• Tuomas Kyrö: New York on vasta maailman kolmanneksi hienoin kaupunki – kaksi parempaa löytyy Suomesta mutta miksi niistä ei tehdä lauluja?

    Suosikkikirjailija kävi työmatkalla Yhdysvalloissa ja huomasi kotimaassa muutaman erikoispiirteen, joita ei aina osaa arvostaa.
    Suomessa eivät auton torvet yleensä soi kuskin mielialan mukaan.
    Suomessa eivät auton torvet yleensä soi kuskin mielialan mukaan. Kuva: Sanne Katainen
    Lukemisto|Matkailu
    12.11.202209:00
    Kolumni
    Tuomas Kyrö

    Palasin New Yorkista työmatkalta Helsinki-Vantaan lentokentälle. Kansallisia erityispiirteitä osaa arvostaa vasta, kun on käynyt muualla.

    Säännöllinen, suhteellisen tasaisesti jakautuva puhtaus. Eikä vain siellä minne osuu kohdevalo tai missä asuu varakkain kymmenys. Julkiset tilat ovat puhtaita ja valoisia, mikä tekee niistä miellyttävämpiä ja turvallisempia.

    Torvet eivät huuda kadulla kuskin mielialan mukaan. Jalankulkijat eivät raivoa takaisin. Tiedämme, että ruuhka ei purkaudu nopeammin, vaikka kuinka tekisi itsestään numeron. Täällä auton äänitorvea painetaan vasta, kun on vaaratilanne. Kun lapsi on juoksemassa auton alle tai nuoriso syöksymässä päin punaisia valoja.

    Yksi hinta. Nopea maksusuoritus ja pois. Jos on asiakasetukortti, kone osaa pyytää sitä kolmella kielellä. Yhdysvalloissa ilmoitetun hinnan lisäksi pitää tietää, minkä verran juuri kyseisestä palvelusta pitää antaa tippiä. 15 %, 17 %, 23,5 %? En tunne kirjoittamattomia sääntöjä, en haluaisi olla moukka enkä myöskään tipata liikaa. Tästä syystä käteistä täytyy olla koko ajan mukana. Tippaamiskoodin osaavat purkaa vain syntyperäiset kansalaiset.

    Kysymyksiin ei ole tarkoituskaan vastata, sanat vain täyttävät tyhjyyttä.

    Siellä tyhjää puhetta oli paljon, täällä riittää että asia edistyy. ”Hei” ja ”kiitos” riittävät. Sillä saadaan sovittua auto- ja asuntokaupat sekä avioliitto. Yhdysvaltalainen puhuttelee ensin tittelillä, kuten ”sir” tai ”mam”, kysyy mitä kuuluu, mitä voisin tehdä puolestasi, mitä saisi olla ja lopuksi toivotellaan hyvää päivänjatkoa ”sir”. Kysymyksiin ei ole tarkoituskaan vastata, sanat vain täyttävät tyhjyyttä.

    Suomi on suuri maa, mutta kaikista kaupungeista pääsee nopeasti ulos. Olin lentokentältä 45 minuutin kuluttua mökillä. Täällä etäisyydet voidaan ilmoittaa kilometreissä, koska keskituntinopeus siirtymissä on vakio. Joka paikasta on korkeintaan kaksikymmentä minuuttia omaan rauhaan. New Yorkin ruuhkassa kuusi kilometriä voi tarkoittaa kahta tuntia.

    Kasvikunnan tuotteiden saatavuus oli lähes mahdotonta. Jos Suomessa haluaa tomaatteja, niitä saa jokaisesta kaupasta. Kuin myös kurkkua, avokadon ja parsakaalia. New Yorkin parhaiten saatavilla ollut kasvikunnan tuote oli marijuana. Edullisesti ja helposti tarjolla ollut ruoka perustui maissimuhjuun ja lihajalosteisiin. Lihoin viikossa neljä kiloa.

    Ei pidä käsittää väärin, New York on maailman kolmanneksi hienoin kaupunki. Saarijärven, ja Orimattilan jälkeen. Miksei niistä tehdä lauluja ja elokuvia?

    Lisää aiheesta
    • Talkoot ovat suomalainen, hyväksi havaittu perinne. Polvijärven talomuseolla huhkittiin talkoissa tähän malliin vuonna 2020.

      Piha ja puutarha | Tuomas Kyrö: ”Se mikä tapahtuu talkoissa, jää talkoisiin”

    • Kulttuuri | Tuomas Kyrö: Kun vierailin Kiovassa, ilmahälytys keskeytti aterian ja salaatti juuttui kurkkuun

    • Huoltajien ja ylläpitäjien palveluita markkinoidaan kehnosti. Niille olisi tarvetta, sillä mökkiläisten ja puolivuotisasujien määrä on kasvanut.

      Rakentaminen ja remontointi | Rintamamiestaloja remontoidaan itse hampaat irvessä, koska huoltoyritysten palveluita ei löydy juuri mistään

    Artikkelin aiheet
    Tuomas Kyrö
    New York
    suomalaisuus
    kaupunkivertailu
    matkakokemus
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Maailman suurin rekkaparkki Iowa 80 Truck Stop

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa