• Metsän tuholaiset levinneet pohjoisemmaksi – hakkuita kirjanpainajatuhojen takia tehtiin enemmän kuin koskaan

    Hyvä metsänhoito ja monimuotoisuus ovat parhaat keinot metsätuhoriskien minimoimiseksi.
    Okakaarnakuoriainen aiheuttaa tuhoja männiköissä.
    Okakaarnakuoriainen aiheuttaa tuhoja männiköissä. Kuva: Pasi Leino
    Metsä|Metsänhoito
    13.4.202310:34
    Anniina Jokinen

    Vuoden 2022 kuumuus ja kuivuus on vaikuttanut etenkin sienten ja hyönteisten esiintymiseen sekä niiden tuhojen kasvuun, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) Metsätuhot-raporttisarjasta.

    Kirjanpainajia on havaittu eteläisen Suomen ohella runsaammin myös pohjoisessa. Kirjanpainajatuhojen takia tehdyt hakkuut lisääntyivät.

    Männynjuurikääpä on levittäytynyt pohjoisemmaksi ja muidenkin juurikääpien aiheuttamat tuhot lisääntyivät.

    Lisäksi harvinaisempien tuholaisten, kuten havuparikkaan, okakaarnakuoriaisen ja kuusentähtikirjaajan, aiheuttamat puustotuhot lisääntyivät.

    ”Huolimatta raportissa kuvatuista metsätuhoista suomalaismetsät ovat kokonaisuutena varsin terveitä: meille ei ole saapunut juuri lainkaan vierasperäisiä metsätauteja tai tuhohyönteisiä, eivätkä täällä luonnostaan esiintyvät metsäntuhoojat ole hyvän metsänhoidon ja viileämmän ilmaston ansiosta aiheuttaneet sellaisia suurtuhoja kuin monissa muissa Euroopan maissa”, kertoo Luken metsäpatologian professori Jarkko Hantula tiedotteessa.

    Valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) yhteydessä metsikön laatua alentavia tuhoja esiintyi 4,1 miljoonalla hehtaarilla, joka on 21 prosenttia puuntuotannon pinta-alasta.

    Kuusentähtikirjaaja aiheuttaa kuusen latvakuolemia.
    Kuusentähtikirjaaja aiheuttaa kuusen latvakuolemia. Kuva: Jarmo Palokallio

    Suomen metsäkeskuksen keräämistä ilmoituksista selviää, että vuonna 2022 metsiä hakattiin kirjanpainajatuhojen takia enemmän kuin koskaan tilastointihistoriassa. Kirjanpainaja myös parveili aiempaa runsaampana Luken feromoniseurannan pohjoisimmilla alueilla.

    Myös kuusentähtikirjaaja aiheutti kuusen latvakuilemia eri puolilla Suomea.

    Okakaarnakuoriaisten takia tehdyt tuhoilmoitukset kasvoivat vuodesta 2021. Etenkin lounaisrannikolla okakaarnakuoriaiset ja havuparikkaat aiheuttivat mäntyjen kuolemia.

    ”Jos trendi lämpimistä ja kuivista kesistä jatkuu, kaarnakuoriaistuhot todennäköisesti lisääntyvät entisestään. Metsien seuranta ja kaarnakuoriaisten tuntemus on tärkeä lisä metsänomistajan työkalupakkiin etenkin eteläisessä Suomessa”, sanoo Luken tutkija Tiina Ylioja.

    Männyillä etelänversosurmaa aiheuttava havuparikas on tuore tulokas Suomessa. Sienen aiheuttamat tuhot näyttävät keskittyvän rannikolle. Leudot talvet edesauttavat sen leviämistä.

    ”Havuparikkaan aiheuttamaa etelänversosurmaa vastaan ei ole metsänhoitosuosituksia, joten tarvitsemme lisätutkimusta sen elinkierrosta Suomen oloissa. Vuonna 2022 havuparikkaalle löytyi uusi isäntäkasvi, kataja”, kertoo Luken tutkija Eeva Terhonen.

    Kirjanpainaja nakertaa kuusen kuoren alle käytäviä.
    Kirjanpainaja nakertaa kuusen kuoren alle käytäviä. Kuva: Kari Salonen

    Ulkomaisten taimien ja koristekasvien tuonti edistää haitallisten vieraslajien leviämistä Suomeen. Vuonna 2022 puistopuista on löydetty esimerkiksi vieraslajisientä pihtanäppyä.

    ”Kansainväliseen kasvikauppaan, ennakoituun ilmaston lämpenemiseen ja metsänhoitotapojen muuttumiseen liittyy myös metsien terveysriskejä. Siksi on välttämätöntä, että uudenlaisiin tuhoihin ja tuhonaiheuttajiin varaudutaan myös tulevaisuudessa korkealuokkaisen tutkimuksen sekä siihen perustuvien oikea-aikaisten käytännön toimenpiteiden avulla”, Jarkko Hantula sanoo.

    Ilmaston lämpeneminen edesauttaa vieraslajien asettumista uusille alueilla ja kasvattaa Suomessa jo elävien tuholaisten aiheuttamia riskejä. Esimerkiksi juurikääpä ja kirjanpainaja hyötyvät ilmastonmuutoksesta.

    ”Emme vielä tiedä, millä tavoin ilmastonmuutos tulee metsiämme haastamaan. Paras turva haasteita vastaan on pitää metsät monimuotoisina ja terveinä”, summaa Luken tutkimuspäällikkö Markus Melin.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Tuulituhot ovat kertaluonteisia ja intensiivisiä, kun taas kirjanpainajat voivat nakertaa vahinkoja puustolle vähitellen useampana vuonna.

      Metsä | Metsätuhoista koituu vuosittain noin sadan miljoonan euron kustannukset metsänomistajille

    • Kirjanpainaja on noin puolen sentin mittainen kuoriainen. Se on merkittävin kuusimetsien tuhohyönteinen Suomessa.

      Metsänhoito | Kirjanpainajista saattaa myös ensi kesänä tulla metsänomistajien painajainen – käy tarkastamassa vanhat metsäsi

      Tilaajalle
    • Metsäasiantuntija Matti Äijö tutki hirvituhoja suomalaisessa taimikossa vuonna 2019.

      Metsänhoito | Ruotsin metsät kärsivät viime vuonna miljardien kruunujen vahingot – ”Metsänhoitoa tulee mukauttaa”

    • Metsätuholain tarkoitus on pitää pahimpien tuhohyönteisten kannat riittävän alhaisella tasolla ja ehkäistä juurikäävän leviämistä. Kuvassa kirjanpainaja.

      Metsänhoito | Metsätuholain muutokset tulevat voimaan huhtikuun alussa

    • Kuivat kesät, rankkasateet ja pakkaspäivien vähentyminen rasittavat tulevaisuudessa puustoa yhä enemmän. Metsänomistaja voi parantaa oman metsänsä sopeutumiskykyä muutoksiin monipuolistamalla metsän kasvatustapoja, rakennetta ja puulajeja.

      Metsänhoito | Sekapuustoisuus suojaa metsää lisääntyviltä metsätuhoilta: ”Juurikääpä tulee olemaan suuri ja leviävä ongelma”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kirjanpainaja
    metsätuhot
    ilmastonmuutos
    metsänhoito
    Luonnonvarakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla