• IKIVIHREÄT Yksi hitti, kaksi näkökulmaa

    Lukemisto
    9.10.201516:00
    Riku-Matti Akkanen

    Mitä yhdestä

    särkyneestä sydämestä,

    mitä sen on väliä,

    kun olet niin lätkässä…

    Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä on alkujaan Mamba-yhtyeen läpimurtokappale vuodelta 1984.

    Tero Vaaran (1965-) säveltämä ja sanoittama laulu nousi nopeasti radion soitetuimpien hittien joukkoon, vaikka Mamba ei ollut tuolloin äänittänyt edes esikoisalbumia.

    Porilaisyhtye julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa vasta seuraavana vuonna.

    Ennen levytyssopimusta orkesteri oli käyttänyt nimeä Terveisiä päiväntasaajalta. Tuottajalegenda Jaakko Salon toivomuksesta orkesterin nimi muutettiin Mambaksi.

    Suomirokkia iskelmällisesti

    Laulu alkaa yllättävän pitkällä virkkeellä, joka sisältää 30 sanaa ja seitsemän lausetta. Tero Vaara oli tehnyt laulun kitaraa näppäilemällä paria vuotta aiemmin vain 17-vuotiaana. Se oli nuoren lauluntekijän ensimmäisiä omia sävellyksiä.

    Sanoituksissaan Vaara on pureutunut ihmissuhteiden kiemuroihin, huumoriakaan unohtamatta. Monille tuttuja kappaleita ovat esimerkiksi Älä jätä minua ja Vielä on kesää jäljellä.

    Musiikillisesti Mamba oli selvästi iskelmällisempää kuin sen porilaiset aikalaisbändit Dingo ja Yö.

    Ysäriversio villitsi

    Niin kuin sinä luulit

    löytäneesi ystävän,

    ihmisen, joka sinua kuuntelee.

    Mamba-suosikin toinen tuleminen koettiin kymmenen vuotta myöhemmin, tällä kertaa pop-duo Taikapeilin esittämänä.

    Laulaja Fredin tyttärenäkin tunnetun Hanna-Riikka Siitosen ja Nina Tapion muodostama yhtye julkaisi vuonna 1994 debyyttialbuminsa Suuri salaisuus, jolta myös Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä löytyy.

    Albumi oli menestys, sitä myytiin tuplaplatinaan oikeuttavat 95 700 kappaletta. Taikapeili toi Tero Vaaran sävelmään raikasta naisnäkökulmaa. Myös Mamban kitaravetoinen äänimaisema korvautui vaivatta 1990-luvulle tyypillisillä kepeillä syntetisaattorisoundeilla.

    Takaisin lavoille

    Nykyään suositut ysärifestivaalit ovat tuoneet Taikapeilin takaisin lavoille.

    Hanna-Riikka Siitonen ja Nina Tapio ovat toimineet aktiivisesti musiikin parissa myös yhtyeen ulkopuolella. Heitä kumpaakin ovat viime vuosina työllistäneet teatteriesitykset, musikaalit sekä erilaiset tv-produktiot.

    Riku-Matti Akkanen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Mamba
    Taikapeili
    Tero Vaara
    suomirock
    iskelmä
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja