• Paavi julistus pakottaa papit jatkossa ilmoittamaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    Paavi ei taipunut rippisalaisuuden murtamiseen. Ripissa kuulemastaan pappi ei jatkossakaan saa kertoa eteenpäin.
    Paavi Franciscus Neitsyt Mariaa esittävän ikonin äärellä Bulgarian Sofiassa 5. toukokuuta.
    Paavi Franciscus Neitsyt Mariaa esittävän ikonin äärellä Bulgarian Sofiassa 5. toukokuuta. Kuva: Andreas Solaro
    Lukemisto
    9.5.201920:51
    STT

    Roomalaiskatolisen kirkon johtaja, paavi Franciscus julisti torstaina merkittävän muutoksen kirkon lakeihin seksuaalisen hyväksikäytön kitkemiseksi. Uudistuksen myötä kirkon papistolla on jatkossa velvoite raportoida epäillystä seksuaalisesta hyväksikäytöstä esimiehilleen.

    Deutsche Wellen mukaan määräys koskee papiston ohella myös nunnia.

    Ainoa poikkeus velvoitteesta myönnetään ripissä kerrotuille asioille. Rippi on katolisen kirkon sakramentti, jonka rikkominen on papistolta ehdottomasti kielletty.

    Ripissä kerrottujen asioiden kertominen eteenpäin johtaa papin välittömään erottamiseen kirkosta. Osa seksuaalisen hyväksikäytön uhrien järjestöistä on vaatinut rippisuojan murtamista, mutta tähän kirkko ei taipunut.

    Lain mukaan jatkossa jokaisella roomalaiskatolisen kirkon hiippakunnalla ympäri maailman on oltava selkeä järjestelmä hyväksikäytön raportoimiseksi.

    Seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertomista on aikaisemmin pidetty kirkossa omantunnonkysymyksenä. Paavi teki julistuksensa Motu propriona tunnetussa apostolisessa kirjoituksessa.

    "On koittanut aika oppia menneisyyden katkerat oppitunnit", kirjoituksessa kerrotaan.

    Asiakirjan mukaan papiston jäsenellä on jatkossa velvoite ilmoittaa hyväksikäyttöepäilys nopeasti eteenpäin "helposti saatavilla olevien järjestelmien kautta". Hiippakunnilla on aikaa kesään 2020 asti luoda tällaiset raportointijärjestelmät.

    Hyväksikäyttöepäilyjen lisäksi ilmoitusvelvollisuus koskee hyväksikäytön peittelyä sekä lapsipornon hallussapitoa.

    Katolista kirkkoa ovat viime vuosina piinanneet lukuisat ympäri maailmaa oikeussaleissa puidut seksuaalirikostapaukset, joissa papiston jäseniä on syytetty ja tuomittu hyväksikäyttörikoksista sekä toisten tekemien rikosten salaamisesta menneiden vuosikymmenien ajalta.

    Seksuaalirikosskandaaleja on viime aikoina ollut tapetilla muun muassa Australiassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa.

    Uusi laki pätee vain kirkon sisällä, eikä se suoraan velvoita papiston jäseniä ilmoittamaan asiasta viranomaisille. Laki kuitenkin kehottaa papistoa noudattamaan oman maansa lainsäädäntöä hyväksikäytön raportoinnista.

    Uudet säännöt ottavat tähtäimeensä lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten lisäksi myös aikuisten väliset hyväksikäyttötapaukset. Helmikuussa paavi tunnusti, että kirkon piirissä on ollut tapauksia, joissa papiston jäsenet ovat hyväksikäyttäneet nunnia ja jopa pitäneet heitä seksiorjinaan.

    BBC:n mukaan nunnien seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia on tullut julki muun muassa Ranskassa, Italiassa, Intiassa ja Chilessä.

    Artikkelin aiheet
    Paavi Franciscus
    katolinen kirkko
    seksuaalinen hyväksikäyttö
    rippisalaisuus
    kirkon lait
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten