
Kuusi tuoksui kansakoulun juhlasalissa.
4-vuotias Armas Kuusisto oli tullut perheensä kanssa katsomaan isoveljensä kuusijuhlaa. Kuusijuhla on koulujen joulujuhlan edeltäjä, joka oli aiemmin hyvin kristillisväritteinen.
Pian Kuusiston silmät alkoivat painua kiinni. Poika nukahti isänsä viereen.
”Heräsin, kun isä sanoi, että katso, joulupukki tulee”.
Armas sai joulupukilta lahjaksi paketin puukyniä.
”Muistan ikuisesti, että isäni kainalossa minä olen nämä kynät saanut”, Kuusisto muistelee vuotta 1943 kotonaan Vaasassa.
Kuusiston perhe asui punaisessa talossa Ilmajoen Huissin kylässä Etelä-Pohjanmaalla. Neliöitä kodissa oli reilut 40.
Vajaan kolmen hehtaarin maatilalla oli Laura-lehmä, vasikka, lammas ja joskus joulupossu. Vilja saatiin omasta pellosta.

Kun talvisota alkoi, Kuusiston isä joutui etulinjan huoltojoukkoihin Karjalan kannakselle Heinjoen pitäjän Kämärän lohkolle.
Koulutukseltaan isä oli kengitys- ja puuseppä. Hänen tehtävänään oli kengittää armeijan hevosia ja usein viedä hevosella kavereilleen ruokaa etulinjaan vartiovuorojensa ohessa.
”Kotikylämme ei onneksi ollut pommitusten kohteena, vaikka viholliskoneita näimme lentävän Vaasaa kohti.”
Kuusiston mukaan isä haavoittui sodassa. Sotasairaalan lääkäri arvioi, että isä sai vilustumisesta munuaistaudin, joka johti verenpainetautiin.
”Isää kuljetettiin rintamalta sotasairaalaan ja taas takaisin rintamalle. Lopulta hänet kotiutettiin, kun lääkärit eivät voineet tehdä mitään.”
Kotona lääkkeistä huolimatta isän verenpaine huiteli jopa 320:ssa.
1,5 vuoden kuluttua isä kuoli ollessaan veljensä luona käymässä. Kuusisto oli silloin neljän vuoden vanha.
”Äiti soitti kunnanlääkärille, joka oli hoitanut isää sotasairaalassa. Lääkäri sanoi, että mitään ei olisi ollut tehtävissä.”

Neljän kuukauden päästä isän kuolemasta Kuusisto ja hänen 8-vuotias veljensä Kauko sairastuivat kurkkumätään. Tauti riehui Suomessa epidemiana tappaen tuhansia aina 1950-luvulle asti.
Kurkkumätä vei myös isoveljen hengen.
”Se oli rankka vuosi äidille. Toukokuussa kuoli isäni ja syyskuussa syntyi pikkuveljeni, jota isä ei ehtinyt koskaan nähdä. Lokakuussa kuoli Kauko. Äiti oli ajatellut, että isän kuoleman jälkeen hän saa esikoisesta apua maatilan hoitamisessa.”
Mummo tuli auttamaan leskeksi jäänyttä tytärtään.
Eno, isoisä ja naapurin vanha isäntä kävivät auttamassa leskiäitiä peltotilkkujen hoitamisessa.
Kuusisto joutui ottamaan vastuuta maatilatöiden lisäksi myös muutaman kuukauden ikäisen pikkuveljensä hoidosta.
”Erään kerran äiti joutui lähtemään 7 kilometrin päähän Koskenkorvalle jonottamaan kaupasta hiivaa, jotta voisi leipoa leipää. Matkalla äidiltä varastettiin pyörä, ja tulomatka venähti. Äiti oli kehottanut minua antamaan vauvalle vettä, jos hän alkaa kovasti itkeä.”
Hän arvelee, että tilanne oli äidille kovin stressaava.
”5-vuotias lapsenlikkana vauvalle, äiti kovin kaukana kotoa eikä puhelinta ollut talossa. Nykyään tällaisesta tulisi varmaan poliisit tai sosiaalihuollon tädit käymään kotona”, hän sanoo hymähtäen.
”Nykyään tällaisesta tulisi varmaan poliisit tai sosiaalihuollon tädit käymään kotona.”

Sodan jälkeen vähävarainen perhe hyödynsi maatilalla kaiken, mitä vain liikeni. Possu teurastettiin marraskuussa yhdessä enon kanssa. Puolikkaasta possusta riitti ruokaa kesään saakka. Sian suolesta ja verestä tehtiin makkaraa ja vatsaihrasta saapasrasvaa.
”Possun virtsarakko oli minulla ilmapallona vielä pitkään teurastuksen jälkeen. Muillakin kylän pojilla oli samanlaiset vappupallot”, Kuusisto muistelee nauraen.
Kasvi- ja perunamaa antoi myös satoa, samoin metsän marjamättäät.
Hän sanoo, että perheellä ei ollut varaa edes tilata Maaseudun Tulevaisuutta. Poika kävi lukemassa sitä mummolassa.
Syntynyt vuonna 1939 Ilmajoella Huissin kylässä.
Asunut Vaasassa vuodesta 1982.
Valmistunut Helsingin kauppaoppilaitoksesta merkanttiksi eli merkonomiksi.
Tehnyt työuran myyjänä, osastonhoitajana ja tukkumyyjänä muun muassa Ilmajoen Huissin SOK-kaupassa, Vaasan ja Porin tukkuliikkeissä.
Jäi leskeksi 14 vuotta sitten. Hänellä ja edesmenneellä Sirkka-vaimolla on 2 lasta, 7 lastenlasta ja 2 lastenlastenlasta.
Harrastaa kuntokävelyä, ukkojumppaa, runojen ja kronikoiden kirjoittamista ja lausumista.
Yllättävä tieto: Kävellyt maapallon ympäri kahdesti. Kuusisto on 30 vuoden aikana kävellyt reilut 90 000 kilometriä. Tämä tarkoittaa 10–15 kilometriä joka päivä.
Uskoo, että vaatimaton elämän asenne ja heikko-osaisen auttaminen tekee omistakin vastoinkäymisistä helpompia kantaa.
Perheen elannon siunaukseksi koitui Ayrshire-rotuinen Laura-lehmä.
”Laura lypsi ympäri vuoden, eikä se mennyt umpeen edes ennen poikimistaan.”
Laura-lehmästä tuli maitoa 20 litraa päivässä. Ensimmäiset 10 litraa aamulypsyllä, toinen satsi illalla. Äiti myi itse kirnuamansa voin Alavainion kaupalle.
”Voirahoilla saatiin rakennettua uusi hirsirakenteinen navetta. Sinne mahtui 2 lehmänpartta, lampaan ja sian karsinat.”
Erityisen laadukkaan maidosta teki sen rasvapitoisuus.
”Meijerissä sanottiin äidille, että siinä oli rasvaa yli 4 prosenttia.”
”Laura lypsi ympäri vuoden, eikä se mennyt umpeen edes ennen poikimistaan.”

Kuusisto muistaa, että äiti tuli iltaisin hänen sänkynsä viereen lukemaan iltarukouksen Levolle laske luojani. Sitten äiti peitteli hänet.
”Kun äiti oli lähtenyt huoneesta, jatkoin rukoustani. Pyysin, että rakas taivaan isä, anna minulle takaisin isä ja veljeni, jotta äidin ei tarvitsisi itkeä. Nukahdin omaan itkuuni. Aamulla oli taas kaikki hyvin.”
Vuosien kuluttua äiti löysi leskimiehen ja meni uusiin naimisiin. Heitä yhdisti kokemus oman lapsen kuolemasta.
”Isäpuoli Heino oli reilu ja tasapuolinen kasvattaja. Kodissa oli koivunoksa oven päällä kuin muistuttamassa kurista, mutta sitä ei koskaan käytetty.”
Isäpuoli ei Kuusiston mukaan koskaan käyttänyt alkoholia tai väkivaltaa. Toisin oli monella muulla kylän miehellä.
”Jos sodassa oli ollut monta kymmentä miestä, niin yhden käden sormilla oli laskettavissa ne kylän miehet, jotka eivät juoneet alkoholia.”

Kuusiston äidin ja Heino-miehen avioliitto päättyi kuolemaan yli 60 vuoden yhteisen vuoden jälkeen.
Yhtenä kesänä Kuusisto vei kukkia äitinsä ja isäpuolensa haudalle Ilmajoen hautausmaalle.
Yhtäkkiä Kuusiston mieleen tuli vahva ajatus. Tuntui siltä, kuin joku olisi puhunut hänelle.
”Ääni sanoi, että muistatkos Armas, kun rukoilit, että anna minulle isä ja velipoika takaisin? Sitten ääni kysyi, milloin sinun isäsi kuoli?”
Armas katsoi isänsä hautakiveä. Siinä oli kuolinpäivä 8.5.1944.
”Kaivoin taskualmanakan esiin ja katsoin päivämäärää. Totesin, että isäni kuolinpäivä on Heinon nimipäivä. Heino oli uuden isäpuoleni nimi. Ajattelin, että rukoukseni taidettiin sittenkin kuulla.”

Kuusiston mukaan Jumala vastasi myös rukoukseen veljestä.
Isäpuoli Heinolla oli samanikäinen poika, joka kävi Kuusiston kanssa samaa luokkaa koulussa.
”Kyllä hän tuntuu ihan minun veljeltäni, vaikka meillä on eri isä ja eri äiti. Hän asuu myös Vaasassa ja käymme pari kertaa viikossa ukkojumpassa pelaamassa lentopalloa”, Kuusisto sanoo ja päättää tarinansa hymyyn.