• Tuntuuko sinusta, ettei tekemälläsi työllä ole mitään merkitystä? Saatat olla väärässä

    Yhteiskunta arvostaa usein yksilöiden saavutuksia, vaikka innovatiivisuuden lähde voi löytyä muualta, painottaa Anni Takko kolumnissaan.
    Työn merkityksellisyys voi löytyä pienistä asioista.
    Työn merkityksellisyys voi löytyä pienistä asioista. Kuva: MARJA SEPPALA
    Lukemisto|Ihmissuhteet
    12.2.202306:00
    Kolumni
    Anni Takko

    Yhden ihmisen aikaansaannosten takana on lähes aina koko joukko muiden tekemiä tuloksia ja toimintaa mahdollistavat rakenteet.

    ”Ihmiset tarvitsevat toistensa apua ja tukea lähes kaikessa, mihin he ryhtyvät ja mitä tekevät.” Näin sanoittaa Risto Harisalo Organisaatioteoriat -kirjansa alussa. Ei ihme, että ihastuin teokseen heti.

    Yhteiskuntamme korostaa usein yksilöiden saavutuksia sekä toisista riippumattomuutta. Täydellistä itsenäisyyttä saatetaan pitää liiankin tavoittelemisen arvoisena.

    Kuitenkin yksilöiden aikaansaamat tulokset ovat lähes aina muidenkin työn tuloksista riippuvaisia. Käytämme joka tapauksessa aina hyväksemme rakenteita ja tehtyä työtä.

    Ja näin kuuluu ollakin. Saamme tarvita toinen toisiamme.

    Hyvin organisoitu yhteistoiminta mahdollistaa yksilöiden innovatiivisuuden ja kykyjen käyttämisen. Siksi tarvitsemme hyvää yhteistoimintaa, organisaatioita. Yhteisesti järjestetty työ on voimakkaampi kuin yksilöt yksin. Yhteisen asian eteen ponnisteleminen on voimaannuttavaa.

    Mietin itseäni. Olen mielelläni muiden onnistumisten mahdollistaja. Varmistan ja teen työtä sen eteen, että lapsillani olisi mahdollisuudet edetä asioissa, joihin he tuntevat intohimoa.

    ”Varmasti monella meistä on turhauttavia kokemuksia vaikkapa järjestöistä tai seuroista, joissa on niin paljon ristiriitoja, ettei itse tekemisestä tahdo tulla mitään.”

    Työssäni vahvistan rakenteita, jotta ihmisoikeudet voisivat toteutua mahdollisimman monen elämässä ja yhteinen hyvä voisi kasvaa. Kaikkien ei tarvitse olla parrasvaloissa vaan mielekkyyttä tuo se, että toimii kokonaisuuden hyväksi.

    Moni valtion virkamies kokee juuri kokonaisuuden vuoksi toimimisen tärkeäksi, selviää Mitään virkaa -podcastista. Työn merkityksellisyys ei näy välttämättä päivittäisissä palavereissa tai raporttien laatimisessa vaan siinä, että työ on oma panos yhteiskunnan paremmalle toimivuudelle.

    Uskon, että sama löydös saataisiin haastattelemalla myös kolmannella sektorilla toimivia. Työn mielekkyys voi löytyä myös pienistä asioista.

    Organisaatioteoriat-kirjan kirjoittanut Harisalo toteaa, että vaikka organisaatioissa on voimaa, voivat ne myös valinnoillaan tehdä tyhjiksi omat mahdollisuutensa. Onkin tärkeää tutkia, millainen järjestäytyminen on tarkoituksenmukaisinta.

    ”Kaikkien ei tarvitse olla parrasvaloissa vaan mielekkyyttä tuo se, että toimii kokonaisuuden hyväksi.”

    Varmasti monella meistä on turhauttavia kokemuksia vaikkapa järjestöistä tai seuroista, joissa on niin paljon ristiriitoja, ettei itse tekemisestä tahdo tulla mitään. Silloin voisi olla hyvä koettaa palata lähtöruutuun pohtimaan, mitä tarkoitusta varten yhteistä toimintaa lähdettiin alun perin organisoimaan.

    Työn merkityksellisyyden löytäminen ei kuitenkaan ole ainoa tulokulma. Missä tahansa yhteisessä järjestäytymisessä tarvitaan mahdollistajia ja parrasvaloissa patsastelevia.

    Lopulta kanssaihmisten huomioiminen on ehkä se, mihin moni asia kiteytyy. Silloin, kun saavutetaan tuloksia ja silloin, kun tekeminen on sitä ehkä puuduttavaa peruspuurtamista.

    Kirjoittaja on pitkään Nepalissa ja Senegalissa työskennellyt Suomen Lähetysseuran lasten oikeuksien asiantuntija, joka uskoo siihen, että jaettu suru puolittuu ja ilo kaksinkertaistuu.

    Lisää aiheesta
    • "Kiitoksia erittäin mielenkiintoisesta ja vaiherikkaasta matkasta", kymmeniä avauspuheita MTK-Etelä-Pohjanmaan syys- ja kevätkokouksissa pitänyt Johanna Kankaanpää sanoi siirtyessään nyt sivuun tuottajaliiton johtokunnasta. Syyskokouksen puheenjohtajana toimi Janne Autio (vas.) ja sihteerinä Yrjö Ojaniemi.

      Traktorimarssi huippuhetkistä hienoin – MTK-Etelä-Pohjanmaata pitkään johtanut Johanna Kankaanpää: "MTK on justiin niin vahva kuin jäsenet haluavat sen olevan"

    • 30-vuotiaiden maatalousyrittäjien Sanna ja Aki Harjusen palkitsemisperusteena oli tilan voimakas kehittäminen sukupolvenvaihdoksen jälkeen.

      Yrittäjähenkisyys ja verkostoituminen ovat nuorten lieksalaisten maatalousyrittäjien voimavaroja

    • Natalia Härkin aloitti syyskuun alussa uudessa pestissään Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtajana.

      Yrittäjänaisten toimitusjohtaja: "Miehiä useammin yrittäjäksi ryhtyy nuori nainen, osaamisalat vahvassa kasvussa"

    • Aina viljelijän omat voimat eivät riitä pyytämään ja etsimään apua. Silloin tarvitaan joku, joka kysyy: Mitä kuuluu?

      Maatalousyrittäjät | Kukaan ei puuttunut ennen kuin oli liian myöhäistä: Tragediasta syntyi verkosto tukemaan viljelijöiden jaksamista yhteistyön voimalla

    • Teini-iässä seurakuntanuorena Klaus Tefke näki nuorisotyönohjaajan hommasta vain parhaat palat. Nyt hän tietää, että työhön liittyy myös paljon palavereita ja papereiden pyörittelyä. Kuivat velvollisuudet kuitenkin jaksaa, kun perustyö on mielekästä.

      Yhteiskunta | Pitkät välimatkat ovat maaseudun nuorten arkinen vastus – palkittu nuorisotyönohjaaja tietää, miten nuoret houkutellaan yhteisen harrastuksen ääreen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    työn merkityksellisyys
    organisaatiot
    yhteisöllisyys
    yhteinen hyvä
    Anni Takko
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan