

Piki saa älypuhelimen, jolla voi pelata kavereiden kanssa, kuvata hauskoja videoita ja soittaa Isolle. Pikku otus huomaa pian, että kännykkä häiritsee kaverisuhteita ja leikkimistä eikä uni tule silmään.
Katri Kirkkopellon lastenkirjassa Piki ja villi vekotin pureudutaan siihen, miten älypuhelin voi toimia kiusaamisen välineenä.
Kuvakirja herättelee sekä lasta ja että aikuista pohtimaan puhelimenkäyttöään: onko kännykkä kiva kaveri vai kurja kapistus?
”Moni aikuinenkin kipuilee sen kanssa, että kännykästä pitäisi päästä irti. Väsyneenä puhelin tarjoaa nopeaa mielihyvää ja siihen jää helposti koukkuun”, Kirkkopelto sanoo.

Lasten ja nuorten keskuksen Piki-toimintamallin avulla ehkäistään kiusaamista kotona, päivähoidossa ja koulussa. Teemaan liittyvät Kirkkopellon lastenkirjat, oheismateriaalit ja koulutukset varhaiskasvattajille ja vanhemmille.
Digitaalinen kiusaaminen tapahtuu kännykällä aikuisten katseilta piilossa, joten siihen on vaikea puuttua.
”Kun lapsella ja vanhemmalla on luottamukselliset puhevälit, lapsen on helpompi kertoa kiusaamisesta aikuiselle”, Kirkkopelto sanoo.
Piki-sarjassa on ilmestynyt kolme kirjaa ja jokaisessa päähenkilö käyttäytyy eri tavalla. Lapsi ei ole vain yhdenlainen.
Ensimmäisessä kirjassa Pikiä kiusataan, toisessa hän itse kiusaa ja uusimmassa teoksessa Piki on ryhmäpaineen vuoksi kiusaamisen hiljainen hyväksyjä.
Pienellä lapsella vuorovaikutus- ja itsesäätelytaidot ovat Kirkkopellon mukaan vielä puutteellisia.
”On tärkeää, että kiusaamisesta puhutaan jo aivan pienten lasten kanssa, koska käsitys itsestä ryhmän jäsenenä muodostuu ennen kouluikää. Hyvät sosiaaliset taidot ja hyvät tunnetaidot auttavat muiden kanssa toimimisessa.”
Päiväkodeissa on saatu hyviä kokemuksia Piki-tarinoista, koska kirjat kehittävät empatiataitoja.
Kirkkopelto käsittelee vaikeata kiusaamisteemaa, ja sen vuoksi sarjan henkilöt ovat mielikuvituksellisia eläinhahmoja.
”Jos joku kirjan hahmoista muistuttaisi ulkonäöltä kouluryhmän lasta, se voisi toimia kiusaamisen välineenä.”
Onhan se surullinen näky, kun pienet lapset katsovat vain kännykkäänsä koulumatkalla”

Kuvataiteilija, kuvittaja ja kuvataideopettaja. Kuvittanut lukuisia kuvakirjoja ja oppikirjoja ja kirjoittanut Molli- ja Piki-tarinoita. Sai arvostetun Kylli Koski -palkinnon 2009.
Ehdolla Finlandia Junior- palkinnon saajaksi kolmesti teoksillaan: Piki (2016), Molli ja maan ääri (2020) ja Mustan kuun majatalo, yhdessä Reetta Niemelän kanssa (2022).
Lapset saavat Suomessa oman kännykän varhain. Usein puhelin hankitaan jo kouluun mennessä.
Mutta tarvitseeko ekaluokkalainen älypuhelinta? Kirjailijan mielestä aiheesta kannattaa käydä yhteiskunnallista keskustelua.
”Jo 1980-luvulla puhuttiin lyhenevästä lapsuudesta erityisesti television takia. Onhan se surullinen näky, kun pienet lapset katsovat vain kännykkäänsä koulumatkalla”, Kirkkopelto sanoo.
Monet pelkäävät, että lapsi jää ulos leikeistä, jos hänellä ei ole puhelinta. Hän kehottaa vanhempia sopimaan yhdessä kännykän käytön pelisäännöistä.
”Lapset vetoavat aina lelujen ja laitteiden hankinnassa siihen, että kun kaikilla muillakin on. Se on loputon suo.”
Piki ja villi vekotin -kirjassa Piki ei saa vanhemman huomiota, kun Iso tuijottaa keskittyneesti puhelintaan. Tilanne on valitettavan tuttu monissa perheissä.
”Lapsi tarvitsee vanhemmalta kaikkein eniten nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Siitä syntyy kokemus, että minä olen tärkeä ja merkityksellinen”, Kirkkopelto sanoo.
Digitaalisessa lapsuudessa on myös monia hyviä puolia.
”Kännykällä voi kuvata hauskoja videoita ja tehdä vaikka elokuvan yhdessä. Älypuhelin antaa mahdollisuuden moneen kurjaan ja haitalliseen juttuun ja yhtä lailla useaan hyvään ja tärkeään asiaan.”
Kirkkopelto tekee mahdollisimman usein päiväkotivierailuja, jotta pysyisi kärryillä, mitä lasten maailmassa tapahtuu.
”Nostalgisointi on iso sudenkuoppa. Lasten elämä ei ole pumpulisatu, jossa kaikki on vain söpöä ja ihanaa.”