Viljelykasveja riivaavat vitsaukset ovat tähän mennessä jääneet melko maltillisiksi.
Alkukasvukautta värittivät pääasiassa tuhohyönteiset ja loppukasvukaudella ovat yleistyneet erilaiset kasvitaudit.
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Marja Jalli raportoi päässeensä monilla pelloilla lepuuttamaan silmiään hyvinvoivissa viljelyksissä.
”Yleiskuva on, että kasvustot ovat pääsääntöisesti todella kauniita.”
Vaihtelua toki löytyy, hän jatkaa. Ailahtelevat kelit näyttävät kuitenkin toistaiseksi vaikuttaneen pahimpia pelkoja vähemmän.
Härkäpapu näyttää parin heikomman vuoden jälkeen oikein hyvältä, Jalli kertoo. Öljykasvien osalta yleiskuva on myös kohtuullinen.
Tuholaistilanne vaihtelee Suomessa vuodesta toiseen: Erityinen tämän kasvukauden harmi ovat olleet varsikirpat. Sitä on esiintynyt Suomessa aiemminkin, mutta nyt kasvurytmi on suosinut sen muuttumista aiempaa haitallisemmaksi kasvintuhoojaksi.
Varsikirpalla vioittajina ovat toukat, jotka tekevät tuhoa korren sisällä.
Kirppojen esiintymistä on edistänyt ennen kaikkea alkukasvukauden kuiva ja lämmin jakso. Myös onnistuneella talvehtimisella ja yleisellä kannanvaihtelulla on merkitystä.
Ilmastonmuutos voi lisätä tuhohyönteisistä Suomessa aiheutuvaa harmia, Jalli toteaa. Uhkana on, että tänne levittäytyy myös toistaiseksi harvinaisia lajeja.
Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa kääpiöohrakärpänen tekee suurta tuhoa viljakasveille.
Kasvitautien osalta alkukesä sujui rauhallisesti, Jalli mainitsee. Kuivuuden ansiosta torjunnalle ei juuri ollut tarvetta.
Kesäkuun lopussa nähtiin ensimmäisiä merkkejä esimerkiksi lehtilaikkutaudeista, jotka voivat levitä kasvustoon kasvijätteestä tai kylvösiemenestä.
Sateiden ja poudan vuorottelu on luonut monilla lohkoilla ihanteelliset olot sienitaudeille.
Kasvukauden erikoisuutena on ollut ohran ruoste. Se talvehtii meillä syysohrassa, Jalli kertoo. Ruosteita tavataan kuitenkin kaikilla viljalajeilla.
Ohranruoste ilmenee lehdillä pieninä oranssinruskeina pesäkkeinä, kerrotaan Luken tuhohyönteis- ja rikkakasvihavaintoja kartoittavassa Kaskas-palvelussa. Tauti voi talvehtia syysohrassa.
Ruotsissa ja Tanskassa ruostetta on tavattu epidemiaksi asti.
Ruostesienten lisäksi kasvustoissa ovat jonkin verran runsastuneet nokitaudit.
Lentonokea esiintyy ohralla aiempaa enemmän. Myös punahomeen oireet ovat lisääntyneet sateisen heinäkuun lopun myötä.
Jalli suositteleekin käyttämään tarkastettua siementä. Omaa siementä käytettäessä sen kunto kannattaa myös tarkastuttaa.
Uusista rikkakasveista eniten haastetta on koitunut rikkakananhirssistä.
Vieraslajiksi luokiteltua kasvia on tavattu Suomessa pitkään, mutta lämmenneet kesät ovat kirittäneet sen yleistymistä.