• Salama Kärpäsenkakka on ehkä sympaattisin hämähäkki ikinä – vilkas olento nukkuu seittipesässä, joka käy ahtaaksi banaanikärpästen ahmijalle

    Salama löytyi K-kaupan hedelmätiskiltä ja toimii nyt somessa hämähäkkikammoisten terapiaeläimenä.
    Salama näkee kahdeksalla silmällään samaan aikaan joka ilmansuuntaan.
    Salama näkee kahdeksalla silmällään samaan aikaan joka ilmansuuntaan. Kuva: Mirjami Ahola
    Lukemisto|Lemmikit
    2.3.202419:00
    Satu Lehtonen

    Miten voi yhden pienen hyppyhämähäkin elämä kiinnostaa niin paljon, että äärimmäisen hämähäkkikammoinen ihminen huomaa oikein odottavansa sen kuulumisia!

    Tämä kahdeksanjalkainen ja -silmäinen julkkis on nimeltään Salama Kärpäsenkakka. Sen elämästä kertoo Suomen Ötökät -Facebook-ryhmässä tamperelainen Mirjami Ahola.

    Salaman ja Aholan tiet kohtasivat joulukuun lopulla K-Supermarketin hedelmätiskillä.

    ”Olin aikeissa ostaa omenoita, kun huomasin niiden päällä liikettä. Siinä oli kärpäsenkakan kokoinen hyppyhämähäkki.”

    Aholaan iski saman tien vahva hoivavietti. Hän sai hämähäkin hyppäämään turvaan hedelmäpussiin.

    Koska kaupasta ei tietenkään viedä mitään muuten kuin kassan kautta, Ahola kiikutti löytönsä kassahenkilölle. Hän sai luvan adoptoida pikkuötökän.

    Hämähäkki kuljetettiin kotiin lämpimällä luksuskyydillä talvitakin sisällä, koska pakkanen oli aivan liian kova pienelle olennolle.

    Salaman pepussa on suklaanruskeita raitoja.
    Salaman pepussa on suklaanruskeita raitoja. Kuva: Mirjami Ahola

    Etunimensä eläin sai salamannopeista hypyistään, toisen olemattomasta koostaan.

    ”Aluksi Salamalle rakennettiin hätämajoitus pakasterasiaan, nykyään hänellä on oma pieni terraario”, Ahola kertoo. Sinne Salama on kutonut seittipesän nukkumapaikaksi.

    Ruuaksi Salamalle hankitaan eläinkaupasta lentotaidottomia banaanikärpäsiä. Ensin ne pelottivat, sillä kärpäset olivat kookkaita muskelimasoja pieneen hämähäkkiin verrattuna. Nopeasti nälkä kuitenkin voitti ja saalistus alkoi sujua.

    Tammikuun lopun päivityksessään Ahola kertoi Salaman syöneen itsensä aivan palloksi. ”Melkein tanner tömähtelee Salaman hypähdellessä pyöreine pömppöineen.”

    Mässäily johti siihen, että Salama ei enää illalla mahtunutkaan yöpuulle seittipesäänsä, vaikka kuinka ähersi ja pusersi. Se rakensi uuden pesän, jonne pömppövatsakin mahtui.

    Salamalla on oma TikTok-tili nimellä salamaspider.

    Salaman lajista ei ole varmuutta. ”Ulkoasultaan hän on kellertävä ja hänen pepussaan on ihanan suklaansävyisiä raitoja”, Ahola kuvaa.

    Luonteeltaan Salama on utelias eikä pelkää ihmistä lainkaan. Se tulee usein vikkelästi esille piilostaan, kun Ahola tulee sitä tarkkailemaan.

    ”Hyppyhämähäkeistä sanotaan, että ne ovat tosi fiksuja ja muistavat ihmisiä ja asioita. Niillä on kehittynyt tunneäly.”

    Aholasta on ihanaa, että Salama on pystynyt toimimaan terapiaeläimenä monille hämähäkkikammoisille. ”On sydäntälämmittävää lukea ihmisten kommentteja.”

    Tulevan yhteisen taipaleen pituudesta Ahola ei osaa vielä ennustaa mitään. Hyppyhämähäkit elävät lajista riippuen yhdestä kolmeen vuoteen, hän tietää.

    ”Siis melko lyhyt mutta sitäkin antoisampi ystävyys.”

    Salamalla on TikTok-tili nimellä salamaspider. Instagramissa se ei ainakaan vielä esiinny, sillä tilin luominen on törmännyt teknisiin ongelmiin.

    Ahola on äärettömän taitava eläinhahmojen huovuttaja ja myy tuotteitaan ympäri maailmaa. Uusin tuote ovat hyppyhämähäkkimagneetit. Niitä Ahola ei lupaa verkkomyyntiin, sillä kaikki, mitä hän pystyy tekemään, on jo varattu.

    Lisää aiheesta
    • Mirjami Ahola huovuttaa oikean näköisiä eläimiä.

      Käsityöt | Mirjami Ahola "tököttää” villasta uskomattomia eläinhahmoja – ”Moni tilaa näköisteoksen omasta lemmikistään”

      Tilaajalle
    • Suomessa haetaan suhteessa enemmän tietoa hämähäkkifobiasta kuin muualla maailmassa. Tutkija pitää tulosta yllättävänä.

      Luonto | Onko suomalaisten erityinen luontosuhde myytti? Tutkimus: luontopelot yleistyneet, Suomessa yksi muuta maailmaa suurempi pelko

      Tilaajalle
    • Suomessa on hyvin vähän vaarallisia hyönteisiä tai hämähäkkejä.

      Eläimet ja kasvit | Ötökkäkammo voi häiritä lomanviettoa, mutta hyönteisiä ja hämähäkkejä kannattaa katsoa myös ihailevin silmin – näin pelkoa voi vähentää

    • Tutkija Sesilja Arangon (oik.) mukaan sovelluksista puhuttaessa ensimmäinen kysymys usein on, voiko silkistä tehdä vaatteita. Kuvassa myös professori Markus Linder (vas.). LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Luonto | Hämähäkinsilkistä saatetaan tulevaisuudessa valmistaa kirurgista lankaa ja ruokapakkauksia – hämähäkkejä ei kuitenkaan aiota tarhata

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin