Ennen puhelimeen vastattiin talon nimellä ‒ nykyään nuoria vaivaa puhelinkammo

Kun puhelin ei ollut enää kodin kiinteä kaluste, muuttui siihen vastaaminenkin. Talolliset isovanhemmat vielä vastasivat soittajalle kotinsa nimellä. Pirtistä löytyi laitteelle jopa oma puhelinkamari, aivan radiokamarin vierestä.

Kaupungissa koteja ei jostain syystä nimetä, joten maalta muuttanut vanhempieni suuri ikäluokka alkoi vastata saapuviin soittoihin omalla nimellään. Ihan koko nimellä ja niin vakavalla äänellä, että omatkin lapset luulevat soittaneensa väärään numeroon.

Milleniaalina totuin ensimmäisten joukossa siihen uutuuteen, että soivasta puhelimesta näki, kuka siellä tavoittelee. Itse vastaan puhelimeen yleensä soittajan nimellä. Menevät siitä sopivasti hämilleen tai katkaisevat puhelun. Muut vastaavat moi.

Tällä vuosituhannella syntynyt Z-sukupolvi ei vastaa puheluihin ollenkaan. Varoitukseton soitto tunkee liikaa ihmisen henkilökohtaiselle reviirille.

Englantilaisperäistä haloota kuulee vain elokuvissa. Sana on maailmalla ikiaikainen, mutta suomenkielessä negatiivinen. Joku tekee hirveän haloon. Puhelinetikettiin sanan toi väitetysti Thomas Edison.

Puhelimen keksijäksi merkitty patenttimies Alexander Graham Bell suosi merihenkistä tervehdystä ahoy-hoy. Sekään ei jäänyt käyttöön, paitsi tv-sarja Simpsoneiden vitsikkäästi fossiilin ikäiselle Mr. Burnsille.