

Sotien jälkeen 1950-luvulla luteet alkoivat harvinaistua yleisen hygienian parannuttua ja hyönteismyrkkyjen yleistyttyä. Vain harvoissa maalaistaloissa tavattiin enää lutikoita, kun taas kaupungeissa verta imevistä hyönteisistä oltiin jo päästy eroon.
Tänä päivänä asetelma on kääntynyt päälaelleen. Tuholaistorjuntayritys Anticimexin kehityspäällikkö Juha Aron mukaan luteita tavataan pääasiassa suurimmissa kasvukeskuksissa.
”Mitä enemmän on ihmisiä, sitä suuremmat ovat riskit. Asutaan tiheämmin, liikutaan enemmän paikasta toiseen ja matkustetaan. Silloin luteiden leviäminen on todennäköisempää”, Aro sanoo.
Lutikat eivät kulje suoraan ihmisten mukana, vaan levittäytyminen tapahtuu yleensä tavaroiden, kuten vaatteiden ja huonekalujen välityksellä.
”Mitä enemmän on ihmisiä, sitä suuremmat ovat riskit.”
Helpoin tapa ehkäistä luteiden invaasio kotitalouteen on pitää silmällä, mitä taloon tuo.
Talvella aurinkolomalta palattaessa matkalaukku sisältöineen kannattaa jättää ulos useaksi päiväksi. Luteet kuolevat pakkaseen.
Jos ostaa käytetyn huonekalun, kuten sängyn tai sohvan, tulee se tarkastaa läpi tarkasti, Aro neuvoo. Luteiden läsnäolo näkyy pieninä mustina ulostetahroina.
”Luteita on jo sen verran meillä kotimaassa, että kaikki eivät tule ainoastaan ulkomailta”, Aro huomauttaa.
”Vuosikymmenten lotraaminen hyönteismyrkkyjen kanssa on tehnyt niistä aika vastustuskykyisiä”
Juha Aro ei usko luteiden yleistyvän maaseudulla.
Tuholaisten leviämistä talosta toiseen omin voimin ei ole todennäköistä.
”Lentokyvyttömät luteet eivät pysty vaeltamaan pitkiä matkoja. En pidä todennäköisenä, että ne liikkuisivat rakennuksesta toiseen. Luteet pysyvät mielellään ravinnonlähteen lähellä, eivätkä ne pysty aistimaan ihmistä toisesta rakennuksesta.”
Sen sijaan kerrostaloissa luteet voivat liikkua.
”Kerrostaloissa saattaa olla erilaisia läpivientejä, jotka mahdollistavat sen, että luteet siirtyvät asunnosta toiseen.”
Myös eläimet, kuten linnut ja lepakot, voivat levittää seinäludetta. Lude ei katso karvoihin ravinnonlähdettään. Ihmisten lisäksi lude ruokailee myös kotieläimillä, kissoilla ja koirilla.
Luteista eroon pääseminen kotikonstein on haastavaa.
”Vuosikymmenten lotraaminen hyönteismyrkkyjen kanssa on tehnyt niistä aika vastustuskykyisiä”, Aro sanoo.
Luteiden kuoliaaksi näännyttäminenkään ei tahdo onnistua. Talon olisi oltava tyhjillään pitkän aikaan, jotta kuolema korjaisi tuholaiset.
”Joidenkin tutkimusten mukaan lutikka selviää ilman ravintoa jopa vuoden päivät. Jos lämpötila laskee ja ravinto loppuu, lude menee lepotilaan, jossa se minimoi energian kulutuksensa. Sitten taas kun ravintoa tulee, aktivoidutaan toimintaan”, Aro selittää.
Luteesta näkee, onko se ruokaillut lähiaikoina. Tumma veri kuultaa läpinäkyvä kehosta.
Jos luteet ovat alkujaankin päässet taloon esimerkiksi lepakoiden kautta, tulisi vintillä olevista lepakoista päästä ensiksi eroon.
”Joidenkin tutkimusten mukaan lutikka selviää ilman ravintoa jopa vuoden päivät.”
Suomessa on satoja eri ludelajeja, joista ainoastaan seinälude imee ihmisten verta ja pesiytyy taloihin.
Pienen, muutaman millin pituisen seinäluteen tunnistaa sen ovaalinmuotoisesta ja littanasta kehosta. Luteet käyvät syömässä öisin, kun päivisin ne taas kyyhöttävät passiivisesti piilopaikoissaan.
Havahtuminen luteisiin tapahtuu yleensä, kun aletaan ihmettelemään, mistä yölliset puremajäljet ovat peräisin. Varmuuden luteista saa niiden jättämistä mustista ulosteläikistä, joita löytyy esimerkiksi listojen ja kalusteiden alta.