• Evakkoperheet osoitettiin autioon korpeen, vaikka muuta oli luvattu – ensin he valmistivat työkalut, sitten käärittiin hihat

    Jatkosodan jälkeen 200 000 maanviljelijää perheineen joutui repimään toimeentulon uudesta maasta. Yksi heistä oli Pertti Hallenbergin isä.
    Tilaajalle
    Siirtoväkeä Muolaasta siirtymässä Urjalan asemalta seuraavaan kohteeseen kesällä 1944. Pertti oli muutaman vuoden ikäinen, mutta muistaa yhä, kuinka puna-armeija pommitti sotaa paenneita siviileitä ja täti painoi hänen päätänsä sammaleeseen kuusen alla.
    Siirtoväkeä Muolaasta siirtymässä Urjalan asemalta seuraavaan kohteeseen kesällä 1944. Pertti oli muutaman vuoden ikäinen, mutta muistaa yhä, kuinka puna-armeija pommitti sotaa paenneita siviileitä ja täti painoi hänen päätänsä sammaleeseen kuusen alla.  Kuva: SA-kuva
    Lukemisto|Historia ja perinne
    20.10.202422:00
    Jarmo Hankivaara

    Oli kesä 1948, mutta järkyttävä muisto säilyy Pertti Hallenbergin, 83, mielessä.

    Muolaasta evakkoon lähtenyt perhe oli majoittunut väliaikaisesti Pitkäjärven kartanon muonamiehen mökkiin. Oma tontti oli ostettu pari vuotta aiemmin, ja päätalo seisoi Someron Hämeenojalla viittä vaille valmiina.

    Pertti oli lähtenyt ensi kertaa uuden kodin tiluksille peltotöihin isänsä Taunon matkaan. Isä oli rakentanut saunan tukikohdaksi, ja sinne he menivät suojaan ukkosen noustua äkisti.

    ”Katsoimme saunan eteisestä, kun pallosalama meni päärakennuksen keittiön ikkunasta sisään ja tuli hieman myöhemmin olohuoneen ikkunasta ulos. Pelkäsimme, että salama hajottaa talon.”

    Se oli kolmas isän rakentama hirsitalo kymmenen vuoden sisään. Ensimmäinen tuhoutui Karjalankannaksella Muolaassa talvisodassa 1939, ja toinen jäi Neuvostoliiton puolelle ehjänä viisi vuotta myöhemmin.

    Somerolla pallosalama oli ammuksia ja itänaapuria armollisempi. Koti säästyi.

    Pertti Hallenbergin Tauno-isän työkalupakista oli ratkaiseva apu, kun uusi arki alkoi. Pakin itse tehdyillä työkaluilla hän rakensi suuremmat työvälineet ja tarve-esineet.
    Pertti Hallenbergin Tauno-isän työkalupakista oli ratkaiseva apu, kun uusi arki alkoi. Pakin itse tehdyillä työkaluilla hän rakensi suuremmat työvälineet ja tarve-esineet.  Kuva: Kari Salonen

    Hallenbergit kuuluivat niihin 281 896 ihmiseen, jotka palasivat jatkosodan aikana kotiseudulle Karjalaan mutta joutuivat toisen kerran evakkoon. Sillä kertaa lopullisesti.

    Suurin osa evakkoon lähteneistä oli saanut elantonsa maanviljelyksestä. Heille piti luoda mahdollisuus jatkaa ammatissaan ja hankkia katto pään päälle.

    Säädettiin maanhankintalaki vuonna 1945. Noin kolme miljoonaa hehtaaria vaihtoi omistajaa, ja noin 60 prosenttia tuosta maasta myytiin siirtoväelle. Muolaan asukkaita siirrettiin muun muassa Somerolle, joka ”karjalaistui” lähes kolmella tuhannella. Pian joka kolmannen kuntalaisen juuret olivat Karjalankannaksella.

    Uuden maatilan perustamiseen päätyneet maksoivat maasta käyvän hinnan ja lainasta asiallisen koron.

    Karjalan liiton vaatimuksesta päädyttiin lopulta siihen, että siirtolaiset oli asutettava valmiiden peltojen ääreen ruokahuollon turvaamiseksi. Aina niin ei käynyt.

    Yksi uusista karjalaiskylistä Somerolla oli Hämeenoja. Lähes asumattomalla 800 hehtaarin alueella oli ollut vain muutamia köyhtyneitä peltotilkkuja, kärrypolku ja synkkää metsää. Siitä parhaimmillaan noin 30 perhettä ja sata asukasta yritti raapia elannon.

    Kylän maat olivat aiemmin kuuluneet Pitkäjärven kartanolle, joka joutui myymään maan – mutta parastaan se ei antanut.

    Pitkäjärven kartanolla oli maata noin 1 500 hehtaaria sodan jälkeen. 800 hehtaarista lohkaistiin Hämeenojan kylä.
    Pitkäjärven kartanolla oli maata noin 1 500 hehtaaria sodan jälkeen. 800 hehtaarista lohkaistiin Hämeenojan kylä. Kuva: Finna/Museovirasto

    Tauno Hallenberg osti 1946 kylmän 20 hehtaarin tilan, jossa oli peltoa vain noin 1,5 hehtaaria ja sekin köyhäksi viljeltyä. Perheellä oli mukanaan karja ja Taunolla nikkarin pakki pääosin itse tehtyjä työkaluja.

    Ensin hänen piti valmistaa työvälineet, joilla saattoi rakentaa asunnot ja viljellä maata.

    ”Välit kartanoon olivat viileät maahankintalain vuoksi, joten sieltä ei työvälineitä herunut lainaan. Somerolle matkaa oli 20 kilometriä, joten lainaaminen sieltäkään ei ollut vaihtoehto”, sanoo Hallenberg.

    Tauno oli taitava timpuri ja palvellut sotavuodet pioneerina. Raudan käsittely ja työkalujen valmistus ei ollut hänelle temppu eikä mikään.

    Työkalupakin esineistä tallella on vielä isä-Taunon tekemä puukko.
    Työkalupakin esineistä tallella on vielä isä-Taunon tekemä puukko. Kuva: Kari Salonen

    Isän onnistui sentään ostaa käytetty aura eräältä tilalta ja justeeri kaupasta. Jälkimmäinen oli iso käsisaha, jonka molemmissa päissä oli kädensija. Se oli välttämätön tukkien kaatamiseen. Puuta tarvittiin rakennuksia varten ja pellon tieltä sekä myyntiin, jotta kaupasta saatiin jauhoja.

    Karjaa onnistuttiin pelastamaan evakkomatkalle mukaan, joten perhe sai niistä maitoa ja lihaa.

    Hevonen taas oli aikansa työkone, jota ilman ei olisi selvitty. Se tarvitsi kuitenkin varusteet.

    Pertin isä taivutteli muotin ja painopuun avulla 5–7 sentin paksuisia, oksattomasta puusta leikattuja parimetrisiä lautoja. Ensin hän lämmitti niitä vesipadassa, sitten taivutti U-muotoisiksi kaariksi ja lopulta veisti valjastukseen sopiviksi.

    Evakkomatkasta muistuttaa yhä Tauno Hallenbergin tekemä kärrynpyörä, jossa näkyy hänen taitonsa taivuttaa puuta.
    Evakkomatkasta muistuttaa yhä Tauno Hallenbergin tekemä kärrynpyörä, jossa näkyy hänen taitonsa taivuttaa puuta. Kuva: Soile Hallenberg

    Parireki talvisiin kuljetuksiin syntyi koivusta, jonka paksut juuret olivat kaartuneet kohti maanpintaa. Juuret paljastettiin lapiolla ja katkaistiin sopivasta kohdasta. Puu kaadettiin juurineen, ja näin eturekeen saatiin riittävän korkeat, ylöspäin valmiiksi kääntyneet jalakset.

    Rekeä käytettiin tukkien kuljettamiseen pihapiiriin sahaus- tai veistopaikalle myös kesällä.

    Kodin tarve-esineistö tehtiin huonekaluista säilytysastioihin ja vaatteisiin itse. Monet taidot siirtyivät lapsille. Pertti Hallenberg toteaa, että hän tekisi ulkomuistista yhä pärekorin, vaikka edellisen valmistamisesta on kulunut 70 vuotta.

    Kylä syntyi korpeen, jossa alettiin elää omavaraistaloutta.

    Siirtoväen alkuvuodet olivat kuin aikahyppy omavaraistalouteen vuosisatojen taakse.

    ”Tontin vähäinen peltomaa oli köyhää ja kasvoi aluksi valtavasti kortta. Yritimme kalkita maata ja käyttää kaikkea mahdollista maaparannusainetta, jota oli saatavilla.”

    Viljaa istutettiin sitä mukaa kuin uutta peltoa raivattiin. Perunaa sentään saatiin jo ensimmäisenä vuonna.

    Aluksi kyläläiset vaihtoivat työtä työhön. Miesvoimin vilja heitettiin suoraan hevoskärryille ja vietiin puitavaksi.

    Parin vuoden päästä pellot alkoivat tuottaa satoa myyntiin saakka.

    ”Lopuksi meillä oli 12 hehtaaria peltoa. Perunan lisäksi viljelimme ruista, ohraa ja kauraa. Vähitellen mukaan tuli sokerijuurikas, josta maksettiin hyvin.”

    Vuonna 1953 isä sairastui ja kuoli ilmeisesti keuhkosyöpään. Tuolloin Hallenbergien tila tuotti jo hyvin.

    Pertti Hallenberg oli 13-vuotiaana viisilapsisen perheen vanhin ja joutui ottamaan ison roolin perheen työmiehenä tilalla ja sen ulkopuolella. Siksi opinnot päättyivät sillä haavaa kansakouluun.

    Kun muut lapset varttuivat, hän saattoi kokeilla siipiään muualla. Hämeenojalta löytyi kaksi takaajaa lainalle, ja nuorukaiselle avautui mahdollisuus päästä opiskelemaan. Hän suuntautui kaupalliselle alalle ja suoritti kaksi opistotasoista tutkintoa töiden ohessa.

    Löytyi elämänkumppani, ja syntyi poika. Elämä siirtyi pääkaupunkiseudulle, ja yhteydet Hämeenojalle muuttuivat satunnaisiksi.

    Loppujen lopuksi Pertti Hallenberg eläköityi pienehköstä firmasta toimitusjohtajana 2005. Yritys toi muun muassa ensimmäiset sähköpyörät Suomeen.

    Työuran aikana Hallenberg alkoi kirjoittaa muistoja pöytälaatikkoon, ja eläkkeelle päästyään harrastuksesta ja sukututkimuksesta tuli intohimo.

    Selvisi, että esi-isät olivat lähteneet Saksasta 1700-luvulla. Venäjän tsaari Pietari Suuri houkutteli sahaseppiä Saksasta puunteollisuutta perustamaan, ja nämä asettuivat Muolaan seudulle lopullisesti.

    Muolaassa asui ennen sotia noin 12 000 asukasta. Nämä sijoitettiin Somerolle ja yli kymmenelle muulle Etelä-Suomen paikkakunnalle. Pertti Hallenberg on kuvannut suvun kohtaloita jo kolmessa kirjassa.
    Muolaassa asui ennen sotia noin 12 000 asukasta. Nämä sijoitettiin Somerolle ja yli kymmenelle muulle Etelä-Suomen paikkakunnalle. Pertti Hallenberg on kuvannut suvun kohtaloita jo kolmessa kirjassa. Kuva: Kari Salonen

    Kymmenen sukupolvea myöhemmin sota hajautti suvun eri puolille Suomea.

    Pertti Hallenbergin sukututkimukset ja haastattelut ovat poikineet jo kolme kirjaa. Vuonna 2012 ilmestyi teos Hallenberg-sukujen kolme vuosisataa, vuonna 2017 Silta uuteen elämään ja tänä syksynä Juuret Karjalankannaksella.

    Ne kokoavat yhteen hajaantuneen suvun ja antaa käsityksen siitä, kuinka sata ihmistä Somerolla rakensi itselleen kodin ja loi elannon tyhjästä pystymetsään.

    ”Oli pakko onnistua, jos mieli leipää syödä.”

    Lisää aiheesta
    • Maan nälkä ja usko tulevaisuuteen saivat ponnistelemaan. Pellonraivausta Mäntsälässä vuonna 1949.

      Historia ja perinne | Sotien jälkeen Suomessa raivattiin käsi- ja hevosvoimin tuhansia asutustiloja ‒ ”Ihmiset kokivat rakentavansa uutta, parempaa tulevaisuutta”

      Tilaajalle
    • Pikkulapset leikkivät ateriaa odotellessa kansakoulun pihalla kesäkuun 25. päivänä 1944 Taavetissa, jonne oli järjestetty evakkojen muonituspaikka.

      Historia ja perinne | Katso koskettavat kuvat 400 000 karjalaisevakon taipaleelta – moneen kuntaan heitä ei olisi haluttu taloudellisista tai kielellisistä syistä

      Tilaajalle
    • Ruotsin lahjoittamissa taloissa oli yksi kerros, alle 60 neliötä, kaksi huonetta ja pieni keittiö, loiva harjakatto ja täyskellari.

      Rakentaminen ja remontointi | Pakettitaloja varastoon? Lahjatalot ovat ennenkin vaihtaneet maata – Suomeen niitä tuli Ruotsista 75 paikkakunnalle

    Artikkelin aiheet
    evakkoperheet
    Karjala
    maanhankintalaki
    Someron Hämeenoja
    Pertti Hallenberg
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää