• Ydinperhe on siirretty syrjään, ja sen vuoksi alamme olla pulassa

    Vastuu vanhusten ja lasten hoivasta siirrettiin perheeltä valtiolle, mutta nyt ydinperheitä kaivataan, kirjoittaa Pekka Särkiö kolumnissaan.
    Sote-menoihin kohdistuu leikkauksia, joten suomalaisten on otettava enemmän vastuuta itsestään ja läheisistään.
    Sote-menoihin kohdistuu leikkauksia, joten suomalaisten on otettava enemmän vastuuta itsestään ja läheisistään. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto|Perhe
    5.1.202506:00
    Kolumni
    Pekka Särkiö

    Me papit käymme usein tapaamassa vanhuksia. Vanhus on tuonut palvelutalon huoneeseensa kaikkein tärkeimmät muistonsa. Pienellä hyllyllä on hääkuva sekä lasten ja lastenlasten kuvat.

    Monet isoäidit ja isoisät ovat olleet lastensa tukijoukkoina. Lastenlapset ovat tulleet suoraan koulusta mummolaan välipalalle ja vaari on vienyt urheilutreeneihin. Nyt lapset vuorostaan muistavat isovanhempia ja helpottavat heidän yksinäisyyttään.

    Suomessa vanhusten peruspalvelut toimivat, vaikka henkilökunnan kuormitus voi vaikuttaa hoitoon. Iäkkäiden ihmisten osuuden kasvu tuo jatkossa suuria haasteita vanhusten hoivaan, kun jo nyt noin 2 500 vanhusta odottaa paikkaa palvelutalossa ja omaishoitajat huolehtivat entistä huonokuntoisemmista läheisistään.

    Kodeissa tapahtuva lasten sekä vanhusten hoiva tuo tunteen kuulumisesta perheyhteisöön sekä mahdollisuuden osoittaa huolenpitoa ja rakkautta. Perheen asema on kuitenkin muuttunut sen jälkeen, kun vastuuta hoivasta on siirretty kunnille ja valtiolle. Näihin hyvinvointivaltion palveluihin on totuttu ja samalla perheen merkitys on vähentynyt.

    Yhteiset varat eivät yksinkertaisesti riitä korvaamaan kodeissa tapahtuvaa hoivaa, kasvatusta ja huolenpitoa.

    Nyt muutoksen heiluri on kääntynyt toiseen suuntaan. Sote-menoihin kohdistuu parhaillaan leikkauksia ja säästöjä. Samalla suomalaisten on voitava ottaa enemmän vastuuta itsestään ja läheisistään.

    Miten se onnistuu, kun vanhentuneeksi koettu ydinperhe on siirretty syrjään? Avioliittoja solmitaan kolmannes vähemmän kuin runsas vuosikymmen sitten. Samalla syntyvyys on laskenut Pohjoismaiden matalimmalle tasolle.

    Tilastokeskuksen ennusteen mukaan avioituminen on romahtanut lyhyessä ajassa. Vuonna 2008 tehdyn arvion mukaan miehistä ja naisista yli 70 prosenttia avioituu 50. ikävuoteensa mennessä, tämän hetken arvion mukaan enää puolet.

    Tällä on dramaattisia seurauksia yksilöille ja koko yhteiskunnalle. Yhteiset varat eivät yksinkertaisesti riitä korvaamaan kodeissa tapahtuvaa hoivaa, kasvatusta ja huolenpitoa.

    Jeesus syntyi lukemattomien oman aikamme lasten tavoin hauraisiin olosuhteisiin.

    Ihmisiä ei voi käskeä avioitumaan, mutta siihen voi kannustaa sekä valtion että kirkkojen toimin. Viimeisten vuosikymmenten avioliittokeskustelu on koskenut lähinnä kysymystä, keitä voidaan vihkiä.

    Nyt olisi korkea aika keskustella avioliiton merkityksestä läheisistä huolehtimiselle, syntyvyydelle, kasvatukselle ja jaksamiselle esimerkiksi työelämässä. En näe, kuinka yhteiskunta voisi kestää ilman avioliittoa ja perheitä. Kyse on myös kokonaisturvallisuudesta.

    Joulun jälkeisen sunnuntain aiheena on Pyhä perhe. Jeesus syntyi lukemattomien oman aikamme lasten tavoin hauraisiin olosuhteisiin. Äidin ja isän muodostama perhe toi lapsen kasvulle kuitenkin välttämättömän turvan.

    Pyhän perheen sunnuntain Psalmi 71 puhuu eri ikäkausista: ”Jumalani, sinä olit opastajani jo kun olin nuori. Kun nyt olen vanha ja harmaapäinen, älä hylkää minua, Jumala.”

    Kolumnin kirjoittaja on kenttäpiispa evp. ja Salpausselän seurakunnan kappalainen.
    Lisää aiheesta
    • Moni iäkäs pelkää yksinoloa ja tarvitsee lähinnä läsnäoloa, moni myös perushoitoa ympäri vuorokauden.

      Terveydenhuolto | Vanhuksen omainen: Tämä sinua odottaa

    • Isoäiti ja lapsenlapsi viettävät yhteistä aikaa käydessään tilan kasvihuoneilla.

      Koti | Mummojen momentum, pappojen potentiaali – isovanhempien läsnäolo voisi pelastaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin

    • Erikoinen on myös ratkaisu poistaa ensiasunnon ostajilta varainsiirtoverovapaus, Annika Saarikko kirjoittaa.

      Politiikka | Tätä osaa Orpon politiikasta en voi hyväksyä: Lapsiperheköyhyydellä on kauaskantoisia seurauksia

    • ”Olen yrittänyt kymmenillä luentokeikoilla sanoa, että vanhemmuus on leikkimistä, pelleilyä ja hulluttelua”, arvostettu lastenpsykiatri Jari Sinkkonen muistuttaa.

      Perhe | Perinteinen ydinperhe on paras vaihtoehto lapsille, sanoo psykiatri Jari Sinkkonen ja patistaa pikkulasten vanhemmat ”viettämään huonoa elämää Tukholman risteilylle”

      Tilaajalle
    • ”Sängyllä on kova vetovoima. Sinne jämähtää, jos ei pääse liikkelle”, kaverukset Simo Salmi (vas.) ja Voitto Yli-Nikkilä miettivät.

      Yhteiskunta | Vanhustenhoito on murtumispisteessä maaseudulla ‒ kotihoidon rahat tai ihmiset eivät riitä pitkien välimatkojen päähän

    Artikkelin aiheet
    ydinperhe
    avioliitto
    vanhustenhoiva
    syntyvyys
    hyvinvointivaltio
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”