Ilomantsin ja Tampereen nimillä on yhteinen alkuperä – mutta miten ihmeessä meillä on 29 Sorvalampea ja 6 Kukasjärveä?

Kuinka usein retkeilijä tai matkailija pysähtyy miettimään nimeä, jota retken kohteeksi valikoitunut alue kantaa? Mistä juontaa juurensa Saimaa, jonka aaltoihin airot uppoavat, tai Nuuksio, jonka kamaraan telttakeppi pureutuu? Entäpä asutuskeskusten nimet, kuten Ilomantsi tai Tampere?

Nuo nimet tuskin vaikuttavat nykyihmiselle ymmärrettäviltä. Ihmekös tuo, sillä ne ovat kauan sitten lainautuneet ikivanhoista kielistä, kuten nykyisten saamen kielten varhaisista esimuodoista.

Sittemmin sanat ovat sulautuneet pikkuhiljaa osaksi niitä kieliä, joista satojen ja tuhansien vuosien kuluessa on muovautunut nykysuomi. Mutta kuitenkaan esimerkiksi Tampere ei sanana tunnu merkitsevän yhtään mitään.

Monivaiheisesta historiasta huolimatta valtaosa paikannimistä on kielitieteellisesti jäljitettävissä, ja niiden merkityksestä voidaan esittää uskottavia selityksiä, kertovat dosentti Taarna Valtonen ja tutkijatohtori Markus Juutinen Oulun yliopistosta.

Siispä Tampereella on kuin onkin selkeä ja läpinäkyvä merkitys – ainakin todennäköinen sellainen. Nimistöntutkimus on kuitenkin joutunut kaivelemaan tietoa pintaa syvemmältä.

Nimi viittaa kaupungin läpi virtaavaan Tammerkoskeen. Tammer-sana juontaa puolestaan monien välivaiheiden kautta juurensa saamen varhaisiin muotoihin ja sanaan tḙmpḙlȧ, joka merkitsee suvantoa tai syvää paikkaa vedessä. Nykyisessä pohjoissaamessa sille löytyy vastine dappal.

Mutta mitä tekemistä saamen puhujilla on ollut Pirkanmaalla ja ylipäätään eteläisessä Suomessa? Aika paljon, sillä saamen varhaiset kantamuodot ovat tiettävästi levinneet nykyisin Suomena tunnettavalle alueelle idän ja kaakon suunnilta jo viimeisellä vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua.

Varhaisia saamen kieliä on siis puhuttu täällä, erityisesti Järvi-Suomen alueella, jo ennen kuin nykyisen suomen kielen vastaavat esimuodot ovat levinneet, Valtonen ja Juutinen kertovat.

”Tutkija Ante Aikio on esittänyt, että ihan Etelä-Suomea myöten on paikkoja, joiden nimi on lähtöisin saamen kielestä”, Juutinen sanoo.

Useimmiten vuosituhansia säilyneet paikannimet kuuluvat vesistöille tai muille pysyville, suurille luonnonpaikoille, tutkijat kertovat.

Esimerkkinä toimivat eri puolilla Suomea sijaitsevat lukuisat kuka- tai kukka-alkuiset vesistönnimet, kuten Kukasjärvi tai Kukkamo. Järvi-meriwiki-sivuston mukaan pelkästään Kukasjärviä on Suomessa kuusi kappaletta.

Nimi ei kuitenkaan suinkaan viittaa kauniisiin ja värikkäisiin kasvin osiin. Ei ole sattumaa, että edelleen pohjoissaamen kielessä on pitkää tarkoittava sana guhkki ja että kartoista näkee kyseisten vesistöjen olevan muodoltaan pitkulaisia.

Samanlainen historia on Ilomantsi-kaupungin nimellä. Aivan kuten Tampere, sekin on saanut nimensä läheisestä vesistöstä – ja mitä luultavimmin muinoin puhutusta saamen kielestä.

Nykyisen pohjoissaamen sana alimuš on ollut varhaisessa kantasaamessa muodossa e̮lēmɜńče̮. Sen merkitys suomeksi on ylimmäinen. Jälleen kartasta ja pinnanmuodoista huomaa, että Ilomantsijärvi on kirjaimellisesti alueensa ylimmäinen vesialue.

Tulkintaa nimen alkuperästä vahvistaa se, että Ylimmäinen- ja Ylemmäinen-nimisiä järviä on Suomessa yhteensä 35 kappaletta. Niissä toistuu sama ominaisuus eli se, ettei niihin laske vesi muista merkittävistä järvistä tai lammista.

Varhaisten saamenpuhujien vaiheisiin liittyy paljon vääriä uskomuksia, jotka nykyinen tieteellinen tieto on voinut uskottavasti kumota. Valtonen ja Juutinen kertovat, että vallalla on ollut runsaasti erikoisia näkemyksiä väestön elinkeinoista ja liikkeistä.

”Yleinen klisee on, että suomalainen tuli ja raivasi pellon ja vanhastaan alueella asunut lappalainen lähti poroineen pois”, Valtonen kuvailee.

Arkeologia tai kielihistoriallinen tutkimus ei tue ajatusta, että Järvi-Suomessa olisi ollut poronhoitoelinkeinoa, vaan kyse on yleisistä saamelaisiin liitetyistä stereotypioista.

Eri väestöryhmät eivät suinkaan ole työntäneet toinen toisiaan pois, kuten laajalti uskotaan varhaisten suomen puhujien tehneen saamenpuhujille.

”Oikeasti se saamenpuhuja raivasi oman pellon, kun maatalouselinkeino levisi”, Valtonen oikaisee.

Kieli on siis liikkunut, eivät niinkään kokonaiset väestöryhmät. Vain sodat, luonnonkatastrofit ja muut asuinkelvottomuuteen johtavat syyt ovat liikuttaneet ihmismassoja. Monikielisyyttä ja kielenvaihtoja sen sijaan on ollut aina.

Myös nimistöön liittyy monenlaisia uskomuksia. Klassinen esimerkki on Espoossa sijaitseva Nuuksion alue, jonka nimen usein selitetään pohjautuvan pohjoissaamen joutsenta tarkoittavan njukča-sanan kantamuotoon.

Tutkijat kertovat, että Nuuksion alkuosa voi olla peräisin jostain saamen haarasta mutta aivan yhtä hyvin jostain muusta kadonneesta kielestä – vastausta ei tiedetä. Nimen loppuosa -sio on kuitenkin todennäköisemmin lainautunut ruotsin järveä tarkoittavasta sjö-sanasta.

Saamesta polveutuviksi on myös esitetty monien suurten järviemme nimiä, kuten Saimaata ja Päijännettä. Mitään aukotonta yhteyttä saameen ei kuitenkaan ole voitu osoittaa tai nimien merkitystä selvittää.

Todennäköisimmin ne ovat peräisin jo ennen kantasaamea tai -suomea alueilla puhutuista tuntemattomista kielistä.

Paljon esitetään myös yksioikoisia selityksiä nimistä, jotka muistuttavat jotain saamen sanaa. Kuitenkaan muu todistusaineisto ei tue saamen kieliin liittyvää alkuperää.

Tällaisesta tutkijat antavat esimerkiksi nimen Sorvalampi, joita on Suomessa 29 kappaletta. Nimen alkuosa muistuttaa pohjoissaamen kelohonkaa tarkoittavaa soarvi-sanaa. Kotoinen sorva-niminen kala on kuitenkin todennäköisin selitys noiden vesistöjen nimille.

Paikannimet ovat erityisen pitkäikäinen osa sanastoa. Paikkoihin sisältyy tunnesiteitä, ja niistä on tarve puhua muiden ihmisten kanssa. Mitä tärkeämpi paikka on alueen ihmisille, sitä pidempään nimi säilyy, tutkijat toteavat.

Tällaiset nimet ovat aikain saatossa siirtyneet alueella puhutuista kielistä toisiin. Niinpä niiden äänneasu on usein muuttunut suuresti.

Paikannimiin sisältyy myös tärkeä käytännöllinen näkökulma. Ne yksilöivät paikan siten, että esimerkiksi saman alueen järvet ovat olleet erotettavissa toisistaan.

On varmasti ollut kautta aikojen tärkeää kertoa kalatarinoissa, että ennätyshauki nousi juuri pitkästä järvestä eikä siitä viereisestä pyöreästä.