• Kirsusta apua metsätuhojen torjuntaan? Koirat pystyvät haistamaan juurikäävän ja tervasroson vaivaamat puut

    Koirat voisivat hajuaistillaan auttaa ennaltaehkäisemään metsätuhoja, kunhan koulutukseen löytyisi rahoitusta.
    Maisu-koira etsii tervasrosoa. Männyn rungolla on sienen helmi-itiöpesäkkeitä.
    Maisu-koira etsii tervasrosoa. Männyn rungolla on sienen helmi-itiöpesäkkeitä. Kuva: Minna Männistö
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    10.10.202318:00
    Suvi Jylhänlehto

    Koirat pystyvät tunnistamaan puiden tuhosieniä hajun perusteella sekä irtonäytteistä että maastokohteissa, Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Lapin Ammattikorkeakoulun tutkimus osoittaa.

    Tutkimuksessa selvitettiin koirien hajuaistin käyttömahdollisuuksia juurikääpä- ja tervarososienten aikaisessa havainnoinnissa sekä kehitettiin menetelmiä ja koulutusta koirakoille tuhosienten tunnistamiseksi metsissä.

    ”Koirat tunnistivat sokkotestauksissa 80–93 prosenttia männynjuurikäävän vaivaamista puista mäntytaimikossa ja 78–95 prosenttia varttuneessa männikössä, mikä on erinomainen tulos. Osassa puita ei ulkoisia taudin oireita ollut vielä nähtävissä”, kertoo Luken erikoistutkija Juha Kaitera tiedotteessa.

    Myös tervasroson tunnistus onnistui erinomaisesti. Koirat ilmaisivat 88–100 prosenttia männystä mäntyyn leviävän tervasroson tartuttamista puista. Vastaavasti koirat ilmaisivat 67–90 prosenttia väli-isäntäkasvien kautta leviävän tervasroson tartuttamista puista.

    Koirat oppivat tunnistamaan metsässä myös tervasrosoa erinomaisesti tervasroson itiöistä, itiöemällisistä oksista, tuoreista ja vanhoista koroista ja jopa rihmastoista.
    Koirat oppivat tunnistamaan metsässä myös tervasrosoa erinomaisesti tervasroson itiöistä, itiöemällisistä oksista, tuoreista ja vanhoista koroista ja jopa rihmastoista. Kuva: Minna Männistö

    Tutkimuksessa oli mukana 15 koirakkoa, jotka jaettiin kahteen ryhmään. Toiselle ryhmälle opetettiin tervasroson ja toiselle juurikäävän tunnistamista hajuerotteluradalla ja maastossa. Koirakot saivat erilaisia näytteitä myös omatoimista harjoittelua varten.

    Vuoden harjoittelun jälkeen valtaosa koirista oppi tunnistamaan kuusenjuurikäävän ja tervasroson näytteiden eri muotoja hajuerotteluradalla. Erilaisten näytteiden tunnistamisessa oli kuitenkin merkittäviä eroja.

    Vuoden harjoittelun jälkeen valtaosa koirista oppi tunnistamaan kuusenjuurikäävän ja tervasroson näytteiden eri muotoja hajuerotteluradalla.

    Metsässä koirat oppivat tunnistamaan pitkälle edenneen kuusenjuurikääpätartunnan erityisesti juurakoiden ja kaatuneiden puiden itiöemistä sekä kantojen lahosta.

    Koirat oppivat tunnistamaan metsässä myös tervasrosoa erinomaisesti tervasroson itiöistä, itiöemällisistä oksista, tuoreista ja vanhoista koroista ja jopa rihmastoista.

    Kaiteran mukaan koulutusmenetelmä toimii siis hyvin sekä juurikääpien että tervasroson tunnistamisessa niin irtonäytteistä kuin maastokohteissa.

    Maisu etsii tervasroson talvi-itiöpesäkkeitä pionin lehdiltä.
    Maisu etsii tervasroson talvi-itiöpesäkkeitä pionin lehdiltä. Kuva: Minna Männistö

    Havupuita lahottavien tuhosienten on arvioitu aiheuttavan metsätaloudelle kymmenien miljoonien eurojen menetykset vuosittain.

    Jotta koiria voitaisiin käyttää laajamittaisesti tuhosienten tunnistamisessa, sen ympärille pitäisi luoda yritystoimintaa.

    ”Testattujen menetelmien kaupallistamiseen tarvitaan kuitenkin vielä lisää tietoa niiden tehokkuudesta, toimintatapojen kehittämistä sekä varmennettuja näytteitä ja harjoittelumaastoja koirien kouluttamiseen”, Kaitera toteaa.

    Hän peräänkuuluttaa yhteistyötä koirayritysten, koirakouluttajien ja tutkimusorganisaatioiden välillä sekä yksityistä ja tai julkista rahoitusta koirakoiden kouluttamiseen.

    Lisää aiheesta
    • Luken tutkimusprofessori Jarkko Hantula esitteli Lapin metsätalouspäivillä laskelmia, paljonko metsätuhot vuosittain verottavat kantorahatuloja.

      Metsänhoito | Mikä on metsätuhojen hintalappu? Hakkuukonedata paljasti tyvilaho-ongelman laajuuden – ”Kerrannaisvaikutukset ovat moninkertaiset”

      Tilaajalle
    • Okakaarnakuoriainen aiheuttaa tuhoja männiköissä.

      Metsänhoito | Metsän tuholaiset levinneet pohjoisemmaksi – hakkuita kirjanpainajatuhojen takia tehtiin enemmän kuin koskaan

    • Tervasroso vaivaa tuhansia hehtaareita pohjoissuomalaisia männiköitä.

      Metsänhoito | Laajoja metsäalueita matalaksi ‒ aggressiivinen tervasroso iskee nuoriin männiköihin pohjoisessa

    • Tänä kesänä kirjanpainajan vuoksi tehtyjä tuhohakkuita on ilmoitettu peräti Pohjois-Savon korkeudelta.

      Metsänhoito | Metsätuhojen ehkäisyn tulee olla ykköstavoite

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle