
Lohtua yli pimeän – itsemurhan tehneen läheiselle – kokoaa yhteen tositarinat itsemurhan tehneen läheisiltä sekä tutkittua tietoa.
Kansikuva on kuin pala taivasta. Öinen maisema, johon on siroteltu tähtiä; ne voi tulkita myös pisaroiksi. Elina Wartan luoma visuaalinen ilme on itsessään jo lohduttava. Teos on myös kompaktissa koossa.
Kirjaan on jakanut tarinansa 34 itsemurhan tehneen läheistä, kuten vanhempi, lapsi, sisarus, puoliso ja ystävä. Faktatiedon avulla pyritään ymmärtämään itsemurhan taustalla olevia syitä, surevan läpikäymiä kriisivaiheita ja esimerkiksi tapoja, joilla kertoa lapselle itsemurhasta.
Teoksen takana ovat torniolaiset teologian maisteri Eeva Peura ja perhe- ja psykoterapeutti Tarja Tervahauta sekä helsinkiläinen kauppatieteen maisteri Riitta Ahvenjärvi.
Yhteistä monelle tarinalle on se, että itsemurhan tehnyt ihminen on muuttunut ennen itsemurhaansa erityisen iloiseksi.
Erityisen koskettavia ovat tarinat maatalousyrittäjien ja muiden yrittäjien itsemurhista. Yrittäjä salaa pahanolonsa loppuun asti.
Tarinoissa näkyy patoutunut ahdistus, kova työmoraali, alkoholin liikakäyttö ja sulkeutuneisuus, eikä yrittäjää pelasta edes lähellä olevat hyväsydämiset ihmiset.
”Mietin vielä vuosienkin jälkeen, miksi en ollut huomannut Pentin pahaa oloa. Olisiko minun pitänyt kysyä, miksi hän oli niin ilkeä ja äreä?” Näin miettii sukutilalle muuttanut miniä, jonka appiukko teki itsemurhan.
Yhteistä monelle tarinalle on se, että itsemurhan tehnyt ihminen on muuttunut ennen itsemurhaansa erityisen iloiseksi. Huolet putoavat harteilta, kun hän on tehnyt päätöksen päättää elämänsä.
Tarinat opettavatkin ymmärtämään näitä pieniä merkkejä, jotta voisimme jatkossa estää edes yhden ihmiselämän päättymisen.
Läheisten tarinat koskettavat syvästi, mutta lukukokemusta häiritsevät faktaosiot, jossa kerrotaan itsestään selviä asioita esimerkiksi siitä, miten koulukiusaaminen altistaa mielenterveyshäiriöille.
Kaikki varmasti ymmärtävät, kuinka tärkeää kiusaamiseen on puuttua ja että itsemurhapuheet ovat hätähuuto. Latteuksien toisto on jotenkin naiivia ja turhaa, enkä usko traumaattisessa kriisivaiheessa olevan kaipaavan sellaista.
Kustannustoimittajan olisi ollut järkevää sijoittaa faktatieto kirjan loppuun.