• Älä unohda puhelinosaketta – nukkuvilta meni ohi miljoonia

    Puhelinosakkeen omistajan kannattaa olla valppaana, sillä vielä on jäljellä 16 yhtiötä ja osuuskuntaa, joiden osakkeilla voi tulevaisuudessa olla mahdollisuus vuolla kultaa.
    Tilaajalle
    HPY:n osuustodistus vaihtui aikanaan 150 Elisan osakkeeseen. Potti oli monen pääkaupungin asukkaan ensimmäinen pörssiomistus.
    HPY:n osuustodistus vaihtui aikanaan 150 Elisan osakkeeseen. Potti oli monen pääkaupungin asukkaan ensimmäinen pörssiomistus. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Lukemisto|Yhteiskunta
    24.8.202409:00
    Taneli Laine

    Suomen lankapuhelinverkon kehitys kulki alun alkaen vahvasti yksityisten puhelinosuuskuntien ja -osakeyhtiöiden varassa. Puhelinyhtiöitä oli parhaimpina aikoina satoja.

    Paikallisuus näkyi yhtiöiden omistuksissa ja osuuskuntien jäsenistössä. Osakkeen ostaminen tai osuuskunnan jäseneksi hakeminen oli usein edellytyksenä puhelinverkkoon liittymiselle.

    Osakekirjoja ja osuustodistuksia päätyikin moneen suomalaiseen kotiin. Pöytälaatikossa odottava arvopaperi voi vielä olla tuhansien eurojen arvoinen.

    ”Puhelinosakkeita on kolmenlaisia. On puhelinosuuskuntia, joiden osuuskirjan vaihdantaa linjaa osuuskuntalaki. Toiseksi on suljettuja osakeyhtiöitä, joiden päätäntävaltaiset osakkeet on sidottu palveluiden käyttöön”, selventää Finnet-liiton, entisen Suomen puhelinlaitosten liiton toimitusjohtaja Jarmo Matilainen.

    ”Kolmanneksi on yhtiöitä, joiden osakkeella voi vapaasti käydä kauppaa yhtiöjärjestyksen sääntöjen mukaan.”

    Matilaisen arvion mukaan Finnet-liiton 16 jäsenyhtiöllä ja -osuuskunnalla on 100 000–200 000 omistajaa.

    ”Ihminen kun ei välttämättä miellä osakkeen arvoa, niin se saatetaan myydä, kun joku vain tarjoaa jotakin.”

    Olemassa olevat puhelinyhtiöt ovat pääosin siirtyneet tarjoamaan valokuitua ja muita verkkoratkaisuja. Osakkeen arvo voi kasvaa yhtiön uuden toiminnan mukana.

    Puhelinosakkeita ostavia sijoittajia on markkinoilla paljon. Jotkut ostajatarjokkaat lähestyvät osakkeenomistajia jopa puhelimitse.

    ”Ihminen kun ei välttämättä miellä osakkeen arvoa, niin se saatetaan myydä, kun joku vain tarjoaa jotakin”, Matilainen kertoo.

    Osakkeella tai osuustodistuksella voi tehdä nopeaakin voittoa, jos puhelinyhtiö esimerkiksi myy liiketoimintansa. Näin kävi Mikkelissä.

    ”Mikkeliläisen MPY osuuskunnan osuustodistuksia kaupattiin vielä muutama vuosi sitten parilla kolmella sadalla eurolla. Kun vuonna 2023 osuuskunta myi liiketoimintansa pääomasijoittajalle, jaettiin myyntivoitto omistajille. Yhden osuuden hinnaksi tuli noin 4 000 euroa.”

    Osuustodistuksia ostaneiden sijoitukset saattoivat hetkessä kertaantua parilla kymmenellä. Matilainen korostaa, että kyse on täysin hyväksytystä liiketoiminnasta.

    ”Omistus on arvopeliä. Ei tällaista voi etukäteen tietääkään. Osake voi olla myös täysi huti, eikä sen arvo muutu miksikään.”

    Puhelinosakkeisiin erikoistuneet sijoittajat hajauttavatkin ostojaan moniin eri yhtiöihin. Tuottavat ostot kattavat tuottamattomien hankintojen kustannukset.

    Suuren kertaluonteisen voiton voi tehdä myös silloin, kun iso yhtiö ostaa pienemmän kilpailijansa. Esimerkiksi Elisan itseensä sulauttamien puhelinyhtiöiden osakkeet on kaupan jälkeen vaihdettu Elisan osakkeisiin.

    Moni suomalainen onkin saanut ensimmäiset pörssiosakkeensa Elisan ja DNA:n kaltaisten isojen toimijoiden tekemien puhelinyhtiön ostojen myötä.

    Yli 5,4 miljoonan euron edestä osakekirjoja vanheni Kymen ja Karjalan pöytälaatikoihin.

    Kotkan seudulla toiminut Kymen puhelin ja Pohjois-Karjalan puhelinyhtiö Telekarelia yhdistettiin Elisaan vuonna 2013. Puhelinyhtiöiden osakkeenomistajilla oli kaupan jälkeen kymmenen vuotta aikaa vaihtaa puhelinosakkeensa Elisan pörssiosakkeisiin.

    Yhdellä Telekarelian osakkeella sai 25 Elisan osaketta. Kymen puhelimen osake vaihtui peräti 144:ään Elisan osakkeeseen. Vuonna 2024 Kymen puhelimen osakesaldon arvo on pysytellyt yli 6 000 eurossa.

    Moni puhelinosakkeen omistanut teki vaihdossa voittoa, mutta kaikki omistajat eivät kymmenessäkään vuodessa ilmoittautuneet. Aika osakkeiden vaihtamiselle umpeutui huhtikuussa 2024.

    Elisan mukaan vaihtamatta jäi alle 1 500 Telekarelian ja alle 600 Kymen puhelimen osaketta. Markkina-arvoltaan yhteensä yli 5,4 miljoonan euron edestä osakekirjoja vanheni Kymen ja Karjalan pöytälaatikoihin.

    ”Perikunnilta saattoivat jäädä osakekirjat löytämättä, tai iäkkäämmältä omistajalta tällainen kehitys huomaamatta”, Matilainen tuumailee.

    Asiaan vihkiytymättömälle voi olla muutenkin hankalaa selvittää lipastosta löytyvän puhelinosakkeen arvoa.

    Jos itselle tuntemattomaan osakkeeseen esimerkiksi kuolinpesän osakkaana törmää, neuvoo Matilainen kysymään sen arvoa suoraan yhtiöstä. Jotkut yhtiöt jopa ostavat osakkeitaan takaisin.

    Myydäkin saa, mutta joskus myös passiivinen omistus kannattaa. Kunhan osaketta ei kokonaan unohda.

    Lisää aiheesta
    • Petri P. Pentikäisen puhelin soi yhä, vaikkei lanka enää yllä Kalvitsan juna-asemalle.

      Yhteiskunta | Puhelinlangan joutsenlaulu

      Tilaajalle
    • Kuurilan turma tiedettiin asemilla etukäteen ‒ junaan ei tietoa saatu. Kuva: Museovirasto / Journalistinen kuva-arkisto

      Yhteiskunta | Katastrofi raiteilla sysäsi Suomea kännykkävaltioksi ‒ vääjäämätön törmäys tajuttiin heti junien lähdettyä

      Tilaajalle
    • Pöytäpuhelin Ylen Kansanradion työhuoneessa. Puhelut ovat täälläkin siirtyneet tietokoneelle, mutta lähetyksen jälkeiseen soittoon vastaa yhä<em id="emphasis-478f10cc3abd06f39912b08693208c05"> ihmisvastaaja</em>.

      Yhteiskunta | Ennen puhelimeen vastattiin talon nimellä ‒ nykyään nuoria vaivaa puhelinkammo

    • Päivän kysymys Paljonko puhelin-osakkeestamaksetaan?

    • Raaseporilainen Ulrika Holmberg My-koirineen seurasi tiistaina, kun Matias (oik.) ja Anton Vuorio asensivat Karjaan Puhelimen kuituliittymää hänen omakotitaloonsa.

      DNA:n myynti Norjaan tuo maakuntien teleyhtiöille miljoonia euroja – saavatko omistajat valokuituyhteyksiä vai osinkoja?

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle