• Kauhavan Alakylän jouluvaellus tuo valoa pimeään – kaikki osallistujat pääsevät kirjoittamaan nimensä Joulumuorin lahjaan

    Joulupukki lähetti jo kirjeen testatakseen Alakylän joulupostin sivukonttorin toimivuutta.
    Joulupukki haluaa järjestää tänä vuonna yllätyksen muorille Kauhavan Alakylässä.
    Joulupukki haluaa järjestää tänä vuonna yllätyksen muorille Kauhavan Alakylässä. Kuva: Timo Lindholm
    Lukemisto|Harrastukset
    24.11.202322:00
    Juho Mäkelä

    Kauhavan Alakylässä järjestetään jouluvaellus 2.12. kynttilöin valaistulla 1,2 kilometrin reitillä.

    Perinteisesti paikan päälle pääsee nonstop-bussilla, joka liikennöi Alakylän kyläareenan ja tapahtumapaikan väliä. Bussissa on tarjolla haitaritontun joulumusiikkia ja tiukasti pakattua toiveikasta joulutunnelmaa.

    Joulupukki lähetti jo kirjeen testatakseen Alakylän joulupostin sivukonttorin toimivuutta. Kirjeessä pukki kertoi saaneensa loistavan idean: tänä vuonna hän haluaisi tehdä jotain erityistä muistoksi Joulumuorille.

    ”Kerätään nimet kaikilta, jotka vierailevat Alakylän jouluvaelluksella, ja tehdään siitä upea taulu.”

    Alakylän seppätontut ovat nikkaroineet valmiiksi nimmaritaulun, sillä pitäähän Joulumuorin saada sydämellinen ja ainutlaatuinen lahja. Nimmaritauluun voi nimen lisäksi piirtää tähden, joulupukin hatun, joulukuusen tai vaikka pienen lahjan.

    Mikä tahansa pieni kuva tai koristelu, joka tuo hymyn kasvoille ja ilahduttaa Korvatunturin väkeä, on täydellinen lisäys nimen vierelle.

    Joulumuori arvostaa kovasti sitä, että häntä ajatellaan ja että taulun avulla jaetaan iloa ja joulun tunnelmaa ympärille. Joulun taikurikirjoittajat ja nimmaritaitelijat, kaikki omalla parhaalla käsialallaan, kutsutaan paikan päälle ikuistamaan nimi Joulumuorin lahjaan.

    Lisää aiheesta
    • Lotta-Sofia Saahko & Christel Rönns: Lotta ja pappa: Joulun taika. 32 sivua. Tammi. 2023.

      Kirjallisuus | Lotta ja pappa -sarjan uusin kirja tunnelmoi entisajan joulua – lapsi oppii näkemään erilaisen joulun

    • Kokkolalainen kuvittaja ja graafinen suunnittelija Elina Warsta valmistautuu jouluun jo hyvissä ajoin syksyllä.

      Kirjallisuus | Elina Warsta uskalsi olla oma itsensä vasta Keski-Pohjanmaalle muuton jälkeen ‒ palkittu lastenkirjojen kuvittaja rakastaa joulun täyteläistä tunnelmaa

    • Joulupukki on vuosisatojen saatossa muuttunut kiltiksi hahmoksi, kun Pyhä Nikolaus alkoi 300-luvulla antaa lahjoja lapsille ja vähäosaisille. Kuvassa on nuuttipukki vuodelta 1928.

      Historia ja perinne | Tiedätkö omien jouluperinteidesi historian? Asiantuntija kertoo perinteiden pakanallisista piirteistä

    • Kolme yötä jouluun on -laulu on Petter Ohlsin sävellys. Syyskuussa menehtynyt Ohls oli säveltäjä ja sanoittaja, mutta johti myös kuoroja sekä opetti musiikkia.

      Musiikki | Pidätkö joululauluista? Siinä tapauksessa kannattaa kiittää suomalaisia opettajia

    • Pukin matka alkaa joulupukin Pajakylän keskusaukiolta iltaseitsemältä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.

      Matkailu | Joulupukki jo matkaan käy – reitti alkaa napapiiriltä tänä iltana

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Tarkkuuskiekkoa kanistereihin