• Kasper menee tutustumaan laittomaan saunaan

    Kasper Strömman selvittää, miksi suomalaiset rakastavat saunaa ja voisiko siitä tulla joskus myös hänen juttunsa.
    Tilaajalle
    Sarjan kuudennessa jaksossa Strömman raahaa telttasaunan ja suomalaistuneen britin Joel Willansin kauppakeskuksen kattopuutarhaan.
    Sarjan kuudennessa jaksossa Strömman raahaa telttasaunan ja suomalaistuneen britin Joel Willansin kauppakeskuksen kattopuutarhaan. Kuva: Mikko Kelloniemi
    Lukemisto|Koti
    25.7.202622:00
    Tilda Karhumaa

    Suomessa on yli kolme miljoonaa saunaa ja saunakulttuuri kuuluu Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Vuoden 2013 graafikko Kasper Strömman aloittaa tunnustuksensa lähes häpeillen.

    ”Minä syntinen saunon korkeintaan pari kertaa vuodessa”.

    Tilanne kuitenkin muuttuu, kun hän muuttaa asuntoon, jossa on oma sauna. Ensimmäinen vaisto käskee tehdä siitä varaston, mutta Strömman päättää antaa saunalle mahdollisuuden.

    Jos lähes kaikki suomalaiset rakastavat saunomista, täytyy siinä olla jokin juju, jota hän ei vain ole vielä ymmärtänyt.

    Tästä käynnistyy kuusiosainen tutkimusmatka suomalaisen saunan sydämeen.

    Kasper Strömman ei kuitenkaan ryhdy asiantuntijaksi, vaan uteliaaksi aloittelijaksi, joka kysyy ääneen nekin kysymykset, joita moni ei ole ajatellutkaan. Onko olemassa oikea tapa saunoa? Mitä lauteilla saa sanoa? Miksi ihmiset viihtyvät kuumuudessa vapaaehtoisesti?

    Ensimmäisessä jaksossa Strömman perehtyy saunomisen etikettiin. Helsingin Lauttasaaressa toimii vuonna 1937 perustettu saunaseura, jonka jäseneksi tarvitaan kaksi suosittelijaa.

    Jäsenyys ei onneksi kaadu siihen, jos siirtyy ylemmältä lauteelta alemmalle. Sen sijaan politiikasta puhuminen saunassa ei kuulu hyviin tapoihin.

    Strömmanin itseironinen huumori kannattelee kokonaisuutta. Haastattelut hän tekee pääosin saunatakki päällä ja kasvot maastoutumisnaamiolla peitettyinä.

    Matka vie myös saunologi Lassi Liikkasen luo. Liikkanen katsoo saunaa tutkimuskohteena ja harmittelee, kuinka vähän siitä on tieteellistä tietoa. Häntä kiinnostavat niin lämpötila, ilmanlaatu ja rakenteet kuin saunakulttuurikin.

    Strömman tutustuu myös infrapunasaunaan, jota äänisuunnittelija Jani Wallace kuvailee "mikroksi, johon mennään sisään". Wallace kertoo rentoutuvansa infrapunasaunassa joka perjantai. Sininen valaistus rauhoittaa, mutta Strömman näkee tilanteessa toisenlaista estetiikkaa.

    ”Tuntuu kuin olisin rautatieaseman vessassa”, Strömman toteaa.

    Olo muistuttaa hänen mielestään "kioskin pyörivää makkaraa", kun lämpö säteilee saunan molemmilta puolilta.

    Kasper Strömman matkalla Suomen Saunaseuran saunatalolle Lauttasaareen.
    Kasper Strömman matkalla Suomen Saunaseuran saunatalolle Lauttasaareen. Kuva: Mikko Kelloniemi

    Sarjan myöhemmissä jaksoissa kierretään Tampereen yleisiä saunoja, Helsingin Löylyä, Kemiönsaaren maanalaista saunaa ja erikoisia taidesaunoja. Mukaan mahtuvat niin savusaunat, sähkökiukaat, ympäristöystävälliset ratkaisut, telttasaunat kuin jopa talkoilla rakennettu laiton saaristosauna. Saunaa tarkastellaan yhtä aikaa kulttuurina, teknologiana, taiteena ja yhteisöllisyytenä.

    Vaikka sarjassa vilisee saunan ystäviä ja todellisia asiantuntijoita, sen kiinnostavin hahmo on edelleen epäileväinen Strömman. Hän kuvailee itseään osuvasti "sauna-curiousiksi" – uteliaaksi mutta vielä epävarmaksi.

    Ensimmäisen jakson päättyessä hänen kotisaunansa toimii edelleen varastona. Vasta kuusiosaisen matkan lopussa selviää, onko Strömman viimein valmis ryhtymään vapaaksi saunasieluksi vai jäävätkö löylyt edelleen muiden nautinnoksi.

    Kasper Strömman ja Suomen saunat 1. jakso Yle FEM keskiviikkona kello 11.31. Katsottavissa myös Yle Areenassa.

    Lisää aiheesta
    • Löylyn merkitystä on voitu tutkijoiden mukaan aiemmissa tutkimuksissa aliarvioida, sillä kosteuden vaihteluita ei ole yleensä huomioitu riittävän tarkasti. Kuvituskuva.

      Hyvinvointi | Saunatutkimus selvitti: Tästä syystä suomalaiset heittävät aina lisää löylyä

    • Juha ja Jenni Åman uivat kesällä lähes päivittäin omassa uima-altaassa. Leevi-poikaa kiinnostavat myös hypyt.

      Rakentaminen ja remontointi | Näin syntyy uima-allas pihaan

      Tilaajalle
    • Juha Lönnqvistin yritys on erikoistunut vesirakennustöihin.

      Rakentaminen ja remontointi | Ruoppauksen konkari kertoo, paljonko rantojen kunnostus maksaa ja miten välttää luparumban

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sauna
    saunakulttuuri
    Kasper Strömman
    Suomen Saunaseura
    Yle Areena
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen