Ruma pensas pelasti joulun

Kolmetoistavuotias Esikoisemme itkee ja itkee. Minäkin itkisin, jos en pelkäisi, että 6-vuotias Kuopuskin alkaa itkeä. Eletään jouluaattoa vuonna 2011.

Sinä vuonna joulukuusen ostaminen jäi viime tippaan. Luotimme siihen, että kyllä niitä joku vielä aattonakin myy.

Ja niin lähti taatto innoissaan kuusen hankintaan. Ajeli Hyvinkään lisäksi pitkin Riihimäkeä ja Hämeenlinnaa. Ilta pimeni ja katastrofi oli valmis.

Päätin, että en menetä hermojani enkä käy kovaäänistä keskustelua puolisoni kanssa.

Sen sijaan valmistauduin hymy huulilla selittämään kuusettoman joulun lapsille. Nythän on enemmän tilaa leikkiä ja mukava, kun joskus tehdään asioita ihan toisella tavalla.

Uutisen kuultuaan Kuopus nosti olkiaan sen kummemmin asiaa pohtimatta.

Lähdin katsomaan, mihin Esikoisemme oli joutunut. Siellä hän makasi sänkynsä uumenissa ja itki sydämensä pohjasta. Ajatus joulusta ilman kuusta oli rikkoa hänen sydämensä.

Mietin kuumeisesti, mistä kuusi hankitaan. Myönnän pohtineeni jopa, miten hiippailemme puistoon kuusivarkaisiin.

Katselin ulos keittiön ikkunasta. Tätä joulua ei pelasta mikään.

Siinä se seioi ikkunan alla: pieni, ruma ja kitukasvuinen tuija. Entä jos....

Äkkiä isälle saha käteen, Kuopukselle haalarit jalkaan ja Esikoiselle uusi nippu nenäliinoja. Nyt tämä järjestyy.

Pieni tuija tärisi ja runko rusahti kahtia. Nippusiteitä ympärille ja kuusenjalkaan koko komeus.

Tuija sai tähden latvaansa, koristeet oksilleen ja alkoi kovasti muistuttaa serkkuaan sypressiä, sitä puuta, jota Sylvian joululaulussa kaihoten muistellaan.

Joka vuosi nauramme tuijan tarinalle, kun koristelemme ajoissa hankittua joulu kuusta.

Varmuuden vuoksi olemme kuitenkin katsastaneet lähiseudulla kasvavat vaihtoehdot. Naapurin tuija on koko lailla komea.