• Ruotsin metsät kärsivät viime vuonna miljardien kruunujen vahingot – ”Metsänhoitoa tulee mukauttaa”

    Riista ja kirjanpainaja aiheuttivat suurimmat metsätuhot Ruotsissa viime vuonna.
    Metsäasiantuntija Matti Äijö tutki hirvituhoja suomalaisessa taimikossa vuonna 2019.
    Metsäasiantuntija Matti Äijö tutki hirvituhoja suomalaisessa taimikossa vuonna 2019. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Metsänhoito
    10.4.202314:00
    Jukka Hämäläinen

    Ruotsin metsät kärsivät suuria vahinkoja vuonna 2022. Riistavahinkoja tapahtui edelleen paljon, ja kirjanpainaja tuhosi suuria määriä metsää. Kirjanpainajien arvioidaan tuhonneen noin viisi miljoonaa kuutiometriä puuta.

    Lisäksi Etelä-Ruotsi kärsi myrsky- ja lumituhoista, ilmenee Ruotsin metsähallituksen vuotuisesta vahinkokatsauksesta.

    ”Vahinkojen takia tuhoutuu vuosittain miljardien kruunujen arvosta puutavaraa. Myös ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät. Siksi on tärkeää, että uhkiin varaudutaan mukauttamalla metsänhoitoa ja riistakantaa sekä istuttamalla kohteisiin mahdollisimman sopivat puulajit. Maanomistajien tulee riskien vähentämiseksi tavoitella metsiä, joissa on niin puulajien kuin iän tuomaa vaihtelua”, evästää metsähallituksen vahinkokoordinaattori Lennart Svensson tiedotteessa.

    Ruotsin metsähallituksen mukaan 11 prosenttia nuorista mäntymetsistä kärsii vakavista riistan aiheuttamista tuhoista. Määrä on kaukana viiden prosentin tavoitteesta.

    Myrskyjä oli viime vuonna vähän, mutta siitä huolimatta Götanmaalla metsää vaurioitui noin 2,2 miljoonaa kuutiometriä.

    Etelä-Ruotsista tavattiin suhteellisen paljon lumen aiheuttamia runkovaurioita, kun taas Sveanmaalla märkä lumi katkoi latvoja useaan otteeseen.

    Myös sienituhoja esiintyi. Juurikääpä oli niistä suurin vahingonaiheuttaja.

    Lisää aiheesta
    • Kuivat kesät, rankkasateet ja pakkaspäivien vähentyminen rasittavat tulevaisuudessa puustoa yhä enemmän. Metsänomistaja voi parantaa oman metsänsä sopeutumiskykyä muutoksiin monipuolistamalla metsän kasvatustapoja, rakennetta ja puulajeja.

      Metsänhoito | Sekapuustoisuus suojaa metsää lisääntyviltä metsätuhoilta: ”Juurikääpä tulee olemaan suuri ja leviävä ongelma”

      Tilaajalle
    • Kirjanpainajan pahoin vaurioittamaa metsää. Ruotsissa vahinkojen määrä taittui viime vuonna, mutta se on yhä korkealla tasolla.

      Metsänhoito | Paljonko on paljon — Ruotsissa kirjanpainajien tuhotahti taittui, mutta määrä on yhä hälyttävällä tasolla

      Tilaajalle
    • Kaarnakuoriaiset tappavat varttuneita kuusia pystyyn.

      Metsänhoito | Metsä Group kehittää tekoälysovellusta metsätuhojen torjuntaan

    • Vuoden 2018 kuuman kesän seurauksena Ruotsissa tuhoutui ennätysmäärä puuta hyönteistuhojen takia. Kuvituskuva Suomesta.

      Ilmastonmuutos | Ruotsissa pelätään kesän toista kirjanpainaja-aaltoa ‒ vuonna 2018 kuumasta kesästä seurasi ennätysmäärä metsän hyönteistuhoja

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla