H Huong Rahlan-Kallio on esimerkki siitä, että kaikesta selviää ajan kanssa. ”Sydämen koti on edelleen Vietnamissa, mutta Pyhäjoki on turvasatamani.” Kuva: Anne Anttila
”Samalla kun Hankikivi loppui, sammuivat valot myös ravintolastani” – pakolaisuus opetti H Huong Rahlan-Kalliolle taidon selviytyä muutoksista
Vietnamilaissyntyinen, nykyisin Pyhäjoella asuva H Huong Rahlan-Kallio on aloittanut elämänsä kaksi kertaa täysin alusta. Vuoristokylästä ammennettua elämänjanoa eivät ole sammuttaneet vainot, pakolaisuus eikä konkurssi.TilaajallePyhäjoki
Ravintolan konkurssin jälkeen H Huong Rahlan-Kallio hankki itselleen työpaikan ja aloitti elämänsä puhtaalta pöydältä. ”Vaikka yritys meni, niin ammattitaito jäi. Teen suosittuja kevätrullia edelleen hyväntekeväisyysmielessä.” Kuva: Anne Anttila”Rakastan ihmisiä, rakastan työtä ja rakastan Pyhäjokea. Sydämeni koti tulee kuitenkin aina olemaan Vietnamissa”, kiteyttää tuntojaan pyhäjokinen H Huong Rahlan-Kallio, 37.
Hänet tunnetaan Pyhäjoella Ravintola Rahlanista, rapeista kevätkääryleistä sekä erinomaisesta lauluäänestä.
Vietnamilaistaustainen H Huong Rahlan-Kallio joutui yhdeksi sijaiskärsijöistä, kun toiminta Pyhäjoen ydinvoimalatyömaalla päättyi.
”Samalla kun Hankikivi loppui, sammuivat valot myös ravintolastani. Ruokaravintolani asiakaskunta koostui lähes täysin alueen työntekijöistä. Toki tuulivoimatyömaatkin tukivat toimintani, mutta ei se riittänyt. Hetken aikaa kipuilin, mutta tilanne oli toivoton, joten hain yrityksen itse konkurssiin”, nainen kertaa hiljaisena.
”Samalla kun Hankikivi loppui, sammuivat valot myös ravintolastani. Ruokaravintolani asiakaskunta koostui lähes täysin alueen työntekijöistä.” H Huong Rahlan-Kallio
Vietnamilaiseen ruokaan erikoistunut Rahlan oli omistajansa silmäterä. Ravintola avasi ovensa vuonna 2017. Tuolloin elettiin aikoja, jolloin työt ydinvoimalatyömaalla olivat kuumimmillaan.
”Opiskelin kokiksi ja perustin ravintolan. Rahlan oli unelmieni täyttymys, vaikka alunperin haaveilinkin sairaanhoitajan ammatista. Vuosi 2017 oli elämäni suurimpia käännekohtia, sillä silloin tunsin tekeväni sitä mikä toi arkeeni aivan uudenlaista syvyyttä.”
Pakolaisena Suomeen tullut Rahlan-Kallio ei peittele menneisyyttään. Päinvastoin.
Hän oli 16-vuotias, kun yhdeksänhenkinen perhe lähti pakoon maan sisäisiä jännitteitä.
”Asuimme pienessä vuoristokylässä, Keski-Vietnamissa. Vuoristoheimolaisina kuuluimme pieneen kristilliseen väestönosaan, joka sai toimeentulonsa muun muassa riisinviljelystä. Isäni toimi myös kouluja käymättömänä ’kylälääkärinä’. Elimme vaatimattomasti, pienen maatilkun varassa. Tulimme toimeen ja ruokaakin riitti, kunnes jouduimme maafoorumin takia luopumaan pelloistamme ja kodeistamme. Tämän jälkeen tuli nälkä ja kurjat oltavat”, Rahlan-Kallio avaa taustojaan.
Jännitteiden kasvaessa vuoristoheimolaiset joutuivat myös vainon kohteeksi.
”Olen nähnyt paljon kuolemaa”, nainen kuiskaa.
Perhe pääsi vuonna 2004 Punaisen Ristin pakolaisleirille Kambodžaan.
”Vietimme leirillä vuoden, jonka jälkeen meidät lähetettiin Unicefin kautta kiintiöpakolaisina Suomeen. Lokakuussa 2005 tulimme Ruukin vastaanottokeskukseen. Matkassa oli paljon pieniä onnenkantamoisia, sillä saimme jo muutaman kuukauden kuluttua oman kodin. Vastaanotto oli muutenkin hyvä, vaikka kulttuurilliset erot sekä säätyyppi vaativat oman totuttautumisensa.”
Haaveet ja unelmat jäivät Vietnamiin. H Huong ryhtyi rakentamaan uutta elämäänsä kylmässä pohjolassa.
”Koti ja kotimaa oli vaikea jättää, mutta muuta mahdollisuutta ei ollut. Valtio otti omansa takaisin. Sanottiin vain, että riisin tilalla ryhdytään kasvattamaan metsää. Tosiasiassa alueella kasvaa nyt kahvipensaita”, Rahlan-Kallio paljastaa.
Perhe ei halunnut kuitenkaan jumittua menneeseen. H Huong oli seitsemästä lapsesta vanhin, joten hän näytti esimerkkiä sisaruksilleen.
”Se on se tahdonvoima, jolla perheeni on mennyt eteenpäin. Nykyään voidaan puhua jopa vietnamilaisuudella jalostetusta sisusta. Omalla kohdallani haluan kiittää myös entistä puolisoani, Sampoa. Hän tuki ja kannusti eteenpäin ja hänen ansiostaan innostuin kouluttautumaan myös kokiksi.”
”Vaikka ravintola meni konkurssiin, niin jäljelle jäivät kuitenkin kiinnostus ja ammattitaito.” H Huong Rahlan-Kallio
Monien kokemusten karaisemana H Huong Rahlan-Kallio ei näe myöskään vuoden takaista konkurssia epäonnistumisena.
”Vaikka ravintola meni konkurssiin, jäljelle jäivät kuitenkin kiinnostus ja ammattitaito. Toki välillä tulee itku, kun muistelee aikoja, jolloin ruokailijoita riitti jonoksi asti. Ja olihan se mieltä ylentävää, kun pienen kylän pienessä ravintolassa puhuttiin jopa kuutta eri kieltä. Näitä aikoja ja ihmisten kohtaamisia minulla on iso ikävä”, Rahlan-Kallio sanoo.
Konkurssi oli yhden aikakauden loppu, mutta avasi samalla ovet uudenlaisen arkeen.
”Siinä vaiheessa kun tein päätöksen lopettamisesta, lupasin itselleni muutaman lepopäivän. Käytännössä lepääminen jäi kuitenkin yhteen, sillä jo seuraavana päivänä ryhdyin hakemaan töitä. Asetin tavoitteeksi, että mikä tahansa työ kelpaa ja se asenne tuotti myös tuloksen. Sain työpaikan Raahen Ammattiopiston tuotantokeittiöltä, joten palasin takaisin kauhan varteen”, nainen iloitsee.
”Kyllä tämä ilon ja surun vuoristorata on tuonut elämääni myös paljon hyvää.” H Huong Rahlan-Kallio
Perheensä ja ystävien avustuksella H Huong sanoo saaneensa uuden otteen elämän naruista.
”Konkurssin jälkeen kaikki oli aloitettava alusta. Siis ihan kaikki. Omatuntoni on kuitenkin puhdas, sillä konkurssi ja siitä seuranneet maksuvaikeudet eivät olleet kevytmielisesti aiheutettuja. Kuluvan vuoden elokuussa pääsin velkajärjestelyyn, joten nyt ovat pahimmat piinakuukaudet takana. Voin hengittää vapaammin ja rakentaa arkeani pala palalta uudelleen.”
Hän on myös oppinut virheistä.
”Yrittäjänä laitoin kaikki munat samaan koriin ja olin liian riippuvainen ydinvoimalahankkeesta.”
Mutta viisaus ja vahvuus - ennen kaikkea henkinen vahvuus syntyy vain kokemuksen kautta, nainen pohtii.
”Kyllä tämä ilon ja surun vuoristorata on tuonut elämääni myös paljon hyvää. Minulla on vakituinen työ, terveyttä ja ihana perhe. Lisäksi voin vihdoin ja viimein antaa enemmän aikaa myös tyttärelleni Saaralle. Pidän myös peilikuvastani entistä parempaa huolta, sillä kasvatan henkisiä ja fyysisiä voimavaroja brasilian jiujitsun parissa. Elämänjano on erittäin kova.”
- Osaston luetuimmat
