• Ukrainaan apua vievä Rami Savolainen on nähnyt, että tv:n uutiskuvat antavat väärän kuvan sotaa käyvän maan arjesta

    Tiet Ukrainassa ovat varsin hyvässä kunnossa, eivätkä ihmiset juokse pommisuojiin. Apua Ukrainaan vievät ovat kummastelleet todellisuutta, joka ei vastaa mielikuvia.
    Rami Savolainen on tänä vuonna tehnyt Ukrainaan kolme matkaa. Jokainen niistä on ollut sattumuksia täynnä.
    Rami Savolainen on tänä vuonna tehnyt Ukrainaan kolme matkaa. Jokainen niistä on ollut sattumuksia täynnä. Kuva: Juha Tanhua
    Lukemisto|Ihmissuhteet
    16.9.202322:00
    Jarmo Hankivaara

    Rami Savolaisen omakotitaloa ympäröi korkea aita, jonka takana kaksi leonberginkoiraa ilmoittaa äänekkäästi vieraista. Savolainen pyytää odottamaan, jotta hän saa koirat kiinni.

    Talon nurkalla seisovalla moottoripyörällä mies palasi Ukrainasta heinäkuussa, ja mieli tekisi takaisin.

    Sitä ennen on saatava avustustarvikkeita riittävästi kokoon, mutta se on yhä vaikeampaa. Isot yritykset on jo soitettu läpi, ja monet niistä kokevat tehneensä jo osansa. Lahjoitukset ovat vähentyneet.

    Jotkut yksityishenkilöt ovat kuulemma laittaneet omaa rahaa likoon hurjia summia, jopa kymmeniä tuhansia euroja. Pääasiassa he ovat hankkineet autoja ja sairaalatarvikkeita mutta myös esimerkiksi droneja. Niiden pienet viatkaan eivät haittaa, sillä ukrainalaiset laittavat ne kyllä kuntoon.

    Ukrainaan apua vievät ovat Savolaisen mukaan läpileikkaus kansasta. Tulotaso ja ammatti voivat olla mitä vain.

    Rami Savolaisella on runsaasti kuvamateriaalia Ukrainan-matkoilta.
    Rami Savolaisella on runsaasti kuvamateriaalia Ukrainan-matkoilta. Kuva: Juha Tanhua

    Savolainen säikähti Venäjän hyökkäystä, kuten muutkin suomalaiset. Hän arveli Baltian maiden olevan seuraavana liipaisimella, jos Ukrainan puolustus sortuu.

    Alkuvuonna 2023 hän tutustui sosiaalisessa mediassa apua vievään ryhmään, ja pääsiäisenä Savolainen lähti ensi kertaa heidän mukaansa. Perillä suomalaisille tarjottiin ruokaa, pidettiin musiikkiesityksiä ja puheita. Tunnelma oli vakava.

    Rami Savolainen

    Kotoisin Äänekoskelta, ja asuu nyt omakotitalossa Hollolassa puolison ja kahden koiran kanssa.

    50-vuotias, suunnittelutehtäviin erikoistunut CNC-asentaja.

    Harrastaa moottoripyöräilyä ja matkailua.

    Vienyt tänä vuonna kolmesti avustusmateriaalia Ukrainaan.

    Savolaisen yhtenä toiveena oli päästä käymään etulinjassa, mikä toteutui kolmannella ja viimeisimmällä matkalla.

    Hän näyttää valokuvia, joissa sodan karu todellisuus lyö vasten kasvoja. On hautajaissaattueita, dronella sotimista, räjähdyksen aiheuttamia savupilviä ja tulvan jälkeensä jättämää liejumaata.

    Yhdessä kuvassa Savolaisella on säikähtänyt ilme. Siitä piti tulla rento otos, mutta sotilaat alkoivat huutaa ”Davai, davai!”. Savolainen ymmärsi, että silloin piti ottaa jalat alleen.

    Tästä piti tulla rento poseerauskuva. Taustalla on liejumaata, jonka venäläisten tuhoama pato oli jättänyt jälkeensä.
    Tästä piti tulla rento poseerauskuva. Taustalla on liejumaata, jonka venäläisten tuhoama pato oli jättänyt jälkeensä. Kuva: Rami Savolainen

    Savolainen on todennut, että todellisuus Ukrainassa ei kaikin osin vastaa mielikuvia. Tiet ovat varsin hyvässä kunnossa muualla kuin sotatoimialueella ja ruokaa on riittävästi.

    Sotaa sisempänä Ukrainassa kuulemma huomaa juuri mistään muusta kuin että ilmahälytyksiä tulee tiheästi. Niistä tosin kukaan ei tunnu piittaavan mitään.

    Osasyy on, että kestää yhdeksän minuuttia, ennen kuin ilmahyökkäyksen suuntaa pystytään ennustamaan edes ylimalkaisesti. Lisäksi pommisuojat ovat useimmiten talojen kellareita, joista olisi vaikea pelastua talon sortuessa.

    Savolainen lisää, että tärkein syy ilmiölle on kuitenkin Ukrainan laajuus. Todennäköisyys kuolla ohjusiskussa on pieni.

    ”Etulinja on ainut vaarallinen paikka. Jos itse käyn Ukrainassa muutaman kerran vuodessa, tukehdun 1 000 kertaa todennäköisemmin pullaan kuin kuolen ohjusiskussa.”

    Rami Savolainen näki hautajaissaattueita pienissä kylissä lähellä etulinjaa. Virallisesti niissä ei pitäisi olla asukkaita lainkaan.
    Rami Savolainen näki hautajaissaattueita pienissä kylissä lähellä etulinjaa. Virallisesti niissä ei pitäisi olla asukkaita lainkaan. Kuva: Rami Savolainen
    Lisää aiheesta
    • Vapaaehtoistyössä esimerkin voima puhuu. Aki-Mauri Huhtinen kaipaa myös medialta enemmän uutisia siitä, millaisia arjen ratkaisuja on kehitetty paikallisesti kehitetty. Korona-aika tuotti apuverkostoja, kun esimerkiksi kyläaktiivit veivät ruokaa yksin asuville, koronarajoitusten eristämille vanhuksille. Kuva on Sastamalasta keväältä 2020.

      Koti | Kriisissä punnitaan keskinäinen luottamus ‒ Suomessa puuttuu halua sitoutua vapaaehtoiseen yhteiseksi hyväksi toimimiseen, sanoo sotatieteiden professori

    • STT:n haastattelema suomalaistaistelija lähti ensimmäistä kertaa Ukrainaan noin kuusi vuotta sitten. Kuvassa tulitusta Bahmutin lähellä huhtikuun lopulla. AFP/LEHTIKUVA.

      Ulkomaat | "Olen voittanut lotossa monta kertaa", sanoo Ukrainassa erikoisjoukoissa taistellut suomalainen

    • Tuoreessa kirjassaan Venäjän sota McGlynn selittää sekä sitä, miksi enemmistö venäläisistä tukee sotaa, että sitä, miksi tähän asenteeseen on turha yrittää ulkopuolelta suoraan vaikuttaa.  LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.

      Ulkomaat | ”Pitää keskittyä siihen, mihin voidaan vaikuttaa” – Ukrainan voitto on paras tilaisuus muuttaa Venäjää, arvioi brittitutkija

    • Ukrainan varapuolustusministerin Hanna Maljarin mukaan Venäjän hyökkäykset itäisellä rintamalinjalla ovat vähentyneet viime aikoina. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Yhdysvaltalaiskenraali BBC:llä: Ukrainan vastahyökkäyksellä on aikaa enää reilu kuukausi

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten