• Sirkusnorsu Fritz koki kammottavan kohtalon, joka ikuistettiin irvokkaaseen postikorttiin

    Elefantit olivat sirkusten vetonauloja 1800-luvun lopulla, mutta julmille omistajille ne olivat kertakäyttöisiä kuin leikkokukat, kertoo Ylen esittämä dokumentti.
    Ihmiset kerääntyivät katsomaan näyttäviä paraateja, kun sirkus saapui kaupunkiin. Fritz-norsulle ja muille villieläimille sirkus oli lopulta kuolemantuomio.
    Ihmiset kerääntyivät katsomaan näyttäviä paraateja, kun sirkus saapui kaupunkiin. Fritz-norsulle ja muille villieläimille sirkus oli lopulta kuolemantuomio. Kuva: 13 Prods / Arte / France Télévisions / Yle
    Lukemisto|Radio ja TV
    31.12.202421:00
    Laura Kuivalahti

    Satojatuhansia villieläimiä vangittiin vuosittain Afrikassa ja Aasiassa 1800-luvulla ja passitettiin länsimaisiin sirkuksiin ja eläintarhoihin.

    Länsimaiset ihmiset janosivat kaukaisten maiden eksotiikkaa. Erikoinen villieläin saatettiin jopa kahlita kaupan eteen houkuttelemaan asiakkaita ostoksille.

    ”1800-luvulla leijonan tai norsun näkeminen oli sama kuin jos nykyään Pariisin kaduilla kävelisi marsilainen”, eläinten historiaan erikoistunut historioitsija Éric Baratay sanoo.

    Yksi näistä kovan kohtalon kokeneista eläimistä oli elefantti Fritz.

    Monta mannerta kiertäneen norsun kohtalo valottaa koko julmaa villieläinkauppaa dokumentissa Fritz, norsun tarina.

    Kauppiaille villieläinten rahtaaminen oli tuottoisaa, eläimille tuhoisaa.

    Fritz syntyi 1870-luvulla aasialaisessa viidakossa, mistä se vangittiin. Norsut olivat haluttuja eläimiä, sillä kuolleena niistä saatiin arvokasta norsunluuta, elävänä ne saattoi puolestaan kaupata eniten tarjoavalle.

    Elefanttien koulutus oli julmaa. Nuorta eläintä pidettiin kahlittuna ja näännytettiin heikkouden partaalle. Sitten sitä hakattiin niin pitkään, että se murtui. Kivun pelko teki eläimistä säyseitä ja ihmisen tahtoon alistuvia.

    Ehkä Fritzin oli tarkoitus päätyä metsätyömaalle, mutta lopulta sen kohtalo oli joutua eurooppalaisten villieläinkauppiaiden käsiin.

    Kauppiaille villieläinten rahtaaminen oli tuottoisaa, eläimille tuhoisaa. Valtava määrä eläimiä kuoli pyydystyksessä ja kuljetuksessa.

    Irvokkaimmissa pätkissä ihmisiksi puetut norsut kävelevät kahdella jalalla.

    Fritziä kuljetettiin ensin laivalla ja sitten tavarajunalla halki Euroopan aina Hampuriin asti. Se oli näytteillä eläintarhassa joitain kuukausia tai vuosia.

    Sitten se rahdattiin sirkuseläimeksi Yhdysvaltoihin.

    Juuri norsut olivat sirkusten tähtiä, sillä koko laitoksen suuruus mitattiin juuri elefanttien määrällä ja koolla.

    Julmien norsukoukkujen avulla suuret eläimet pidettiin hallinnassa ja niille opetettiin erinäisiä temppuja.

    Dokumentti näyttää lukuisia videopätkiä, joissa norsut istuvat maassa jalat suorina kuin ihmiset, muodostavat pyramideja ja nostelevat kouluttajia kärsillään.

    Irvokkaimmissa pätkissä ihmisiksi puetut norsut kävelevät kahdella jalalla.

    ”Ne olivat kuin leikkokukkia, joita yritettiin pitää hengissä, mutta niitä piti korvata uusilla koko ajan.” Susan Nance

    1800-luvulla ymmärrys eläinten kokemasta kärsimyksestä oli hyvin vähäistä. Edes eläinsuojeluyhdistykset eivät oikein osanneet puhua kidutettujen sirkuseläinten puolesta.

    Vaikka elefantit olivat sirkuksen vetonauloja, ei niitä kohdeltu arvostavasti. Jos elän alkoi niskuroida, siitä hankkiuduttiin eroon ja ostettiin uusi pitkäkärsä tilalle.

    ”Ne olivat kuin leikkokukkia, joita yritettiin pitää hengissä, mutta niitä piti korvata uusilla koko ajan”, vertaa historioitsija Susan Nance, joka on erikoistunut 1800-luvun viihdeteollisuuden eläimiin.

    Elämänsä loppupuolella Fritz palasi vielä kiertämään Eurooppaa. Elefantin tarina ei pääty onnellisesti, ja elämän kolhima eläin koki julman kuoleman Ranskassa kesäkuussa 1902.

    Kadulla kuolleena makaavasta elefantista otettiin valokuvia, joista painettiin suosittuja postikorttia.

    Fritz ei saanut rauhaa edes kuolemassa, sillä sen ruumis lahjoitettiin ranskalaiselle Toursin kaupungille. Täytetty elefantti katsoo lasisilmin maailmaa kaupungin museossa.

    Fritz, norsun tarina YLE TV 1 keskiviikkona 1.1. klo 19
    Lisää aiheesta
    • Avara luonto -ohjelmassa seurataan kolmen norsulauman elämää.

      Radio ja TV | Norsut välittävät tietoa sukupolvelta toiselle – lämpimät perhesuhteet ja kommunikaatio pitävät lauman elossa

      Tilaajalle
    • Hiehon omistaja Aleksi Kortesalmi arvelee, että kadonnut Unssi-hieho on ihmisarka ja kohdattaessa arvaamaton. Kuvituskuva.

      Maidontuotanto | Unssi-hieho kävi ihmisten päälle ja lähti karkumatkalle – tappotuomio odottaa

    • Ennen ajateltiin, että riista antautui omasta tahdostaan pyydystettäväksi, kunhan ihminen piti osansa yhteisestä sopimuksesta eli kunnioitti eläimen arvoa ja käsitteli saaliin oikein.

      Historia ja perinne | Entisaikoina metsän­haltijoita piti lepytellä, koska riista­eläimet kuuluivat niille – ”Edelleen moni saattaa metsässä nostaa saaliille hattuaan”, arvelee asiantuntija

      Tilaajalle
    • Täpläkuvioinniltaan Matikainen edustaa kissailvestä. Runsaasti pilkullisin ilves on yleisin ulkomuoto maamme ainolla luonnonvaraisella kissaeläimellä.

      Eläimet ja kasvit | Ilveksenpentu nousi auton kyytiin Sotkamossa – katso videolta, miten urosilves viettää nyt eläkepäiviään: ”Se käyttäytyi kuin kotikissa”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sirkusnorsu fritz
    villieläinkauppa
    elefantit
    dokumentti
    eläinten hyvinvointi
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”