• Joulumieltä ilmassa: Ennätyksellinen määrä paikkakuntia lähti mukaan kampanjaan, jossa tehdään ja kerätään joulukortteja ikäihmisille

    Joulupostia ikäihmisille -kampanja järjestetään Suomessa jo kymmenennen kerran.
    Joulukortit ovat kansainvälinen perinne, jolla välitetään lämmintä mieltä. Ensimmäinen joulukortti lähetettiin tiettävästi Englannissa vuonna 1843, ja 1960-luvulla Saksassa oli jo vilkas joulukorttiteollisuus.
    Joulukortit ovat kansainvälinen perinne, jolla välitetään lämmintä mieltä. Ensimmäinen joulukortti lähetettiin tiettävästi Englannissa vuonna 1843, ja 1960-luvulla Saksassa oli jo vilkas joulukorttiteollisuus. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto|Koti
    16.11.202223:00
    Janica Pörhönen

    Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot järjestää yhteistyökumppaneineen jo kymmenennen kerran Joulupostia ikäihmisille -kampanjan. Kampanjassa kerätään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille.

    Korttikeräyksessä on mukana tänä vuonna ennätykselliset 131 paikkakuntaa Helsingistä Inariin.

    Kampanjan tarkoituksena on osoittaa välittämistä ikäihmisille – etenkin heille, joilla hyvän joulun toivotukset ovat niukassa. Joillekin ikääntyneille tämä joulumuistaminen saattaa olla ainoa ja sitäkin merkittävämpi.

    Jouluilon jakamiseen voi osallistua toimittamalla joulukortin keräyspisteeseen 14.11.–5.12. välisenä aikana. Joillakin paikkakunnilla kortteja voi myös postittaa.

    Joulukortteja tehdään monilla kampanjapaikkakunnilla myös joulukorttipajoissa. Niitä järjestetään muun muassa kansalaisopistoissa, kirjastoissa, kouluissa, päiväkodeissa, työpaikoilla ja harrastusporukoissa.

    Keräyspisteiden sijainnit, postitusosoitteet ja tarkemmat osallistumisohjeet löytyvät osoitteesta www.siskotjasimot.fi/joulupostia.

    Lisää aiheesta
    • Hyvää joulua Sinulle, toivoo Siskot ja Simot ja Marika Hartikainen, Minea Riekkinen, Severi Tuominen, Sofia Miettinen, Marko Hartikainen, Väinö Pursiainen ja Helmi Smolander.

      Rautavaaralla askarreltiin joulukortteja ikäihmisille – kunnan järjestämään korttipajaan osallistuivat niin eskarit kuin eläkeläisetkin

    • 354 seurakuntaan valitaan yhteensä lähes 8 000 uutta luottamushenkilöä. Seinäjoen seurakunnassa ehdokasmäärä on erityisen runsas, vaikka määrä putosikin viime vaaleista kahdeksalla. Vasemmalla vaalilautakunnan puheenjohtaja Minna Lainimo ja oikealla sihteeri Arja Peltoketo.

      Metsä | Joulu pelastettu: Moni diakoniatyön asiakas tarvitsi polttopuuta – Seinäjoen seurakunnassa lähdettiin risusavottaan omaan metsään

    • Eija Kivelä viettää poikansa kanssa joulua värikkäästi sisustamassaan puutalossa – ”Talo on oma vaaleanpunainen kuplani, jonka sohvannurkkaan voi piiloutua pahalta maailmalta”

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen