• Aikuiskaveri ei kysele eikä tenttaa

    Monilla nuorilla on satoja kavereita sosiaalisessa mediassa mutta ei ehkä yhtään ystävää, jonka kanssa jutella tai harrastaa. Veijo Turunen on aikuiskaveri nuorelle, jonka kanssa hän käy paljon muun muassa elokuvissa. Markku Vuorikari
    Monilla nuorilla on satoja kavereita sosiaalisessa mediassa mutta ei ehkä yhtään ystävää, jonka kanssa jutella tai harrastaa. Veijo Turunen on aikuiskaveri nuorelle, jonka kanssa hän käy paljon muun muassa elokuvissa. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkisto
    Lukemisto
    27.11.201515:00
    Aura Pilkama

    Vapaaehtoistyössä ei kannata miettiä, mitä se itselle tuottaa tai mitä nuorille haluaisi opettaa. Kaikki ennakko-odotukset on hyvä ylipäätään unohtaa, kun ryhtyy tukemaan nuorta, olla vaan.

    Näin ajattelee espoolainen Veijo Turunen, joka ryhtyi 16-vuotiaan Villen (nimi muutettu) mentoriksi eli eräänlaiseksi aikuisystäväksi.

    Sitä, millainen esimerkki Turunen haluaisi nuorelle olla tai mitä hän itse vapaaehtoistyöstä saa, hän ei halua mietiskellä.

    ”Yritän enemmän ajatella sitä vastapuolta”, Turunen toteaa.

    ”Nuoresta ei voi tehdä mitään mallinukkea, että minulla on nyt tällainen vapaaehtoisjuttu. Lähden siitä, että kaikki menee aina nuoren ehdoilla.”

    Siihen kuuluu myös se, ettei kysellä liikoja. Tenttaaminen ei tee hyvää luottamukselle.

    Sen sijaan Turunen haluaa olla se aikuinen, joka muistaa kysyä, onko nuori onnellinen tai ihan vaan miten menee, vaikka siihen ei sen kummempaa vastausta saisikaan. Tärkeintä on kohtaaminen kasvotusten.

    Torniosta lähtöisin oleva Turunen on aina halunnut tehdä hyvää. Kahden nyt jo aikuisen lapsen isä ja startup-yrittäjä on muun muassa valmentanut lapsia jalkapallossa sekä isien ja poikien joukkueita salibandyssä.

    Verta ja verihiutaleita hän käy luovuttamassa säännöllisesti. Puheissa vilahtelee lähipiirin auttaminen muutenkin, mutta ei mies niitä halua mainostaa.

    Hyvän tekemiseen Turunen on tilaisuuden tullen lähtenyt mukaan, koska on tuntenut voivansa auttaa. Hän on avannut suunsa, kun tilanne on osunut kohdalle.

    Samalla tavalla hän päätyi aikuiskaveriksi puolitoista vuotta sitten, kun Helsingin Diakonissalaitoksen Amigo-hanke etsi lehti-ilmoituksella mentoreita nuorille Espoosta.

    Pian Turunen istui hiljaisen nuoren miehen, hänen äitinsä ja hanketyöntekijöiden kanssa saman pöydän ääressä.

    ”Villen toive mentoroinnille oli, että olisimme vain mahdollisimman rauhallisesti”, Turunen kertoo.

    Pelisäännöiksi he sopivat, että perheestä tai menneistä asioista ei puhuta, mieluummin keskitytään arkisiin asioihin. ”Minusta se on hyvä, sillä Ville on minulle Ville, sellaisenaan.”

    Amigo-hankkeen mentoroinnin tarkoituksena on ehkäistä nuorten syrjäytymistä. Ulkopuolinen aikuinen on nuorelle luottohenkilö, jonka elämänkokemuksesta voi ammentaa oman elämänpolun löytymisessä.

    Turunen korostaa, että mentori ei ole terapeutti. Kouluterveydenhoito, ohjailevat vanhemmat ja opettajatkin nuorella ovat erikseen.

    Mentorit sitoutuvat tapaamaan nuortaan muutaman kerran kuukaudessa vuoden ajan, tekemään asioita, joita nuori toivoo. Puhumaan tai olemaan puhumatta.

    Aluksi Turunen oli se, joka ehdotti tapaamisia. Luontevaksi parivaljakolle muodostui harrastaa yhdessä urheilua ja liikuntaa.

    ”Liikunnassa olemme kokeilleet melkeinpä kaikkea. Olemme käyneet futaamassa, lätkämatseissa, pelanneet frisbeegolfia ja keilanneet. Leffassa olemme olleet useasti”, Turunen luettelee.

    ”Oli mukava huomata, että jossain vaiheessa Villeltäkin alkoi tulla toiveita tekemisestä.”

    Turunen on seurannut vuoden aikana, kuinka nuoren ryhti on parantunut ja mieli muuttunut myönteisemmäksi.

    ”Näen, miten lauseet ovat alkaneet pidentymään, niihin on tullut sivulauseita”, Turunen kuvailee.

    Turusen virallinen mentorointi tuli kesällä päätökseen, mutta tapaamiset ovat jatkuneet.

    ”Jatko on Villestä kiinni, mutta haluaisin nähdä, kun hän täyttää 18 ja valmistuu koulusta – sekä sen, miten hän sijoittuu elämässä.”

    Ensi vuonna Turunen harkitsee ottavansa toisenkin nuoren hoteisiinsa.

    Ystäviltä on tullut kommentteja, että oletpa rohkea. Siitä ei kuitenkaan ole mentoroinnissa kyse, Turunen ajattelee. Hän haluaisi hieman ravistella muitakin aikuisia miettimään vapaaehtoistyöhön ryhtymistä.

    ”Monella olisi niin paljon annettavaa vaikkapa nuorille”, mies pohtii.

    Omia murheita sen sijaan ei pöytään saa tuoda, se olisi väärin nuorta kohtaan.

    ”Ja tilannehuumorilla nuorten kanssa pärjää aina”, Turunen muistuttaa.

    Aura Pilkama

    Sarjassa esitellään

    vapaaehtoistyötä tekeviä ihmisiä.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    vapaaehtoistyö
    mentorointi
    nuoret
    aikuiskaveri
    Helsingin Diakonissalaitos
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja