Ydinperhe on siirretty syrjään, ja sen vuoksi alamme olla pulassa

Me papit käymme usein tapaamassa vanhuksia. Vanhus on tuonut palvelutalon huoneeseensa kaikkein tärkeimmät muistonsa. Pienellä hyllyllä on hääkuva sekä lasten ja lastenlasten kuvat.

Monet isoäidit ja isoisät ovat olleet lastensa tukijoukkoina. Lastenlapset ovat tulleet suoraan koulusta mummolaan välipalalle ja vaari on vienyt urheilutreeneihin. Nyt lapset vuorostaan muistavat isovanhempia ja helpottavat heidän yksinäisyyttään.

Suomessa vanhusten peruspalvelut toimivat, vaikka henkilökunnan kuormitus voi vaikuttaa hoitoon. Iäkkäiden ihmisten osuuden kasvu tuo jatkossa suuria haasteita vanhusten hoivaan, kun jo nyt noin 2 500 vanhusta odottaa paikkaa palvelutalossa ja omaishoitajat huolehtivat entistä huonokuntoisemmista läheisistään.

Kodeissa tapahtuva lasten sekä vanhusten hoiva tuo tunteen kuulumisesta perheyhteisöön sekä mahdollisuuden osoittaa huolenpitoa ja rakkautta. Perheen asema on kuitenkin muuttunut sen jälkeen, kun vastuuta hoivasta on siirretty kunnille ja valtiolle. Näihin hyvinvointivaltion palveluihin on totuttu ja samalla perheen merkitys on vähentynyt.

Nyt muutoksen heiluri on kääntynyt toiseen suuntaan. Sote-menoihin kohdistuu parhaillaan leikkauksia ja säästöjä. Samalla suomalaisten on voitava ottaa enemmän vastuuta itsestään ja läheisistään.

Miten se onnistuu, kun vanhentuneeksi koettu ydinperhe on siirretty syrjään? Avioliittoja solmitaan kolmannes vähemmän kuin runsas vuosikymmen sitten. Samalla syntyvyys on laskenut Pohjoismaiden matalimmalle tasolle.

Tilastokeskuksen ennusteen mukaan avioituminen on romahtanut lyhyessä ajassa. Vuonna 2008 tehdyn arvion mukaan miehistä ja naisista yli 70 prosenttia avioituu 50. ikävuoteensa mennessä, tämän hetken arvion mukaan enää puolet.

Tällä on dramaattisia seurauksia yksilöille ja koko yhteiskunnalle. Yhteiset varat eivät yksinkertaisesti riitä korvaamaan kodeissa tapahtuvaa hoivaa, kasvatusta ja huolenpitoa.

Ihmisiä ei voi käskeä avioitumaan, mutta siihen voi kannustaa sekä valtion että kirkkojen toimin. Viimeisten vuosikymmenten avioliittokeskustelu on koskenut lähinnä kysymystä, keitä voidaan vihkiä.

Nyt olisi korkea aika keskustella avioliiton merkityksestä läheisistä huolehtimiselle, syntyvyydelle, kasvatukselle ja jaksamiselle esimerkiksi työelämässä. En näe, kuinka yhteiskunta voisi kestää ilman avioliittoa ja perheitä. Kyse on myös kokonaisturvallisuudesta.

Joulun jälkeisen sunnuntain aiheena on Pyhä perhe. Jeesus syntyi lukemattomien oman aikamme lasten tavoin hauraisiin olosuhteisiin. Äidin ja isän muodostama perhe toi lapsen kasvulle kuitenkin välttämättömän turvan.

Pyhän perheen sunnuntain Psalmi 71 puhuu eri ikäkausista: ”Jumalani, sinä olit opastajani jo kun olin nuori. Kun nyt olen vanha ja harmaapäinen, älä hylkää minua, Jumala.”