• Parikymppiset lappilaiset sukkuloivat työn, opintojen ja rakkaushuolien keskellä – uusi reality seuraa nuoria poronhoitajia

    Uusi Poronuoret-sarja kulkee parikymppisten poronhoitajien mukana vuoden ajan. Maaseudun ihmissuhteet ovat esillä myös Maajussille morsian -ohjelmassa, jonka 17. kausi alkaa keskiviikkona.
    Nuoret ovat kasvaneet poronhoitoon pienestä pitäen. Eeron tarina on erilainen. Hän lähti hoitamaan poroja Inariin rakkauden perässä. Vasemmalta oikealle Aleksi, Sunna, Viola ja Eero.
    Nuoret ovat kasvaneet poronhoitoon pienestä pitäen. Eeron tarina on erilainen. Hän lähti hoitamaan poroja Inariin rakkauden perässä. Vasemmalta oikealle Aleksi, Sunna, Viola ja Eero. Kuva: Jani Kärppä / Kota Collective / Yle
    Lukemisto|Radio ja TV
    12.2.202422:00
    Paula Liesmäki

    Uusi Poronuoret-sarja kulkee nuorten poronhoitajien mukana ympäri Lappia vuoden ajan.

    Parikymppiset Sunna, Viola, Aleksi ja Eero sukkuloivat haastavan työn, opiskelun ja rakkaushuolien keskellä.

    Maanantaina Yle TV2:ssa alkava Poronuoret on Venla-palkitun Unelma Lapista -sarjan tekijöiden uusi sarja.

    Dokumenttireality kulkee Levin yöelämästä kelkkamessuille ja syksyn poroerotuksista ensimmäisten vasojen syntymään keväällä.

    Sitovaa, merkityksellistä, sisäänpäinlämpiävää ja uudistuvaa – siltä poronhoito näyttää sarjan ykkösosan perusteella.

    Nuoret ovat kasvaneet poronhoitoon pienestä pitäen.

    20-vuotias Sunna Karesuvannosta on sähköasentaja. Hänen haasteenaan on yhdistää suvussa kulkeva poronhoito ja uusi tulevaisuuden haave.

    Sunna opiskelee Inarissa porotaloutta ja käy kavereiden kanssa lautailemassa ja keikoilla.

    Sodankyläläinen 20-vuotias Viola tekee kaiken poronhoidon ehdoilla. Hän opiskelee Norjan Altassa ja ensimmäisessä jaksossa lähtee kotiin kokoamaan poroja erotuspäivänä.

    Viola puhuu sitovasta työstään kauniisti. ”Poronhoito on koko elämä. Kaiken on aina tehnyt poronhoidon takia ja säännöillä. Ihan pienestä pitäen kulkenut siellä. Se on kaikki, mitä mie olen ja kaikki, mitä mulla on.”

    ”Suhde poronhoitoon on viha-rakkaussuhde.” Aleksi

    Hieman eri ääni kellossa on Luusuasta kotoisin olevalla Aleksilla, 27.

    ”Suhde poronhoitoon on viha-rakkaussuhde”, hän sanoo ensimmäisessä jaksossa.

    Aleksi haluaa kehittää poronhoitoa, mutta luisuu kohti jaksamisensa rajoja.

    Hänen haaveenaan on löytää puoliso, joka olisi valmis ymmärtämään poronhoidon sitovuuden.

    Eero taiteilee hektisen pikkulapsiarjen, kahden työn ja taloushaasteiden ristipaineessa. Kuvassa Piera-Ilmari, Eero, Nils-Juhan ja Riikka.
    Eero taiteilee hektisen pikkulapsiarjen, kahden työn ja taloushaasteiden ristipaineessa. Kuvassa Piera-Ilmari, Eero, Nils-Juhan ja Riikka. Kuva: Jani Kärppä / Kota Collective / Yle

    Kinaa voi tulla, vaikka puoliso olisi kasvanut poronhoitajaperheessä.

    Torniolaisen Eeron, 27, tarina on erilainen. Hän lähti hoitamaan poroja Inariin rakkauden perässä.

    Poromiehen vaimo on paljon yksin, Eeron puoliso Riikka kertoo.

    Eero taiteilee hektisen pikkulapsiarjen, kahden työn ja taloushaasteiden ristipaineessa. Lisäksi hän miettii, mitä muut ajattelevat siitä, että hän on jatkanut puolisonsa suvun poronhoitoa.

    ”Porohommaan on ollut äärimmäisen raskas tulla mukaan”, Eero kertoo ensimmäisessä jaksossa.

    ”Olen kuullut monesti, että tähän pitää syntyä ja tässä kasvaa, että voi sisäistää, mitä se on.”

    Esillä on myös Eeron mahdollisuus pitää maatilaa veljensä kanssa. Eero toteaa, että luonnon kanssa tappelusta hän olisi stressannut itselleen vatsahaavan.

    ”Porohommaan on ollut äärimmäisen raskas tulla mukaan.” Eero

    Poronuorten ykkösjaksossa poronhoitajat valmistautuvat syksyn rankimpaan koetukseen eli poroerotuksiin.

    Porot kootaan aitauksiin mönkijällä ja koptereilla. Korvamerkistä katsotaan poron omistaja ja hän päättää, meneekö poro teuraaksi vai palaako se luontoon.

    ”Se on vuoden raskain aika, mutta silloin se pitää tili tehdä, kun on mahdollista”, Aleksi toteaa.

    Poronuorten kakkosjaksossa poronhoitajuus tuo haasteita myös ihmissuhteisiin.

    Maaseudun ihmissuhteet ovat esillä myös Maajussille morsian -ohjelmassa, jonka 17. kausi alkaa MTV3:lla keskiviikkona.

    Uusien maajussien esittelyjaksossa tavataan kuusi miestä ja kaksi naista, jotka lähtevät etsimään loppuelämänsä rakkautta.

    Ikähaarukka on nyt 21–44 vuotta. Perinteisten maito-, liha- ja viljatilojen yrittäjien lisäksi mukana on muun muassa kananmunantuotantoa, ravihevosia ja tapahtumatuotantoa.

    Violan elämää varjostaa huoli elämän tärkeimmästä ihmisestä.
    Violan elämää varjostaa huoli elämän tärkeimmästä ihmisestä. Kuva: Jani Kärppä / Kota Collective / Yle

    Poronuoret: Yle TV2 maanantaina klo 21, Yle TV1 torstaina klo 19, koko kausi Yle Areenassa maanantaina

    Maajussille morsian: MTV3 keskiviikkona klo 21, perjantaina klo 13, MTV Katsomo

    Lisää aiheesta
    • Rovaniemen kulttuuritalo Korundi täyttyi maanantaina poronhoitajista.

      Myönteinen asenne vie poronhoitoa eteenpäin

    • Tupsukoristeiden langat laamojen korvissa on värjätty perinteisin menetelmin.

      Maatalous | Tupsut korvissa – Bolivian laamoja erotellaan kuten poroja konsanaan

      Tilaajalle
    • Pudasjärven Livon paliskunnassa erotukset ovat parhaillaan käynnissä. Keskiviikkona Lehmisuon aidalla poroja kiinni ottamassa olivat Eero Rytinki, Ilpo Saarela, Jukka Lasanen ja Rauno Rytinki.

      Eläimet ja kasvit | Tarkkana pohjoisen liikenteessä: Suolaus houkuttelee poroja valtateille, myös erotukset vauhdissa

    Artikkelin aiheet
    poronhoito
    realitysarja
    Lappi
    Poronuoret
    maaseudun elämä
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä