Kirja-arvio: Kunnianosoitus asutustoiminnalle ja kuvaus, kuinka sodanjälkeinen Suomi nousi maailman kärkimaiden joukkoon

Raivaajat rahanalaiset on vuoden 1945 maanhankintalain pohjalta Nilsiään perustetun Ahmapuro-Ruukinsalon rintamamieskylän historiikki. Samalla se kuvaa, miltä pohjalta sodanjälkeinen Suomi nousi usealla mittarilla mitattuna maailman parhaimpien maiden joukkoon.

Kirjan keskeinen kirjoittaja Martti K. Korhonen käy läpi Savon historiaa. Savolaisissa yhtyy hänen mukaansa naapuriheimojen parhaat piirteet. Hän tasapainottaa toteamalla, että Pähkinäsaaren rauhan rajan näkee edelleen: länsipuolella halkopinot ovat itäpuolta suoremmassa.

Juankosken ruukin perustamisen myötä ruukinpatruunat haalivat suuria maa-alueita itselleen. Maat päätyivät aikaa myöten Kymi-yhtiölle, jolta ne hankittiin asutustoimintaan. Kyseessä oli niin sanottu kylmä kylä. Peltoja ja taloja ei ollut, vaan niitä alettiin raivata ja rakentaa metsiin ja soille. 8–10 hehtaarin asutustiloja perustettiin vajaat 30.

Osa työstä toteutettiin ”ruotsalaishankkeina”. Suomen ruotsinkielisillä alueilla ei maan pakkoluovutuksia juuri ollut, vaan maanomistajat osallistuivat asutustoimintaan rahoittamalla pellonraivausta muualla.

Kaikesta, ennen muuta rahasta, oli pulaa. Karkeimpia töitä varten voitiin jo käyttää Pellonraivaus Oy:n puskutraktoreita. Poltettavista kantokasoista lähtevä savu oli vuosikausia kylän ominaisaromi.

Kylään perustettiin kansakoulu 1950-luvun alussa.

Maatalous keskittyi vahvasti karjatalouteen. Maatalousneuvonnalla oli suuri merkitys, kun uudisraivaajilla ei juuri maatalouskoulutusta ollut. Koneellistumien alkoi varsinaisesti 1950-luvun jälkipuoliskolla, ja myös metsätaloutta mullistavia moottorisahoja alkoi näkyä.

Sähköt kylään tulivat 1953, ja 1960-luvun alussa kantatie 75 lyhensi tuntuvasti tieyhteyksiä. Kylän yhdistystoiminta oli vilkasta.

Korhonen käsittelee asutustoiminnan merkityksen esimerkillisellä tavalla. Kahden sukupolven elättäminen, kouluttaminen ja työllistämien riittävät todistamaan hankkeen onnistumisen, vaikka kylän asukasluku nyt vähenee.

Nykykehityksellä kylälle jää vain 3–4 aktiivista maatilaa. Lopuille tiloista jää metsää ja niitä käytetään asumiseen tai vapaa-ajan tukikohtana.

Asutustoiminta ei olisi ollut mielekästä, jollei siihen olisi yhdistetty vahvaa maatalous-, sosiaali- ja koulutuspolitiikkaa. Martti K. Korhosen oman perheen tarina osoittaa sen. Vanha koti oli yhden huoneen rakennus, jossa asuivat nelilapsisen perheen lisäksi isovanhemmat ja Isän sisaruksia. Uuteen kotiin syntyi neljä lasta lisää.

Opintiellekin pääsy oli mahdollista. Nilsiään oli tullut yhteiskoulu, ja yliopisto-opintoja varten sai valtion takaamaa lainaa.

Martti K. Korhonen päätti virkamiesuransa eduskunnan korkeana virkamiehenä. Valmistumisen kunniaksi Kalle-isä kaivoi lompsastaan 50 markkaa ja kehotti ostamaan maisterin arvonimen. Taisi olla tärkeä hetki niin isälle kuin pojalle.

Kirjoittaja on MT:tä kustantavan Viestimedian hallituksen entinen puheenjohtaja.

Lue myös MT:n arvostelut