Pellon laidalla uinuu kaunis, karjalalaistyylinen hirsikirkko. Se on Sastamalassa sijaitseva Pyhän Serafim Sarovolaisen kirkko, joka on rakennettu vuonna 2004. Se kuuluu Moskovan patriarkaatin eli Venäjän ortodoksisen kirkon alaisuuteen.
Suomen ortodoksinen kirkko ei kuulu Moskovan patriarkaattiin. Kirkko viettää tänä vuonna autonomisen asemansa 100-vuotisjuhlaa erottuaan Moskovasta ja kuuluu Konstantinopolin ekumeeniseen patriarkaattiin.
Vaikka sastamalainen kirkko vaikuttaa hiljaiselta, siellä järjestetään kerran kuussa jumalanpalvelus. Seurakunnat elävät tavallista ortodoksista rukouselämää ja toimittavat jumalanpalveluksia eli liturgiaa. Ne tarjoavat monelle Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaiselle hengellisen kodin, myös lapsiperheille.
Juuri nyt kuljetaan kohti pääsiäistä, ortodoksien vuoden tärkeintä juhlaa, johon kuuluu muun muassa paasto. Se huipentuu Kristuksen ylösnousemuksen juhlaan.
Moskovan patriarkaatin alaiset seurakunnat ovat itsenäisesti hallinnollisia ja niiden johtajana toimii Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill.
Kirill on Vladimir Putinin läheinen liittolainen. Sveitsiläislehtien Die SonntagsZeitung ja Le Matin Dimanche mukaan hän on myös entinen KGB:n eli Neuvostoliiton valtiollisen turvallisuuspoliisin agentti.
Kirill tunnetaan Venäjän hyökkäyssodan tukijana, joka tarjoaa synninpäästön Ukrainassa kaatuville venäläissotilaille. Hän on virittänyt sodan syyksi lännen arvot. Hänen kannanottonsa on otettu laajemmassa ortodoksimaailmassa vastaan tyrmistyksellä. Kirillin puheet eivät edusta kristinuskon sanomaa esimerkiksi rauhasta tai oikeudenmukaisuudesta.
Moskovan patriarkaatin alaiset seurakunnat Suomessa ovat kasvaneet jäsenmäärältään vuosien varrella. Jäseniä on yhteensä noin 4 000. Kyseessä on uskonnollinen vähemmistö.
Moskovan patriarkaatin alaisten seurakuntien jäsenmäärän kasvu on suoraan sidoksissa Suomessa asuvien venäjänkielisten määrään, joka on ollut nousussa Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Niissä on myös pakolaisia etenkin Ukrainasta ja Syyriasta.
Maaseudulla vaikutus näkyy Porissa ja Sastamalassa. Esimerkiksi Porissa helmikuussa järjestetyssä jumalanpalveluksessa oli noin viisikymmentä ihmistä.
”Porin yhteisö on tärkeä monelle ukrainalaiselle, joita asui seudulla jo ennen sotaa”, kertoo kirkkososiologian dosentti ja yliopistonlehtori Maija Penttilä Helsingin yliopistosta.
Ainoat rekisteröityneet uskonnolliset yhdyskunnat ovat Helsingissä sijaitseva Pokrovan kirkko ja Pyhän Nikolauksen kirkko.
”Venäjän valtio voi venäläisten seurakuntien kautta ulottaa omaa valtiollista toimintaansa paikkoihin, joissa sillä ei ole muuten mahdollisuuksia edistää intressejään.” Metso
Haastattelun saaminen Moskovan patriarkaatin Suomen seurakuntiin on haastavaa. Kirkon työntekijät kieltäytyvät haastattelusta tai eivät vastaa haastattelupyyntöihin.
Lopulta saan kiinni puhelimitse Moskovan patriarkaatin Suomen edustajan, Pokrovan seurakunnan kirkkoherra Viktor Lioutikin.
Äänensävy on hyvin ystävällinen, mutta puhelut jäävät lyhyiksi hänen kiireensä vuoksi.
Lioutik kertoo, että seurakunnat eivät pidä yhteyttä johtajaansa Kirilliin. Hän ei kuitenkaan poissulje Kirillin vierailua Suomeen.
”Kaikki on Jumalan käsissä”, Lioutik toteaa.
Kirillin vierailun Suomeen piti toteutua jo vuonna 2019 yhteistyössä Suomen ortodoksisen kirkon ja evankelis-luterilaisen kirkon kanssa. Tällä hetkellä Moskovan patriarkaatin ekumeeniset suhteet muuhun ortodoksimaailmaan ja muihin kirkkokuntiin ovat sodan vuoksi jäissä – muutosta ei näy niin kauan kuin Kirill on vallassa.
Suomen ortodoksinen kirkko on esimerkiksi useasti vaatinut Kirilliä tuomitsemaan Venäjän sotatoimet – tuloksetta. Kristillinen maailma ei myöskään hyväksy Kirillin tuomitsevia kannanottoja homoseksuaalisuutta vastaan.
Lioutik korostaa, että seurakunnissa rukoillaan rauhan puolesta sekä sodassa että Venäjällä.
”Rukoilemme maailman rauhan puolesta”, hän sanoo.
Seurakunnissa rukoillaan myös Suomen hallituksen puolesta ja ne ovat muutenkin sitoutuneet demokraattisen yhteiskunnan toimintaan. Seurakuntalaisiin on kuulunut Suomen itsenäisyyden puolesta taistelleita henkilöitä, joita muistellaan kaatuneiden muistopäivänä.
”Rukoilemme maailman rauhan puolesta.” Lioutik
Moskovan patriarkaatilla oli Turussa viime kevääseen asti Venäjän pääkonsulaatin yhteydessä toimivan seurakunta Luostarinmäen puutaloalueella. Turun kaupunki päätti lakkauttaa toiminnan katkaistakseen sodan myötä Venäjä-yhteydet.
Turun Moskovan patriarkaatin alaisessa seurakunnassa oli osa-aikainen ortodoksinen pappi palvelemassa alueella asuvia ortodokseja.
”Tässä näkyy kirkon ja valtion läheinen suhde. On ymmärtääkseni aika normaalia maailmanlaajuisesti, että Venäjän suurlähetystön yhteydessä toimii kirkko”, kommentoi käytännöllisen teologian professori Pekka Metso Itä-Suomen yliopistosta.
”Ajatuksena on se, että missä ikinä on venäläisiä, niin siellä on myös kirkko palvelemassa heitä. Kun Venäjän ortodoksisen kirkon edustajat ja Venäjän lähettiläät tapaavat, lähetystöissä toimitetaan jumalanpalveluksia.”
Kirkon ja valtion läheinen suhde on näkynyt esimerkiksi Norjassa. Norjalaisen Dagbladet Bergen-lehden mukaan Venäjän ortodoksinen kirkko on ostanut viime vuosina useita kiinteistöjä, joista osa sijaitsee sotilaskohteiden läheisyydessä Norjan rannikolla. Eräs kauppa tehtiin Norjan tärkeimmän laivastotukikohdan läheltä, josta on sinne suora näköyhteys.
Lehden mukaan ei ole silti todisteita siitä, että kiinteistöissä olisi muuta kuin uskonnollista toimintaa.
”Meillä on Suomessa neljä kiinteistöä: Helsingissä seurakuntatalo, Pokrovan seurakunta, Pyhän Nikolauksen seurakunta ja Porissa kotikirkko”, Lioutik kertoo.
MT yritti varmistaa Moskovan patriarkaatin alaisten seurakuntien kiinteistö- ja metsätilaomistukset Maanmittauslaitokselta, mutta MML ei pystynyt hakemaan tietoja pelkkien omistajien perusteella.
”Kiinteistöjen omistus seurakunnassa on normaalia taloudenhoitoa, eikä siinä ole lähtökohtaisesti mitään epäilyttävää”, huomauttaa Metso.
”Mutta vähintäänkin on oltava tietoinen siitä, että Venäjän valtio voi venäläisten seurakuntien kautta ulottaa omaa valtiollista toimintaansa paikkoihin, joissa sillä ei ole muuten mahdollisuuksia edistää intressejään”, hän muistuttaa.
Tutkijoiden mukaan Moskovan patriarkaatin alaisten ortodoksikirkkojen olisi mahdollista irtaantua äitikirkostaan Moskovasta. Niin ovat tehneet muun muassa sodan myötä myös Amsterdamin ortodoksinen kirkko, joka kuului ennen Moskovan patriarkaattiin.
”Viime viikolla päätettiin Liettuassa, että Moskovan yhteydestä eroon haluavat seurakunnat muodostavat jatkossa oman kirkollisen rakenteensa. Tämä on tähän asti yksi isoimmista liikkeistä, joilla Moskovan patriarkaatin alaisten seurakuntien asioita on järjestetty uudestaan Ukrainan sodan alettua. Tämä kiristänee entisestään Moskovan patriarkaatin ja Konstantinopolin patriarkaatin välejä”, sanoo Metso.
”Ero Moskovan patriarkaatista vaatisi Kirillin luvan ja seurakunnille se tarkoittaisi sitä, että niiden omaisuus siirtyisi Moskovan patriarkaatille. Prosessi voisi kestää pitkäänkin, toisaalta Amsterdamin prosessi oli nopea”, sanoo Penttilä.
Lioutik ei pysty tässä vaiheessa sanomaan, harkitsevatko seurakunnat eroa äitikirkostaan.
”Se riippuu seurakuntalaisista. Tällä hetkellä he eivät halua erota siitä, koska haluavat noudattaa juliaanista kalenteria. Meillä on pitkä historiallinen perinne Moskovan patriarkaatissa”, Lioutik korostaa.
Toisin kuin Suomen ortodoksisessa kirkossa, Venäjän ortodoksisessa kirkossa noudatetaan vanhaa ajanlaskutapaa eli juliaanista kalenteria.
Käytännöllisen teologian professori Pekka Metso arvioi, että juliaaninen kalenteri ei olisi ongelma Moskovan patriarkaatista irtaantumiselle.
”Jos Moskovan patriarkaatin alaiset Suomen seurakunnat haluaisivat liittyä ekumeeniseen patriarkaattiin, ei niiltä vaadittaisi toiseen ajanlaskutapaan siirtymistä. Ortodoksiset kirkot ovat ennenkin olleet hyviä järjestelemään asioita. Jos tahtoa seurakunnilta löytyy, niin asiat järjestyvät”, hän sanoo.
Kirkkoherra Lioutik korostaa useaan otteeseen, että hän ei ole poliitikko vaan pappi.
Metson mukaan väite kirkon ei-poliittisesta luonteesta sisältää myös lievästi poliittisen sävyn.
”Myös asioista vaikeneminen on merkki Venäjän kirkon vääristyneen agendan tukemisesta. Kun sanotaan, ettei kirkko ole poliittinen alue, niin samalla se on argumentti keskustelussa, jossa kirkon piirissä tehdään aika julmiakin toimenpiteitä. Venäjän ortodoksinen kirkko on valjastettu valtiollisen sodan tueksi”, Metso sanoo.
Venäjän ulkopuolella asuvat venäläiset ovat yllättävän solidaarisia omaa kotimaataan kohtaan, Metso toteaa.
”Venäläisyys yhdistää heitä, eikä siihen tunnu kuuluvan kriittinen suhtautuminen politiikkaa tukevaa kirkkoa kohtaan.”
Kirkkososiologian dosentti Maija Penttilä tuo esiin toisen syyn, miksi Moskovan patriarkaatin alaiset seurakunnat eivät eroa äitikirkostaan.
”Ortodoksisuuteen kuuluu uskollisuuden ihanne. He haluavat olla uskollisia kanoniselle patriarkaatille, jonka kanssa heillä on pitkä historia ja sitä historiaa arvostetaan. On vieras ajatus, että huonon patriarkan takia vaihdettaisiin patriarkaattia”, Penttilä sanoo.
Toisaalta Penttilä painottaa, että Kirill ei ole ensimmäinen huono patriarkka Venäjällä. Josif Stalinin aikainen patriarkka Sergei antoi lojaaliuslupauksen kommunistihallinnolle: kirkko ja valtio toimivat liittolaisina keskenään.
Sotaisan ja nationalistisen johtajan Kirillin asema vaikuttaa olevan Moskovan patriarkaatin alaisissa seurakunnissa hyvin kinkkinen. Moskovan patriarkaatin Suomen nettisivu on esimerkiksi poistanut Kirillistä kertovan linkin. Ruudulle ilmestyy vain video lepattavista kynttilöistä ja rististä.
Ristiriitainen johtaja peitetään kristillisen symboliikan alle. On parempi vaieta.
”Valitettavasti tätä sivua ei ole olemassa.”
Seurakunnat tahtovat selvästi pysyä ulkopuolella Venäjän hyökkäyssodasta, jonka pelinappulaksi ne ovat tahtomattaan joutuneet.
