

”Äärimmäiset luontoon liittyvät pelot eli biofobiat ovat yleistyneet maailmalla”, kertoo Turun yliopiston apulaisprofessori Ricardo Correia.
Correian johtama tutkimus selvitti internethakujen perusteella ihmisten kiinnostusta 25 eri biofobian muotoon.
Kaupungistuminen on yksi selittävä tekijä. Luontoon liittyvät erilaiset pelot ovat yleisimpiä suurissa kaupungeissa, joissa on vakiintunut väestö. Eniten fobioita oli Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa.
Tämä on ristiriidassa sen oletuksen kanssa, että luontopelot kehittyisivät suojaamaan ihmistä luonnon vaaroilta. Kaupungistumisen myötä nämä vaarat olisivat vähentyneet, eivät kasvaneet entisestään.
”Yksi selitys voi olla se, että kaupungissa ihmiset saattavat irtaantua luonnosta. Kotona kylpyhuoneessa tai ruuan lähellä kohdattu hämähäkki on yllättävämpi ja pelottavampi.”
Myös ajankohtaiset tapahtumat vaikuttavat pelkoihin. Mikrobikammo yleistyi koronapandemian myötä.

Uhkaavaksi koetun kohtaamisen jälkeen pelko voi kasvaa entisestään.
Pelon käsittely tietoa etsimällä ja netistä hakemalla voi olla haitallista, jos tieto on väärää, kuten virheellisesti tunnistettu hämähäkkilaji. Toisaalta hallittu altistus peloille voi auttaa, esimerkiksi videoiden tai pelien avulla. Kohdattu sisältö on keskeistä, summaa Correia.
”Yllättävää oli, että Suomessa oli suhteessa suurin määrä hämähäkkipelkoon viittavia hakuja. Alan tutkijoilta toisaalta löytyi tulokselle ymmärrystä heidän kokemustensa perusteella”, pohtii Correia.
Suomessa ei toisaalta ole vaarallisia hämähäkkejä. Tämä lisää tiedon yllättävyyttä. Yksi tulos nimittäin oli, että jos ihmisillä on suurempi todennäköisyys törmätä vaaralliseen luontokappaleeseen, se nostaa pelon määrää. Suomessa tämä ei selitä korkeaa tulosta.
Yleisesti ottaen Suomessa oltiin kiinnostuneita monista erilaisista luontopeloista, kuten muuallakin pohjoisessa Euroopassa. Käärmeiden, mikrobien ja loisten pelkoa löytyi monista maista, myös Suomesta.
Harvinaisempia pelkojakin on. Metsien pelko eli hylofobia ei ole kovin yleinen pelko, ei ainakaan Suomessa, arvioi Correia.

Suomen erityistä luontosuhdetta ei kuitenkaan täysin tyrmätä.
”Käsitykseni mukaan Suomessa on läheinen suhde luontoon, mikä on hienoa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö yksittäisillä ihmisillä esiintyisi pelkoja. Heitäkään ei pelota luonto kokonaisuutena, vaan tietty osa siitä.”
Päivittäisten ongelmien kohdalla tutkija suosittelee ammattilaisapua. Lievemmissä tapauksissa biologin kanssa keskustelu, kasvitieteellisessä puutarhassa vierailu tai luonnonhistorialliseen museoon tutustuminen voi auttaa.
”Kaupunkisuunnittelukin voi huomioida luonnon. Turun kaupunki ja yliopiston biodiversiteettiyksikkö esimerkiksi tekevät yhteistyötä puiston suunnittelussa.”
Suomessa myös etenkin maaseutu tarjoaa perspektiiviä.
”Tärkeää on kuunnella maaseudulla asuvia, sillä yksi ongelma luontopelossa on sen pääseminen irti tavanomaisesta arjesta, oikeasta kontekstista.”