

Saunominen on mukavaa, ja vielä mukavampaa on nauttia löylyistä puhtaassa saunassa. Harmi vain, että saunan siivoaminen saattaa muistua mieleen vasta siinä vaiheessa, kun löylyhuone haiskahtaa pinttyneeltä hieltä ja lialta.
Saunan puhtauteen kannattaisi kuitenkin kiinnittää huomiota joka kerta, kun saunaa käyttää, sillä saunassa on tarkoitus rentoutua ja puhdistua.
”Likaisessa saunassa tuskin tuntee puhdistuvansa yhtä hyvin kuin siistissä tilassa”, muistuttaa Marttaliiton kotitalousasiantuntija Helena Mäntylä.
Pienillä siisteyttä ylläpitävillä teoilla säästää loppujen lopuksi aikaa ja vaivaa verrattuna tilanteeseen, jossa paikat ovat päässeet suursiivousta ja vahvoja kemikaaleja vaativaan kuntoon. Mäntylä lisää, että tämä logiikka pätee paitsi saunan, myös muiden tilojen siivoukseen.
Kun saunan lauteet säilyvät siisteinä, niitä on mukavampi käyttää jopa vuosikymmeniä.
Saunan puhtautta saa ylläpidettyä muutamalla yksinkertaisella kikalla, Mäntylä muistuttaa. Ennen saunomista kannattaa käydä suihkussa tai pistäytyä vesistössä, jotta iholta ei pääse irtoamaan ylimääräistä likaa.
Hikoillessa ihosta irtoaa hien lisäksi kuollutta ihosolukkoa, joten laudeliinan käyttö on enemmän kuin suositeltavaa, jotta lika ei jumahda lauteisiin.
Tällaiset pienet siisteysteot voi kääntää myös rahaksi. Kun saunan lauteet säilyvät siisteinä, niitä on mukavampi käyttää jopa vuosikymmeniä.

Joka käytön jälkeen saunan kannattaa antaa kuivua kunnolla, sillä kosteus tarjoaa mikrobien kasvulle otolliset olosuhteet, Mäntylä huomauttaa.
Viimeinen saunoja voi siis lisätä puukiukaaseen vielä yhden klapin ja viimeinen sähkökiukaan käyttäjä voi käydä ottamassa kiukaan pois päältä vasta peseytymisen jälkeen.
Mäntylä huomauttaa myös, että kuivan saunan lattiaa voi imuroida. Kotiolosuhteissa sauna on yleensä samassa rakennuksessa kuin asuintilat, joten siivouksen yhteydessä voi vaikka kerran kuussa imuroida myös saunan lattian, sillä sinne kertyy pölyä ja hiuksia aivan kuten muillekin lattiapinnoille. Mökkiolosuhteissa saunaan voi tuoda rikkaharjan tätä tarkoitusta varten.
Pesemiseen voi käyttää esimerkiksi pehmeää juuriharjaa.
Jos lika ei pääse pinttymään saunaan, ei saunan siivoaminenkaan vaadi hirmuista kuurausta, vaan puhdistaminen yleispesuaineella riittää.
Mäntylän mukaan hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että jos saunoo kerran viikossa, sauna pitäisi putsata kerran vuodessa. Jos taas saunoo kaksi kertaa viikossa, sauna kannattaa siivota kaksi kertaa vuodessa ja niin edelleen.
Siivousta ei kuitenkaan pidä aloittaa silloin, kun sauna on päällä. Kuuma sauna saa nimittäin puhdistusaineet kuivumaan kiinni lauteisiin.
Kun saunaa rupeaa siivoamaan, alalauteet ja muut irtokalusteet kannattaa siirtää pois tieltä, jotta siivoustoimenpiteet saa ulotettua myös lauteiden alle. Mäntylän mukaan kannattaa ensin kastella lauteet haalealla vedellä, joka avaa puun huokoset.
Varsinaisen pesuveden voi tehdä ämpäriin, ja pesuaineena kannattaa käyttää neutraalia tai heikosti emäksistä, eli pH-arvoltaan 7–8 tienoilla olevaa, yleispuhdistusainetta tai saunanpuhdistusainetta. Pesemiseen voi käyttää esimerkiksi pehmeää juuriharjaa, ja myös seinät on syytä kuurata ylhäältä alas.
Lopuksi pesua kaipaa myös lattia, ja jos saunassa on lattiakaivo, kannattaa saunan pesijän samalla huolehtia, etteivät saunan nurkista kaivautuvat roskat tuki viemäriä.
Saunan puhdistamisen yhteydessä on hyvä hetki tarkistaa myös kiukaan kivien tilanne.