• Metsätuhoista koituu vuosittain noin sadan miljoonan euron kustannukset metsänomistajille

    Merkittävimpiä tuhojen aiheuttajia ovat kuusenjuurikääpä, hirvieläimet, tuuli ja kirjanpainajat.
    Tuulituhot ovat kertaluonteisia ja intensiivisiä, kun taas kirjanpainajat voivat nakertaa vahinkoja puustolle vähitellen useampana vuonna.
    Tuulituhot ovat kertaluonteisia ja intensiivisiä, kun taas kirjanpainajat voivat nakertaa vahinkoja puustolle vähitellen useampana vuonna.  Kuva: Seppo Samuli
    Metsä|Metsä
    11.4.202311:30
    Eija Vallinheimo

    Kaikkien metsätuhojen aiheuttamat keskimääräiset kokonaiskustannukset ovat noin sata miljoonaa euroa vuodessa eli viisi prosenttia metsänomistajien kantorahatuloista. Tieto käy ilmi Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Metsätehon tekemästä tuoreesta tutkimuksesta.

    Suomalaisen metsänhoidon taloudellista kannattavuutta vähentävät monenlaiset tuhonaiheuttajat. Luken ja Metsätehon tutkimuksessa taloudellisesti merkittävimmiksi tuhonaiheuttajiksi osoittautuivat kuusenjuurikääpä, hirvieläimet, tuuli ja kirjanpainaja.

    Tutkimuksessa laskettiin ensimmäistä kertaa systemaattisesti metsätuhojen aiheuttamat kokonaismenetykset Suomessa.

    Tutkijat muistuttavat, että metsätuhojen kustannusten tarkempi arviointi edellyttäisi merkittävästi nykyistä enemmän mitattua tietoa sekä uutta mallinnusta, jotta kaikki todelliset kustannukset saataisiin määritettyä tarkasti. Lisäksi tuloksiin vaikuttaa se, että tuhonaiheuttajien välillä on eroja siinä, miten tuho ilmenee ja miten siitä raportoidaan.

    "Metsätuhojen kokonaiskustannus on suuruusluokaltaan oikeansuuntainen, mutta laskennan lähtötietojen puutteellisuuden takia kustannukset on arvioitu alakanttiin", sanoo johtava tutkija Anssi Ahtikoski Lukesta.

    "On muistettava, että tarkastelussa merkittävien tuhonaiheuttajien, kuten juurikäävän ja kirjanpainajan, tuhoriski tulee auttamatta kasvamaan muuttuvan ilmaston takia, jolloin tarkemman seurannan rooli kasvaa entisestään", Luken tutkimuspäällikkö Markus Melin sanoo.

    Tutkimuksessa tehdyt laskelmat pureutuivat lähinnä metsänomistajille kohdentuviin suoriin kustannuksiin. Jatkossa tutkijoiden mukaan on tarpeen tarkastella tuhojen vaikutuksia myös kansantalouden tasolla.

    Lisää aiheesta
    • Metsäasiantuntija Matti Äijö tutki hirvituhoja suomalaisessa taimikossa vuonna 2019.

      Metsänhoito | Ruotsin metsät kärsivät viime vuonna miljardien kruunujen vahingot – ”Metsänhoitoa tulee mukauttaa”

    • Myyrät aiheuttavat merkittäviä metsätuhoja nakertamalla taimikoita. Jos syötyjä taimia on runsaasti, on harkittava täydennysistutuksen tarvetta.

      Metsänhoito | Kevät paljastaa eläinten ja lumen aiheuttamat metsätuhot: Muista korjata vaurioituneet puut määräaikaan mennessä

      Tilaajalle
    • Tänä kesänä kirjanpainajan vuoksi tehtyjä tuhohakkuita on ilmoitettu peräti Pohjois-Savon korkeudelta.

      Metsänhoito | Metsätuhojen ehkäisyn tulee olla ykköstavoite

    • Bambergin piirikunnan yksityisten metsänomistajien puheenjohtaja Angelika Morgenroth esittelee vajaan hehtaarin kuusimetsää, joka pitäisi kaataa nopeasti, jotta kirjanpainajat eivät pääsisi leviämään.

      Metsä | Kuumuus, kuivuus ja kirjanpainajat tekevät ennätystuhoa Saksassa – metsänomistajalta tyly varoitus tulevasta

    Artikkelin aiheet
    metsätuhot
    Luonnonvarakeskus (Luke)
    Metsäteho
    metsänomistajat
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa