”Koira havaitsee kirjanpainajat huomattavasti aikaisemmin kuin ihminen, drooni tai satelliitti” ‒ Loitsu oppi tunnistamaan tuholaiset kolmessa kuukaudessa

Neljävuotias italianpystykorva Loitsu viipottaa kuono kuntassa urjalalaisessa kuusikossa. Loitsun omistaja Reetta Kangaslampi on piilottanut yhden kuusen juurelle lasisen suolasirottimen, jonka sisällä on kymmenkunta elävää kirjanpainajaa.

Etsi-komennon jälkeen Loitsulta ei kulu minuuttiakaan, kun kovakuoriaisten piilo­paikka on paljastunut.

Lumivalkoinen väkkärä pysähtyy niille sijoilleen, sojottaa kuonoaan purkkia kohti ja jää odottamaan palkintoherkkuja. Kun työ on tehty, alkaa taas villi vipeltäminen muiden tuoksujen perässä.

Kangaslampi tekee vielä toisen kokeen, jossa hän nostaa kirjanpainajia sisältävän, kannestaan rei’itetyn purkin kahden metrin korkeuteen oksanhankaan. Taas Loitsu haistaa hyönteiset nopeasti ja nostaa etutassut puun kylkeä vasten löytämisen merkiksi.

”Loitsu oppi löytämään kirjanpainajat kolmen kuukauden koulutuksella samoin kuin toinen koirani, saksanpystykorva Lumo”, Kangaslampi kertoo.

”Koirat on helppo opettaa tunnistamaan mitä hajuja tahansa. Rodulla ei ole vaikutusta koiran hajuaistiin. Omien koirieni opettamista helpotti se, että olen harrastanut niiden kanssa jo pitkään agilityä eli esteratakilpailua.”

Koirat ovat olleet metsänhoitajaksi opiskelleen Reetta Kangaslammen, 28, elämässä aina. Metsäalasta hän kiinnostui, koska perheen omistuksessa on metsää ja metsätieteet tuntuivat käytännönläheisemmiltä kuin biologia.

Ylipisto-opintojen lopputyön lähestyessä Kangaslampi mietti, olisiko mahdollista yhdistää koiraharrastusta metsäntutkimukseen. Hän oli lukenut tutkimusartikkeleita, joissa kerrottiin koirien käyttämisestä tuhohyönteisten tunnistamiseen.

Hänen ohjaajansa Olli-Pekka Tikkanen kannusti häntä kyseisen aiheen valintaan, koska Suomessa tai muualla maailmassa ei ollut tehty vastaavaa tutkimusta.

”Ruotsissa oli kyllä tutkittu koirien kyvykkyyttä kirjanpainajien tunnistamiseen feromoneilla mutta ei oikeilla kirjanpainajilla. Kanadassa oli tehty tutkimusta toisella tuhohyönteisellä, erakkokuoriaisella”, Kangaslampi kertoo.

Reetta Kangaslampi liikkuu koiriensa kanssa pääasiassa Sastamalan ja Urjalan metsissä, talvella myös Joensuun ympäristössä. Kuva: Maria Miklas

Suomessa koiria on käytetty aikaisemmin esimerkiksi liito-oravan, metson ja jokihelmisimpukan elinympäristöjen kartoittamiseen.

Sastamalassa asuvan Kangaslammen pro gradu -tutkimus onnistui hyvin. Hän koulutti kaksi koiraansa kirjanpainajien tunnistamiseen, minkä jälkeen tutkimusta tehtiin useammilla koealoilla. Lopputuloksena oli, että laboratorio-oloissa koirat tunnistivat kirjanpainajat 98 prosentin varmuudella.

”Aikaisemmissa tutkimuksissa hajukoirat ovat löytäneet halutut eläinlajit keskimäärin 80 prosentin tarkkuudella. Näin hyvä tulos oli positiivinen yllätys.”

Kangaslampi on huomannut, että koirat haistavat kirjanpainajat heti, kun ensimmäiset koiraat ovat keväällä porautuneet puihin. Tällöin ihmissilmä ei vielä erota kaivautumisreikiä, tai ainakin niiden etsiminen on liian hidasta. Näin aikaisin puiden juurille ei ole vielä karissut tunnistamista helpottavaa ruskeaa purua.

”Varhainen tunnistaminen on yksi keino välttää isommat kirjanpainajatuhot. Koira havaitsee kirjanpainajat huomattavasti aikaisemmin kuin ihminen, drooni tai satelliitti.”

Tutkimuskäyttöön tarkoitetut kirjanpainajat pakastetaan. Sulatettuina ne heräilevät jälleen eloon, mikä osoittaa kuoriaisten pakkasenkestävyyden. Kuva: Maria Miklas

Kangaslammen ja hänen koiriensa yhteispeliä on ilo seurata. Kaikki nauttivat yhdessä touhuamisesta, ja työt tulevat tehdyksi siinä sivussa. Kangaslammen käsi saa käväistä usein ulkoilupusakan taskulla, jotta koirien oivallukset tulevat palkituiksi.

Reetta Kangaslammen perheen mökin lähistöllä sijaitsevassa metsässä ei ole kaarnakuoriaisia. Jos olisi, alkukesä olisi helpoin ajankohta tunnistaa tuholaiset, sillä ensimmäiset kirjanpainajaparvet lähtevät silloin lentoon. Koirien on paljon helpompi haistaa puuhun kaivautuneet kirjanpainajat kuin purkissa olevat.

Kangaslammen koirakatraassa on Loitsun ja Lumon lisäksi muitakin jäseniä. Neljän kuukauden ikäisestä cockerspanieli Ihmeestä on kasvamassa uusi hajuntunnistuskoira.

Koiran hankkiminen liittyy Kangaslammen tekeillä olevaan väitöskirjatyöhön, jossa hän syventää koirien käyttämistä metsän tuhohyönteisten tunnistamisessa.

Loitsu haistaa kuusen oksalle nostetun kirjanpainajapurkin ja nostaa tassut runkoa vasten löytämisen merkiksi. Löytämisestä palkitaan herkuilla. Kuva: Maria Miklas

Kotikenneliin kuuluu vielä yksivuotias italianpystykorva Tipi, joka on luonteeltaan enemmän seurakoira eikä ole innostunut etsintätehtävistä.

”Kaikki koirat eivät motivoidu uuden oppimisesta ja palkitsemisesta. Siksi niiden opettaminen ei onnistu yhtä helposti kuin helpommin motivoitavien koirien”, Kangaslampi sanoo.

Monet metsänomistajat ovat jo kyselleet Reetta Kangaslampea ja hänen koiriaan oikeisiin kirjanpainajien tunnistustöihin.

”Vielä en pysty valitettavasti tarjoamaan tunnistuspalvelua, sillä keskityn nyt tutkimustyöhön. Tavoitteenani on tarjota tulevaisuudessa kirjanpainajien kartoitusta maksullisena palveluna. Luulisin, että ainakin isommilla metsänomistajilla kuten kaupungeilla olisi tällaiseen palveluun kiinnostusta.”

Kangaslampi uskoo, että yksi koira pystyy ohjaajansa kanssa kartoittamaan noin viiden hehtaarin alueen tunnissa. Tutkimustyössä kartoittaminen on hitaampaa, koska havainnot on saman tien merkittävä mobiililaitteeseen yksittäisen puun tarkkuudella.

Koirat ovat olleet Reetta Kangaslammelle tärkeitä pienestä pitäen. Nyt hänellä on neljä koiraa, joiden iät vaihtelevat neljästä kuukaudesta kymmeneen vuoteen. Kuva: Maria Miklas

Reetta Kangaslampi tietää, että kirjanpainajatuhoista ei päästä Suomessa eroon vaan että tuhotilanne todennäköisesti pahenee tulevina vuosikymmeninä.

”Puhtaiden kuusimetsien tilalle olisi saatava sekametsää. Kirjanpainajien lisäksi muutkin kaarnakuoriaiset lisääntyvät. Tutkimuksessani koetan opettaa koiria tunnistamaan myös havununnan, joka on havupuita kuivattava perhonen.”

Kangaslampi kehottaa kaikkia metsänomistajia käymään metsissään joka vuosi. Jos kirjanpainajat saavat levitä vapaasti kaksi tai kolme vuotta, puiden myyntiarvosta on menetetty jo paljon.

Kirjanpainajia ei ole vaikeaa löytää tutkimustarkoituksiin. Kangaslampi on kerännyt aikuisia kirjanpainajia talteen ja pakastanut ne. Kun vajaan puolen sentin mittaiset kovakuoriaiset ottaa pois pakastimesta, ne heräävät horroksesta eloon. Kovilla pakkas­talvilla ei ole vaikutusta kirjanpainajien määrään.

Reetta Kangaslampi arvostaa sitä, että Suomen Kulttuurirahasto piti metsätuhojen ennaltaehkäisyä tärkeänä aiheena ja myönsi hänen tutkimukselleen viime vuonna kaksivuotisen, yhteensä 60 000 euron rahoituksen. Hän tekee väitöskirjatutkimustaan Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa, jossa hän opiskeli metsänhoitajaksi.

Tutkijan työstä innostuneella Kangaslammella ei ole omaa metsää, mutta hän käy lähes päivittäin isänsä ja avopuolisonsa metsissä ulkoiluttamassa koiriaan.

Alkukesän helteillä tutkimuskäynnit piti tehdä aamuyöllä, sillä iltapäivän kuumuudessa koirat eivät olisi jaksaneet keskittyä hajujen tunnistamiseen.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/2024.