa liian isolla liekillä ja silloin pienhiukkasia voi päästä ilmaan enemmän. Silloin lankaa kannattaa lyhentää jolloin se voi myös vähentää kynttilän lepattamista.”

    Kynttilä savuttaa yleensä viimeistään, kun sen sammuttaa. Kynttilän voi siirtää ulos puhallettavaksi, mutta joka tapauksessa kannattaa varmistaa, ettei sydän jää kytemään ja savuttamaan. Kynttilän sammutuksen jälkeen huone kannattaa tuulettaa.

    Erityisen ongelmallisia ovat hajustetut kynttilät, joista on tullut valituksia myös Tukesille. Hajusteet voivat aiheuttaa esimerkiksi migreenejä mutta lisäksi vapauttaa palaessaan erityisen paljon pienhiukkasia.

    ”Luonnonmukaiset” hajusteet kynttilöissä tai huonetuoksuissa eivät välttämättä ole sen turvallisempia kuin keinotekoisetkaan, The Guardian kertoo. Esimerkiksi eteeriset öljyt ovat luonnollisia aromaattisia yhdisteitä mutta ilmaan vapautuessaan ne voivat muodostaa esimerkiksi formaldehydiä, joka on tunnettu syöpää aiheuttava aine.

    Tuoksuja ei siis kannata käyttää tunkkaisten hajujen peittämiseen, sillä ne huonontavat sisäilman laatua entisestään.

    The Guardian: Too many smelly candles? Here’s how scents impact the air quality in your home

    Lisää aiheesta
    • Ämpäreihin tehdyt koristekuuset on helppo siirtää lumitöiden tieltä tarpeen mukaan. Pienimpään puuhun on lisätty tuijan oksia tuomaan värien vaihtelua.

      Käsityöt | Tuo joulun tuntua terassille tai ovenpieleen ‒ askartele kaunis koristekuusi havuista

    • Puuleluja Aarikka alkoi valmistaa vuonna 1968. Muksut oli yksi suosituista vaunuleluista.

      Koti | Voit omistaa Aarikan designia tietämättäsi – yhtiön mallistosta löytyy 4 000 eri tuotetta

      Tilaajalle
    • Kinkulle on annettu tarkka määritelmä.

      Ruoka | Tiedätkö, mitä saa kutsua joulukinkuksi? Sille on määritelty tarkat ominaisuudet

    Artikkelin aiheet
    kynttilät
    sisäilma
    mehiläisvahakynttilät
    tuoksukynttilät
    ilmanlaatu
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen