• Elokuva-arvio: Parinvaihtoa – tai sitten ei

    Tanskalaiseen elokuvaan perustuva Swingers viihdyttää, mutta ei houkuta esittelemänsä aihepiiriin.
    Pamela Tolan ohjaama Swingers perustuu tanskalaiseen elokuvaan, samoin kuin aiemmin komediakehuja kerännyt Luokkakokous.
    Pamela Tolan ohjaama Swingers perustuu tanskalaiseen elokuvaan, samoin kuin aiemmin komediakehuja kerännyt Luokkakokous. Kuva: Jaana Rannikko / Bronson Club 2018
    Lukemisto
    18.12.201822:17
    Eija Mansikkamäki

    Jos mielesi on joskus tehnyt osallistua parinvaihtoon, tämän elokuvan jälkeen ei ehkä enää tee.

    Pikemminkin voi tehdä mieli kiertää kaukaa kaikenlaiset swinger-klubit, jos sinne kokoontuu vain näin vinksahtanutta väkeä: patoutuneita pidättelijöitä ja komeita uroksia, joiden vehkeet eivät toimi kuin Viagran avulla. Yksi valevaihtaja, yksi mustasukkainen ja pari talipalloa siihen päälle – ei kiitos.

    Mutta keveästä komediasta ja pienestä psykologisesta retkestä ihmisen mieleen elokuva toki käy. Kuinka alunperin kiinnostavasta asiasta tuleekin pelottava? Vapaamielisestä ihmisestä mustasukkainen, torjuvasta innostunut? Ja kuinka todellisuus voikaan latistaa korkeat kuvitelmat?

    Pamela Tolan ohjaama Swingers perustuu tanskalaiseen elokuvaan, samoin kuin aiemmin komediakehuja kerännyt Luokkakokous.

    Huumoria saa olla ja onneksi onkin, kun neljä pariskuntaa lähtee viikonlopunviettoon. Ehdoton edellytys on hyvä klubiemäntä, jota raamikas Miitta Sorvali esittää estottomasti eläytyen. Myös muu näyttelijäkaarti osaa roolinsa, ja katsoja kyllä viihtyy.

    Paljasta pintaa toivoville elokuva on pettymys, sillä puhumista on enemmän kuin toimintaa.

    Swingers – vaihtamalla paranee. Ohjaus: Pamela Tola. 1 h 26 min. Ensi-ilta 30.11.2018.

    Artikkelin aiheet
    Swingers
    Pamela Tola
    tanskalaiseen elokuvaan perustuva
    elokuva-arvio
    komedia
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja