• Pienestä grillistä tuli maankuulu: ”Se oli häkellyttävää ja hienoa, mutta myös äärimmäisen työntäyteistä aika”

    Cafe Grillius valittiin pari kesää sitten yleisöäänestyksellä Suomen parhaaksi grilliksi.
    Grilliyrittäjänä menestymiseen tarvitaan maistuvaa ruokaa ja sopivaa asennetta, Cafe Grilliuksen yrittäjä Miia Lius arvioi.
    Grilliyrittäjänä menestymiseen tarvitaan maistuvaa ruokaa ja sopivaa asennetta, Cafe Grilliuksen yrittäjä Miia Lius arvioi. Kuva: Petteri Kivimäki
    Lukemisto|Ruoka
    24.6.202311:33
    Jukka Koivula
    Äänekoski

    Miia Lius vuokrasi vuonna 2015 tyhjilleen jääneen liiketilan nelostien välittömästä läheisyydestä, Äänekosken Hirvaskankaalta.

    "Tulin tähän kerran tankille ja huomasin, että edellinen yrittäjä oli lopettanut toimintansa. Aloin selvittää, kenen tämä on, ja pian olinkin jo vuokrannut paikan. Päätin heti tarttua tilaisuuteen", Lius muistelee.

    Innoituksena toimi halu pyörittää omaa grilliä.

    "Halusin perustaa perinteisen suomalaisen grillin. Sellaisen, mitä on ollut iät ajat."

    Grilliyrittäjyyteen heittäytymistä auttoi aiempi työkokemus alalta.

    "Olin työskennellyt grillillä ja kahvilassa."

    Vajaassa kahdeksassa vuodessa Miia Liuksen perustama Cafe Grillius on raivannut tiensä paitsi äänekoskelaisten, myös laajemmin keskisuomalaisten sydämiin. Valtakunnallisesta tunnettuudesta puhumattakaan.

    Tilanteen räjäytti toissakesäinen Iltalehden järjestämä yleisöäänestys. Cafe Grillius valittiin silloin koko Suomen parhaaksi grilliksi vuosimallia 2021.

    "Heti samana päivänä kun äänestyksen tulokset ja tieto meidän grillin voitosta tulivat julki, pankki räjähti. Asiakkaita tuli niin paljon, että grillin piha oli aivan täynnä, ovella oli ihmisiä jonoksi asti", Lius kertoo.

    "Se oli häkellyttävää ja hienoa, mutta myös äärimmäisen työntäyteistä aikaa. Buumi jatkui koko sen kesän loppuun saakka. Jollakin ihmeen konstilla siitäkin selvittiin. Aamuneljään pilkottiin sipuleita", yrittäjä sanoo.

    Cafe Grillius sijaitsee nelostien välittömässä läheisyydessä Äänekosken Hirvaskankaalla.
    Cafe Grillius sijaitsee nelostien välittömässä läheisyydessä Äänekosken Hirvaskankaalla. Kuva: Petteri Kivimäki

    Hullun vuoden 2021 myötä Cafe Grilliuksen tunnettuus laajeni kerralla. Asiakaita on riittänyt näihin päiviin asti kiitettävästi.

    "Ennen Iltalehden yleisöäänestyksen voittoa vuosittainen liikevaihtomme oli noin 290 000 euroa vuodessa. Sen jälkeen se on ollut 370 000 tietämillä."

    Grilliyrittäjänä menestymiseen tarvitaan maistuvaa ruokaa ja sopivaa asennetta, Lius arvioi.

    "Kyllä meidän ruokalistaan on panostettu. Löytyy kaikki tavanomaiset grilliherkut, joita ihmiset osaavat kaivata. Itse leivottu lihapiirakka on varmaan se, mistä paikka on tullut alun perin tunnetuksi. Niiden lisäksi tarjolla on erilaisia hamppareita, makkaraperunoita sekä lounas-, grilli- ja kebablautasia."

    Grilliruuassa suomalaisten maku on yrittäjän mukaan hyvin vakiintunut.

    "Ruokalistaa ei tarvitse muutella vuodesta toiseen, toisin kuin vaikkapa ravintoloissa. On oikeastaan parempi, ettei listalta poista mitään."

    Lius katsoo, että maistuvan grilliruuan lisäksi myös maantieteellinen sijainti palvelee grillin menestystä. "Tämä paikkahan on aivan loistava. Nelostiellä riittää liikennevirtaa ja nälkäisiä matkustajia. Sijainti on tarjonnut hyvän pohjan kasvattaa asiakaskuntaa", Lius luonnehtii.

    "Parasta tässä työssä ovat asiakkaat, ihmiskohtaamiset. Ehdottomasti. Pahinta on suuri työn määrä. Olen koko ajan naimisissa tämän paikan kanssa, oikeastaan enemmän kuin oman ukkoni", Lius sanoo ja naurahtaa.

    Äijälautanen lukeutuu Cafe Grilliuksen herkkuihin.
    Äijälautanen lukeutuu Cafe Grilliuksen herkkuihin. Kuva: Petteri Kivimäki

    Kahdeksan ja puolen vuoden grilliyrittäjyyden jälkeen äänekoskelaisen katse on suuntautumassa kohti uusia haasteita. Cafe Grillius on nimittäin laitettu myyntiin.

    "Istuttiin miehen kanssa yhtenä iltana porealtaassa. Siinä yhtäkkiä välähti, että pitäisikö vaihtaa kokonaan maisemaa ja muuttaa muualle. Sen verran voin paljastaa, että meillä on jo Hämeestä vanha maatila katseltuna ja suunnitelmissa perustaa sinne yritystoimintaa", Lius kertoo.

    Grilliuksesta on yrittäjän mukaan tullut paljon kyselyitä.

    "Jos tähän löytyisi esimerkiksi sopivalla tavalla yrittäjähenkinen pariskunta pyörittämään paikkaa, niin mahdollisuudethan ovat valtavat."

    Lisää aiheesta
    • Mitä saisi olla? Annikki Kalemaan grillille Kurikkaan tullaan herkuttelemaan kauempaakin.

      Ruoka | 78-vuotias Annikki tahtoisi jo lopettaa, mutta supersuositulle grillille ei löydy jatkajaa

    • Toukokuisena maanantaina väkeä oli jonossa jo vartin ennen grillin avautumista. Jyrki Satukangas toivottaa vieraat tervetulleiksi.

      Matkailu | Isä ja poika pysähtyivät grillille ja pettyivät ‒ uusina yrittäjinä he nostivat ravintolan huippusuosioon

    • Grillin esilämmitystä ei parane koskaan ohittaa. Yleensä lämmitysvaihe kestää 10–20 minuuttia grillityypin ja sään mukaan.

      Ruoka | Kesä on täällä, nyt grillataan! – 4 maukasta reseptiä

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle