• Venäjä voi menettää valtaosan Ukrainan seurakunnistaan, arvioi tutkija

    Ukrainan kirkkopoliittinen kiista on vaikuttanut myös Suomeen ja syventänyt jakoa ortodoksien välillä.
    Kirkkopoliittinen kiista Ukraina näkyy Suomessakin, sillä ehtoollisyhteys Moskovan ja Konstantinopolin välillä katkesi vuonna 2018. Venäjän ortodoksikirkkoon kuuluvat voivat käydä ehtoollisella Suomen ortodoksikirkossa. Vastaavasti Suomen ortodoksisen kirkon jäsenet eivät voi nauttia ehtoollista Venäjän ortodoksisen kirkon seurakunnissa, joita on Suomessa kaksi. Kuvassa ei-ortodokseille katettu jälkiviini ja leivät Kokkolan ortodoksisessa seurakunnassa.
    Kirkkopoliittinen kiista Ukraina näkyy Suomessakin, sillä ehtoollisyhteys Moskovan ja Konstantinopolin välillä katkesi vuonna 2018. Venäjän ortodoksikirkkoon kuuluvat voivat käydä ehtoollisella Suomen ortodoksikirkossa. Vastaavasti Suomen ortodoksisen kirkon jäsenet eivät voi nauttia ehtoollista Venäjän ortodoksisen kirkon seurakunnissa, joita on Suomessa kaksi. Kuvassa ei-ortodokseille katettu jälkiviini ja leivät Kokkolan ortodoksisessa seurakunnassa. Kuva: Esko Keski-Vähälä
    Lukemisto|Ulkomaat
    10.4.202322:00
    Janica Pörhönen

    Venäjän ortodoksinen kirkko saattaa menettää valtaosan Ukrainan seurakunnistaan. Moskovan patriarkaatilla on Venäjän ulkopuolella ollut eniten seurakuntia juuri Ukrainassa. Tämä mahdollinen muutos tarkoittaisi sitä, että Moskovan patriarkaatti menettäisi lähes kolmasosan seurakunnistaan koko maailmassa, ennakoi systemaattisen teologian tutkija ja teologian tohtori Heta Hurskainen Itä-Suomen yliopistosta.

    ”Moskovan patriarkaatin negatiivinen kuva on kasvanut Ukrainassa. Yhä harvempi ukrainalainen haluaa identifioitua Moskovan patriarkaatin alaisen Ukrainan ortodoksiseen kirkkoon (UOK). Toisaalta on edelleen niitä Ukrainan kansalaisia, jotka mieltävät kuuluvansa Moskovan alaiseen kirkkoon”, sanoo Hurskainen.

    Hän on perehtynyt aiheeseen tuoreessa Teuvo Laitilan kanssa kirjoittamassa kirjassaan ”Ukraina on meidän”, joka käsittelee Ukrainan ja Venäjän kirkkopoliittista kiistaa.

    Vuonna 2018 perustettiin Ortodoksinen kirkko Ukrainassa (OKU). Ukrainalaiset ovat halunneet saada oman ortodoksisen kirkon jo 1900-luvulta. Oma ortodoksinen kirkko takaisi kansallisen ukrainalaisen kirkon olemassaolon ilman Moskovan vaikutusta. Ongelma on siinä, että OKU:n on tunnustanut vain osa maailman ortodoksikirkoista.

    Lisäksi Ukrainassa toimii jo mainittu Moskovan patriarkaatin alainen autonominen ortodoksinen kirkko, jonka on tunnustanut kaikki ortodoksikirkot.

    ”Moskovan patriarkaatti ajattelee, että Ukraina kuuluu Venäjälle eikä siellä saa olla muita kirkkoja. He ajattelevat, että ainoastaan Venäjän valtio puolustaa oikeanlaista kristillisyyttä. Se on niin ulossulkevaa ajattelua, että Venäjän ortodoksinen kirkko on menettänyt uskottavuuttaan ja suhteet muihin kirkkokuntiin ovat katkolla”, Hurskainen toteaa.

    ”Moskovan patriarkaatti ajattelee, että Ukraina kuuluu Venäjälle eikä siellä saa olla muita kirkkoja.”

    Ukrainan kirkkopoliittinen tilanne on vaikuttanut myös Suomeen. Konstantinopolin Ekumeeninen patriarkaatti tunnusti OKU:n vuoden 2019 alussa.

    Tämän seurauksena Moskovan patriarkaatti katkaisin ehtoollisyhteyden Ekumeeniseen patriarkaattiin ja sen alaiseen Suomen ortodoksiseen kirkkoon, mikä tarkoittaa sitä, että Suomen ortodoksikirkon jäsenet eivät voi saada ehtoollista Moskovan patriarkaatin alaisissa seurakunnissa.

    ”Tilanne Ukrainassa on syventänyt koko ortodoksisen maailman jakoa entisestään.”

    Lisää aiheesta
    • Venäjän ortodoksiset seurakunnat tarjoavat hengellisen kodin monelle Venäjän kaksoiskansalaiselle ja myös muille kansallisuuksille, kuten Ukrainan sotaa paenneille. Kuvassa Pokrovan seurakunnan kirkkoherra Viktor Lioutik jumalanpalveluksessa Pokrovan kirkossa Helsingissä.

      Kulttuuri | Venäjän ortodoksiset seurakunnat kasvavat Suomessa, ja samaan aikaan niiden patriarkka tukee Putinin sotapropagandaa

      Tilaajalle
    • Kokkolan ortodoksinen seurakunta ei ole menettänyt jäseniä paljon. Uusia jäseniä on tullut erityisesti Ukrainasta, sanoo pastori Jaso Pössi. Kuvassa jumalanpalvelus Pyhien vanhurskaiden Simeonin ja Hannan rukoushuoneessa.

      Kulttuuri | Osa venäläisistä suivaantui Suomen ortodoksisen kirkon jyrkille sodanvastaisille kannanotoille – sitten he päättivät erota kirkosta

    • Monissa ortodoksisissa seurakunnissa tehdään jo aktiivisesti töitä ukrainalaispakolaisten parissa. Kuvassa Tampereen ortodoksikirkko. Kuvituskuva.

      Kulttuuri | Suomen ortodoksinen kirkko haluaa tukea Ukrainasta saapuvia – tästä syystä se on ortodokseille erityisen tärkeää

    • Venäjän ortodoksikirkkoa johtavan Moskovan patriarkka Kirillin tuki sotaa käyvän maan johdolle ei horju.

      Moskovan patriarkan mukaan Ukrainassa taistellaan arvoista

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan