• Mummojen momentum, pappojen potentiaali – isovanhempien läsnäolo voisi pelastaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin

    Isovanhempien erkaantuminen lastenlastensa arjesta voi olla yksi syypää nykyajan nuorten ongelmiin.
    Isoäiti ja lapsenlapsi viettävät yhteistä aikaa käydessään tilan kasvihuoneilla.
    Isoäiti ja lapsenlapsi viettävät yhteistä aikaa käydessään tilan kasvihuoneilla. Kuva: Johannes Tervo
    Mielipide|Koti
    3.12.202423:00
    Kolumni
    Jukka Hämäläinen

    Isovanhemmat asuvat yhä useammin kaukana lastensa perheistä. Maaseutu muodostaa poikkeuksen, jossa mummo ja vaari löytyvät monesti läheltä – jos ei nyt saman katon alta, niin omasta taloudestaan lähistöltä tai kirkonkylän eläkeasunnosta.

    Kaupungeissa perheistä on tullut kahden sukupolven yksiköitä, joissa yhteistä aikaa on kovin vähän. Pienestä pitäen lapset viedään aamuisin päivähoitoon ja vähän vanhempina he lähtevät koulutielle.

    Perhe näkee toisiaan vaihtelevasti kotiintulon ja harrastuksiin lähdön välissä. Sen jälkeen on läksyjen ja kodinhoidon vuoro. Vähänä vapaa-aikana rojahdetaan kuka minnekin oman puhelimen kanssa. Vaatii paljon panostusta, että arkena perhe ehtisi elää ihannekuvien idyllistä perhe-elämää.

    Elämänasenteet olen omaksunut ennemmin isovanhemmiltani kuin vanhemmilta.

    Vuosi vuodelta ihmiset tuntuvat voivan huonommin – ainakin sellainen mielikuva mediasta tulee. Mielenterveysongelmat ja psyykkiset diagnoosit lisääntyvät. Osa nuorista ei käy enää koulussa eivätkä kaikki pysty edes poistumaan kotoa. Vuonna 2022 tehtiin lastensuojeluilmoitus lähes joka kymmenennestä lapsesta. Aikuisenakin moni jää yksin. Ei ole kavereita eikä löydy parisuhdetta. Joka viides asuu yksin.

    Väitän, että osa ongelmista johtuu siitä, etteivät isovanhemmat enää kuulu perheeseen. Kolmen sukupolven asuminen samassa talossa ei ole aina auvoa, mutta ei siellä ainakaan yksin jäänyt. Maatilalla kasvaneena muistan olleeni yksin kotona kerran ennen täysi-ikäistymistä.

    Isovanhemmat olivat perheessä tasoittava tekijä. He hoitivat merkittävän osan pienemmistä töistä, joihin vanhemmat eivät ehtineet. Jos perheessä oli ongelmia, he pysyivät tukipylväinä. Mummolla ja papalla oli aina aikaa lapsille, usein pikkuaskareiden lomassa. Siinä puhuttiin päivän kuulumiset puolin ja toisin, ja huomaamatta siirrettiin tärkeää sukupolvista tietoa eteenpäin. Elämänasenteet olen omaksunut ennemmin isovanhemmiltani kuin vanhemmilta.

    Talojen elämään kuului myös koko joukko muita ihmisiä: työmies, jolla oli oma sänkynsä pirtin nurkassa, lomittajat yöpyivät taloissa, naapurit tupsahtivat tuvan penkille tuon tuosta ja sukulaiset viipyivät vierailuillaan muutaman päivän.

    Kasvatus oli koko kylän, suvun ja yhteisön juttu. Monessa kulttuurissa näin on vieläkin, vaikkapa Etelä-Euroopassa ja Afrikassa. Sieltä voi olla opittavaa.

    Nykyisessä yksilönvapaudessa ja mahdollisuudessa kasvaa omaksi itsekseen ilman menneisyydestä kumpuavia rajoitteita on paljon hyvää. Osa perheistä haluaa tietoisesti tehdä asiat toisin kuin vanhempansa. Ja isovanhemmillakin on oikeus omaan elämään ilman, että heitä pidettäisiin automaattisesti apuun rientävinä lastenhoitajina, siivoojina tai remonttireiskoina.

    Isovanhempien tuki lapsenlapsille on tärkeää. Samalla kannattaa muistaa, että voimavarat kulkevat myös toiseen suuntaan. Lapsilta saa iloa, elinvoimaa ja elämäntarkoitusta. Eikä vanhanakaan jää yksin.

    Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.
    Lisää aiheesta
    • Hanna Himanka uskoo kohtaloon sen verran, että hän ajattelee löytävänsä oikeat ihmiset, jos hän haluaa toteuttaa jonkin uuden ajatuksen. Tällä menetelmällä hän on löytänyt muun muassa kirjalleen kustantajan ja yhteistyökumppanit kampanjalle, jossa kannustetaan naisia grillaamaan.

      Ruoka | Ruuanlaitto oli Hanna Himangan mummun tapa näyttää kiintymystä – ”Toivon, että lapseni osaisivat myös puhua, jottei rakastamista tarvitsisi leipoa pullaan”

      Tilaajalle
    • Pöytäpuhelin Ylen Kansanradion työhuoneessa. Puhelut ovat täälläkin siirtyneet tietokoneelle, mutta lähetyksen jälkeiseen soittoon vastaa yhä<em id="emphasis-478f10cc3abd06f39912b08693208c05"> ihmisvastaaja</em>.

      Yhteiskunta | Ennen puhelimeen vastattiin talon nimellä ‒ nykyään nuoria vaivaa puhelinkammo

    • Opettaja Hanna Yli-Mattila toivoo, että vanhemmat uskaltaisivat asettaa lapsilleen rajoja, sillä lasten ei ole helppoa kasvaa kovassa ja kilpailuhenkisessä maailmassa.

      Ihmissuhteet | Maatilalta toiveammattiinsa ponnistanut opettaja painottaa lapsille sinnikkyyden tärkeyttä – ”Eivät kivet ja hukkakauratkaan pelloilta ruikuttamalla nousseet”

    • Karita Koskisen viettää paljon aikaa 5- ja 2-vuotiaiden lapsenlastensa Jooa ja Joose Sundin kanssa.

      Koti | Isovanhempien lastenhoitoapu on monessa perheessä korvaamaton – Karita Koskisen ja tyttärenpoikien yhteinen suosikkipuuha on varsin arkinen

      Tilaajalle
    • Jarno Vesterinen ja Mona Lahtinen viljelevät kasvihuoneissa muun muassa erikoistomaatteja.

      Hyvinvointi | Mona lähti kotiseudulta kaupunkiin opiskelemaan – onni löytyi kuitenkin maalta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    isovanhemmat
    perhe
    lasten ja nuorten hyvinvointi
    yhteisöllisyys
    sukupolvet
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen