Kansainvälinen media tarjoili sekä Marinin kannattajille että vastustajille syöttöjä lapaan – niistä tehtiin myös omia maaleja

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) loppukesän bileviikonloppujen video- ja kuvakavalkadeista liikkeelle lähtenyt kohu noteerattiin näyttävästi kansainvälisissä medioissa.

Myrsky suomalaisen sisäpolitiikan pienessä vesilasissa oli poikkeuksellisen kiinnostava suurtenkin maiden suurille tiedotusvälineille. Marin teki jotain sellaista, jota ylimmiltä poliittisilta vallankäyttäjiltä ei ole osattu odottaa oikeastaan missään.

Kiinnostusarvoa lisäsi se, että tekijä on nuori nainen tasa-arvoisena tunnetusta maasta, joka keskellä Ukrainan sotaa on Venäjän aiheuttaman uhan vuoksi kiilaamassa Naton jäseneksi.

Marinin kannattajien mielestä kommentit maailmalta vahvistavat osaltaan sen, että pääministeriä kohdeltiin kohun aikana väärin. Vastapuoli taas korostaa, että kansainvälisestikin on kauhisteltu, miten Marin romutti uskottavuutensa ja teki karhunpalveluksen Suomelle.

Sekä ulkomaiset analyysit että niistä tehdyt kotimaiset johtopäätökset kertovat kaikkein eniten siitä, miten helppoa ja houkuttelevaa on ymmärtää väärin tai ainakin yksipuolisesti toisen maan sisäpoliittisia koukeroita. Väärin ymmärtäminen on molemmin puolin usein myös tarkoitushakuista.

New York Timesin (NYT) Berliinin toimiston päällikkö Katrin Bennhold pohti reilu viikko sitten julkaistussa jutussa Marin-kohun syitä ja seurauksia. Hänen mielestään sekä Suomessa että muualla avainkysymys on ollut, kohdellaanko nuorta naispääministeriä myrskyn silmässä eri standardeilla kuin vanhempia miehiä. Tällainen naisnäkökulma tasa-arvon mallimaaksi oletetun Suomen ongelmiin kiinnostaa New York Timesin valveutuneita lukijoita USA:ssa, jossa naisten asema on selvästi huonompi kuin Suomessa.

Bennhold on löytänyt sekä Suomesta että muualta paljon niitä, joiden mielestä Marinia ruoskittiin, koska hän on nuori nainen. Tätä näkökulmaa vahvistaa muiden muassa Suomen ensimmäinen naispresidentti Tarja Halonen.

Suomen ensimmäinen naispresidentti Tarja Halonen oli yksi New York Timesin laajan Marin-jutun haastateltavista. Kuva: JK

Vähemmälle huomiolle jäävät Suomen ylimmän poliittisen vallankäyttäjän harkinta- ja toimintakyvyn kyseenalaistajat ja ne, jotka uskovat, että vastaavalla tavalla toilaillutta vanhempaa miespääministeriä olisi saatettu höykkyyttää jopa vielä kovakouraisemmin.

New York Timesin juttu on malliesimerkki suorasta maalisyötöstä lapaan naisnäkökulmaa korostaneille ja pääministerin omaa vastuuta vähätelleille Suomessa. Maalin voi tosin tulkita myös omaksi, koska se tuskin palvelee ketään, että juttu antaa yksipuolisen ja jopa väärän kuvan naisten asemasta ja Suomen sisäpolitiikasta.

Pääministeri-instituution murenemisesta huolta kantaneiden on ollut vaikeampi löytää lyömäaseita kansainvälisten toimittajien näkemyksistä kommenteista ja analyyseistä. Saksalaisen Süddeutsche Zeitungin poliittisen toimituksen päällikkö Stefan Kornelius tekee kuitenkin poikkeuksen.

Hän korostaa videokolumnissaan, että Sanna Marin on itse piirtänyt itsestään bilepääministerin kuvan, joka vahingoittaa hänen auktoriteettiaan, uskottavuuttaan ja koko pääministeri-insituutiota. Korneliuksen käsitys on omalla tavallaan myös yksiulotteinen ja sellaisena syöttö pääministeriä kritisoineille.

Kansainvälisistä medioista ei Suomeen ole juurikaan levinnyt pohdintoja siitä, minkälaisen myllytyksen omien poliitikkojen vastaava törmäily olisi aiheuttanut. Osin siksi väitteet, joiden mukaan suomalaiset toimittajat käsittelivät Marin-kohua kuin koulukiusaajat, ovat uponneet hyvin suomalaiseen yleisöön.

Lähes 28 vuoden Saksa- ja Eurooppa-kokemuksella rohkenen väittää, että jos Saksassa liittokansleri, nainen, mies, nuori tai vanha, olisi tehnyt jotain samankaltaista, tiedotusvälineet olisivat revenneet liitoksistaan eikä tonkimisesta olisi tullut loppua.

Vertailu ei tosin ole kovin hedelmällistä, koska Euroopasta on vaikea löytää Marinin kaltaista nuorta poliittista supertähteä, jonka tunnettuus ja suosio perustuvat pitkälti sosiaalisessa mediassa ja sen verkoistoissa luotuun ja siellä globaalisti leviävään profiiliin, ei niinkään harjoitettuun politiikkaan.