Tuntuuko sinusta, ettei tekemälläsi työllä ole mitään merkitystä? Saatat olla väärässä

Yhden ihmisen aikaansaannosten takana on lähes aina koko joukko muiden tekemiä tuloksia ja toimintaa mahdollistavat rakenteet.

”Ihmiset tarvitsevat toistensa apua ja tukea lähes kaikessa, mihin he ryhtyvät ja mitä tekevät.” Näin sanoittaa Risto Harisalo Organisaatioteoriat -kirjansa alussa. Ei ihme, että ihastuin teokseen heti.

Yhteiskuntamme korostaa usein yksilöiden saavutuksia sekä toisista riippumattomuutta. Täydellistä itsenäisyyttä saatetaan pitää liiankin tavoittelemisen arvoisena.

Kuitenkin yksilöiden aikaansaamat tulokset ovat lähes aina muidenkin työn tuloksista riippuvaisia. Käytämme joka tapauksessa aina hyväksemme rakenteita ja tehtyä työtä.

Ja näin kuuluu ollakin. Saamme tarvita toinen toisiamme.

Hyvin organisoitu yhteistoiminta mahdollistaa yksilöiden innovatiivisuuden ja kykyjen käyttämisen. Siksi tarvitsemme hyvää yhteistoimintaa, organisaatioita. Yhteisesti järjestetty työ on voimakkaampi kuin yksilöt yksin. Yhteisen asian eteen ponnisteleminen on voimaannuttavaa.

Mietin itseäni. Olen mielelläni muiden onnistumisten mahdollistaja. Varmistan ja teen työtä sen eteen, että lapsillani olisi mahdollisuudet edetä asioissa, joihin he tuntevat intohimoa.

Työssäni vahvistan rakenteita, jotta ihmisoikeudet voisivat toteutua mahdollisimman monen elämässä ja yhteinen hyvä voisi kasvaa. Kaikkien ei tarvitse olla parrasvaloissa vaan mielekkyyttä tuo se, että toimii kokonaisuuden hyväksi.

Moni valtion virkamies kokee juuri kokonaisuuden vuoksi toimimisen tärkeäksi, selviää Mitään virkaa -podcastista. Työn merkityksellisyys ei näy välttämättä päivittäisissä palavereissa tai raporttien laatimisessa vaan siinä, että työ on oma panos yhteiskunnan paremmalle toimivuudelle.

Uskon, että sama löydös saataisiin haastattelemalla myös kolmannella sektorilla toimivia. Työn mielekkyys voi löytyä myös pienistä asioista.

Organisaatioteoriat-kirjan kirjoittanut Harisalo toteaa, että vaikka organisaatioissa on voimaa, voivat ne myös valinnoillaan tehdä tyhjiksi omat mahdollisuutensa. Onkin tärkeää tutkia, millainen järjestäytyminen on tarkoituksenmukaisinta.

Varmasti monella meistä on turhauttavia kokemuksia vaikkapa järjestöistä tai seuroista, joissa on niin paljon ristiriitoja, ettei itse tekemisestä tahdo tulla mitään. Silloin voisi olla hyvä koettaa palata lähtöruutuun pohtimaan, mitä tarkoitusta varten yhteistä toimintaa lähdettiin alun perin organisoimaan.

Työn merkityksellisyyden löytäminen ei kuitenkaan ole ainoa tulokulma. Missä tahansa yhteisessä järjestäytymisessä tarvitaan mahdollistajia ja parrasvaloissa patsastelevia.

Lopulta kanssaihmisten huomioiminen on ehkä se, mihin moni asia kiteytyy. Silloin, kun saavutetaan tuloksia ja silloin, kun tekeminen on sitä ehkä puuduttavaa peruspuurtamista.

Kirjoittaja on pitkään Nepalissa ja Senegalissa työskennellyt Suomen Lähetysseuran lasten oikeuksien asiantuntija, joka uskoo siihen, että jaettu suru puolittuu ja ilo kaksinkertaistuu.