

Kansainvälisesti tunnetuimpiin suomalaisiin kuvataiteilijoihin kuuluva Osmo Rauhala kertoo maalaavansa ymmärtääkseen ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta.
Vuosituhansien evoluutio, ympäristössä tapahtuvat muutokset ja myös ihmisten viestinnässä digitalisaation ajassa tapahtuva kehitys kietoutuvat yhteen Turussa historian ja nykytaiteen museo Aboa Vetus Ars Novassa, jossa on esillä Rauhalan maalauksia ja videoteoksia.
Esillä on suurikokoisia maalauksia ja videoteoksia 17 yksityiskokoelmasta ja viidestä julkisesta taidekokoelmasta.
Aika pysähtyy teoksien äärellä. Se ei ole ihme, sillä Rauhalan teosten kuviot vaihtelevat ikivanhoista ornamenteista ja antiikin Kreikan teorioista nykyajan kautta siihen, mihin maailma on menossa.
Hän pohtii yhtä lailla dna:n olemusta, lintujen navigointitaitoa, jättiläiskalmarien älykkyyttä kuin talouden ja teknologian kehitykseen sovellettavaa peliteoriaa.
Rauhalan taide on yhtä aikaa konkreettista ja abstraktia. Sen selkeä rauhallisuus sekä eläimet ja muut luonnosta kumpuavat elementit puhuttelevat, vaikka teosten esittelyissä mainitut tieteen teoriat eivät kiinnostaisikaan.

Peura ja linnut ovat esiintyneet Rauhalan teoksissa hänen uransa alusta eli 1980-luvulta asti. Se ei ole ihme, sillä hän on läpi uransa harjoittanut maataloutta taiteenteon rinnalla.
Rauskuista taiteilija kiinnostui selvittäessään antiikin Kreikassa toimineen filosofin Pythagoraan roolia matematiikan kehityksessä, kuten hän kertoi 60-vuotisjuhlanäyttelystään tehdyssä haastattelussa Kantrissa syksyllä 2017.
Rauskut ovat myös Turussa merkittävässä roolissa, kun Rauhala pohtii eläinten tietoisuutta.
Paholaisrauskut kuuluvat simpanssin, harakan, miekkavalaan, pullonokkadelfiinin ja aasiannorsun ohella niihin eläimiin, jotka tunnistavat oman kuvansa peilistä. Siihen eivät pysty monet ihmisen älykkäinä pitämät eläimet kuten hevoset, koirat ja kissat – eivät myöskään lapset ennen puolentoista vuoden ikää.

Museossa oli Etelä-Suomen koulujen lomaviikolla kaikenikäisiä vieraita. Sivusta seuraten lapset löysivät teoksista kiinnostavia yksityiskohtia ja kysymyksiä, joihin aikuisellakaan ei ole vastauksia.
Näyttelyn nimi ”Muista unohtaa kaikki” onkin itsessään haaste. Se on kuin salaperäinen yhtälö, jolle ei ole yhtä selitystä, vaikka opasteissa kuvataan myös sen tutkimuksellista perustelua.
Jään katselemaan näyttelyn nimikkoteosta erityisen pitkäksi aikaa. Siinä on jotain niin rauhoittavaa, että taidan palata tuijottelemaan sitä vielä toistekin ennen kuin näyttely sulkeutuu ensi kesän korvalla.


Lue Osmo Rauhalasta:
Nokia – New York – Nokia (Kantri marraskuu 2017)
Ei viljelijä tai taiteilija, vaan molempia (MT syyskuu 2015)