• Petri P. Pentikäisen puhelin soi yhä, vaikkei lanka enää yllä Kalvitsan juna-asemalle.
    Petri P. Pentikäisen puhelin soi yhä, vaikkei lanka enää yllä Kalvitsan juna-asemalle. Kuva: Jere Lauha

    Puhelinlangan joutsenlaulu

    Viimeisillä lankapuhelimilla soittelee noin 33 000 suomalaista kotitaloutta. Vanhaa puhelinta entisöivän on otettava vippaskonstit käyttöön, jos laitteella tahtoo vielä soittaa.
    Tilaajalle
    Lukemisto|Yhteiskunta
    24.8.202405:00
    Taneli Laine

    Vanhan rautatieaseman päällikkö Petri P. Pentikäinen nostaa luurin junanlähettäjän pöytäpuhelimesta. Laitteet pirisevät ja Työmies-savukkeiden aski lojuu pöydällä.

    Pentikäinen osti tyhjennetyn Kalvitsan juna-aseman vuonna 2009. Muutamassa vuodessa uuttera omistaja oli ystäviensä avulla palauttanut paikkaan entistä loistoa.

    Aseman kahvila palvelee kesäisin, ja odotussali sekä junanlähettäjän huone on museoitu 1960- ja 70-luvuille. Salin pyöreällä valintalevyllä varustettu Ericsson-puhelin on tuttu kaikille suomalaisille. Tai melkein.

    ”Nyt löytyy jo sellainenkin sukupolvi, jolle laite on hyvin vieras. Yksinkertaisesti eivät osaa sitä käyttää”, Pentikäinen kommentoi.

    Odotussalin puhelimen edessä ovat jo nuorimmat suomalaiset hämillään.
    Odotussalin puhelimen edessä ovat jo nuorimmat suomalaiset hämillään. Kuva: Jere Lauha

    Nuoriso ei enää väännä valitsinta, mutta kaikista suomalaiskodeista lankapuhelin ei ole poistunut.

    Traficomin tilastoinnin mukaan Suomessa oli viime vuoden lopulla noin 158 000 kiinteän verkon puhelinliittymää. Kotitalouksien hallussa oli liittymistä vain reilu viidennes, noin 33 000. Loput kuuluivat yrityksille.

    Lankaliittymien kokonaismäärä on vajonnut 1930-luvun tasolle. Vuonna 1936 Suomessa oli ajan tilaston mukaan jopa nykyistä enemmän ”puhelinkoneita”: yhteensä 160 469 kappaletta.

    Aikakausien välillä lankapuhelin ehti lähes jokaiseen kotiin ja toimistoon. Enimmillään liittymiä oli 1990-luvun lopulla 2,8 miljoonaa.

    Suomessa oli viime vuoden lopulla noin 158 000 kiinteän verkon puhelinliittymää.

    Puhelin omaksuttiin täällä varhain. Ensimmäinen puhelinlinja vedettiin helsinkiläisen pihan poikki vuonna 1877 ‒ vain puolitoista vuotta Yhdysvalloissa myönnetyn Bellin patentin jälkeen. Puhelinlangat ovat siis laulaneet suomeksi pian 150 vuotta.

    Laulu saattaa loppua piakkoin. Moni puhelinyhtiö on lakkauttanut lankapuhelinpalvelut kokonaan, mutta eivät kaikki.

    ”Junaliikenteen hallinta on ollut jatkuvaa puhelimella soittelua”, Pentikäinen kertoo.
    ”Junaliikenteen hallinta on ollut jatkuvaa puhelimella soittelua”, Pentikäinen kertoo. Kuva: Jere Lauha

    Asuinalueesta ja puhelinyhtiöstä riippuen vanhan lankapuhelinliittymän on voinut pitää toistaiseksi käytössään.

    ”Mikkelin keskustaajaman alueella lankapuhelinasiakkaat on saatu pidettyä palvelun piirissä”, kertoo MPY Telecom oy:n asiakkuusjohtaja Elisa Ketomaa.

    ”Ei meilläkään montaa sataa lankapuhelinasiakasta enää ole. Keskustaajamaa kauemmat linjat on jo ajettu alas.”

    Nyt ylläpidettyjen liittymien purkamisesta ei ole Ketomaan mukaan päätetty. Uusia sopimuksia yhtiö ei enää tarjoa. Vanhan liittymän perusmaksu on Ketomaan mukaan reilut pari kymppiä kuussa.

    Monen muun vanhan puhelinyhtiön tapaan MPY Telecom on 2000-luvulla muuttunut ajanmukaiseksi internet-palveluntarjoajaksi.

    Vaivihkaa myös lankapuhelimet ovat siirtyneet internetin käyttäjiksi.

    ”Nykyisin on tarjolla jopa sellaisia ratkaisuja, että käyttäjän vanha lankapuhelin toimii internetin laajakaistayhteyden päällä. Tuskin mikään yhtiö silti uutta liittymää enää tarjoaa”, kertoo Finnet-liiton toimitusjohtaja Jarmo Matilainen.

    Matilaisen mukaan kysyntää luo se, että jotkin yritykset kaipaavat vielä kiinteää puhelinta toimistolle.

    ”Lankaliittymän etu on, että siihen soittaessa soittaa paikkaan. Kaupan numero soittaa kauppaan eikä etätöihin.”

    Myös Mikkelin lankapuhelinliittymien takana teknologia on vaihtunut internet-pohjaiseen, vaikka asiakkaan suuntaan mitään muutosta ei tunnu.

    Muita edes osittain liittymät säilyttäneitä puhelinyhtiöitä löytyy Suomesta useita ja paikkakuntia parikymmentä.

    Lisää aiheesta
    • HPY:n osuustodistus vaihtui aikanaan 150 Elisan osakkeeseen. Potti oli monen pääkaupungin asukkaan ensimmäinen pörssiomistus.

      Yhteiskunta | Älä unohda puhelinosaketta – nukkuvilta meni ohi miljoonia

      Tilaajalle

    Suurimmista yhtiöistä verkkoa ylläpitää enää vain Elisa oyj, Helsingin puhelinyhdistyksen perillinen. Elisan lanka lieneekin historiallisesti maamme pisin.

    Helsingin puhelinyhdistyksen talo on yksi Lars Sonckin kansallisromanttisen arkkitehtuurin merkkiteoksista. Samaa voi sanoa harmaakivisistä Helsingin Kallion kirkosta sekä Tampereen tuomiokirkosta. Sonckin käsialaa molemmat.
    Helsingin puhelinyhdistyksen talo on yksi Lars Sonckin kansallisromanttisen arkkitehtuurin merkkiteoksista. Samaa voi sanoa harmaakivisistä Helsingin Kallion kirkosta sekä Tampereen tuomiokirkosta. Sonckin käsialaa molemmat. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Helsingin puhelinyhdistyksen perustaja Daniel Wadén oli jo nuorena mekaanikkona mukana vetämässä sitä Suomen ensimmäistä puhelinlankaa helsinkiläisellä pihalla vuonna 1877.

    Puhelunvälitys oli pääkaupungissa merkittävä toimiala. Nykypäivän Elisan lisäksi Helsingin puhelinyhdistyksestä muistuttaa sen vuonna 1905 valmistunut talo, Lars Sonckin piirtämä kivilinna Helsingin Kaartinkaupungissa.

    Talossa toimi puhelinkeskus, jossa sentraalisantrat välittivät soittoja käsin. Puhelinten yleistyessä, ehdittiin santra saada keskeiseksi hahmoksi moneen maaseudun kylään ja Niskavuori-näytelmään.

    Sentraalisantra hälytettiin toimeensa joskus yölläkin. Kuva: Satakunnan museo, Satakuntalaisen Osakunnan valokuvakokoelma
    Sentraalisantra hälytettiin toimeensa joskus yölläkin. Kuva: Satakunnan museo, Satakuntalaisen Osakunnan valokuvakokoelma Kuva: F. H. Potila

    Maalaiskylän käsikäyttöistä puhelinkeskusta valvoi pieni väkimäärä, joskus vain santra perheineen. Laitteistosta löytyi yön kiireellisiä puheluita varten oma toiminto: pirisevä kello, joka hälytti puhelunvälittäjän sängystä työpisteelleen.

    Öiset herätykset päättyivät automaattipuhelinkeskusten myötä. Helsinkiin sellainen saatiin vuonna 1922, viimeinen Pellon kuntaan Lappiin vuonna 1980.

    Yksi automaattikeskus on Petri P. Pentikäiselläkin museoituna.

    Kalvitsan kylälle vuonna 1972 rakennettu keskuskoppi sijoitettiin sentraalisantran entisessä talossa sijainnen keskuksen viereen. Puhelinlankojen päät oli helppo siirtää uuteen automaattipuhelinkeskukseen.

    Santrat korvasi paljon nopeampi, mutta menneen ajan romantiikkaa tihkumaton automaattikeskus.
    Santrat korvasi paljon nopeampi, mutta menneen ajan romantiikkaa tihkumaton automaattikeskus. Kuva: Jere Lauha

    Enää ei puhelinlanka entisen Mikkelin maalaiskunnan alueella sijaitsevaan kylään kanna – ei keskukseen eikä radanvarteen.

    Rautatieaseman päällikkö Pentikäinen on turvautunut vippaskonsteihin pitääkseen aseman lankapuhelimet toiminnassa.

    ”Alalla pätevöitynyt kaveri on tuonut asemalle vanhan puhelinvaihteen. Siihen kytketyt lankapuhelimet soivat ja toimivat kuin ennen vanhaan, mutta vaihteeseen on puuttuvan puhelinlangan sijaan kytketty sim-kortti ja matkapuhelinliittymä”, Pentikäinen kertoo.

    Asemalle tuleva puhelu soittaa kelloa sisällä ja ulkona. Luuriin vastaavalle kokemus on sama kuin 1960-luvulla.

    Tavanomaisen Ericssonin lisäksi junanlähettäjän hallusta löytyy pari muutakin puhelinkonetta. Valtionrautatiet oli viestintäteknologiassa oman aikansa edelläkävijä. Puhelinsoitto muille asemille oli ajan modernin junaliikenteen edellytys.

    Junanlähettäjä seurasi liikenteen kulkua lyijykynällä ja lankapuhelimella. Vasemmalla musta selektoripuhelin asemien väliseen yhteydenpitoon.
    Junanlähettäjä seurasi liikenteen kulkua lyijykynällä ja lankapuhelimella. Vasemmalla musta selektoripuhelin asemien väliseen yhteydenpitoon. Kuva: Jere Lauha

    Junaradan vieressä onkin viimeistään toisen maailmansodan jälkeen kulkenut myös oma, puhelinyhtiöistä erillinen linja. Niin sanottu selektoripuhelin yhdisti junanlähettäjän naapuriasemiin ja ratavahtien mökkeihin.

    ”Junaliikenteen hallinta on ollut jatkuvaa puhelimella soittelua. Lähdöt ja saapumiset on ilmoitettu naapuriasemalle kymmenillä puheluilla per työvuoro.”

    Vain veturiin ei lankapuhelimella saanut yhteyttä. Ongelma äityi onnettomuudeksi vuonna 1957.

    Ratkaisuksi kehitettiin Suomen ensimmäinen matkapuhelinverkko, jonka perilliset lopulta veivät puhelinlangan aseman.

    Lisää aiheesta
    • Kuurilan turma tiedettiin asemilla etukäteen ‒ junaan ei tietoa saatu. Kuva: Museovirasto / Journalistinen kuva-arkisto

      Yhteiskunta | Katastrofi raiteilla sysäsi Suomea kännykkävaltioksi ‒ vääjäämätön törmäys tajuttiin heti junien lähdettyä

      Tilaajalle
    • HPY:n osuustodistus vaihtui aikanaan 150 Elisan osakkeeseen. Potti oli monen pääkaupungin asukkaan ensimmäinen pörssiomistus.

      Yhteiskunta | Älä unohda puhelinosaketta – nukkuvilta meni ohi miljoonia

      Tilaajalle
    • Pöytäpuhelin Ylen Kansanradion työhuoneessa. Puhelut ovat täälläkin siirtyneet tietokoneelle, mutta lähetyksen jälkeiseen soittoon vastaa yhä<em id="emphasis-478f10cc3abd06f39912b08693208c05"> ihmisvastaaja</em>.

      Yhteiskunta | Ennen puhelimeen vastattiin talon nimellä ‒ nykyään nuoria vaivaa puhelinkammo

    • Moni asia jää hoitamatta ilman puhelinsovellusta.

      Tekniikka | Puhelin täyttyy eri sovelluksista, joista monella on vain yksi tehtävä

    • Nuori polvi ei välttämättä tule edes ajatelleeksi, millaista urheilua lankapuhelimeen vastaaminen välillä vaati, pohtii maatilamatkailuyrittäjä Irma Ylä-Tuuhonen.

      Lankapuhelimeen juokseminen oli maatilamatkailuyrittäjälle menneinä vuosikymmeninä melkoista urheilua ja faksi toi varauspyyntöjä eksoottisistakin paikoista: "Silloin ei Googlelta käännöstä kysytty"

    • Vajaat 30 vuotta diakonissana työskennellyt Seija Puusaari kertoo, että nykyään monta työvälinettä voi unohtaa autoon, kunhan kännykkä on mukana.

      ”Jälkikäteen ajatellen voi vain äimistellä" – näin paljon kännykkä ja tietokone ovat helpottaneet diakonissan kotikäyntejä ja hoitotyötä

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle