Oppikirjat on pakko laittaa uusiksi vähän väliä, ja tekijöiksi tarvitaan väkeä ympäri Suomea ”kuplaantumisen” välttämiseksi

Oppikirjojen pitää vastata kulloisenkin ajankohdan tarpeisiin, jotta niiden sisältö ei ala vaikuttaa aikansa eläneeltä. Kuva: Carolina Husu

Koulukirjat kulkevat peruskoululaisen mukana jopa 190 päivänä vuodessa. Harva kuitenkaan tulee koululaisena ajatelleeksi, miten kyseinen sisältö on kirjoihin päätynyt.

Oppimateriaalien syntyä voi ajatella jatkumona, joka perustuu koulujen tarpeeseen, joka taas pohjautuu opetussuunnitelmaan, joka puolestaan muuttuu yhteiskunnan mukana, muotoilee Otava Oppimisen palvelujen sisältöjohtaja Eeva Lahdenmäki.

Hän lisää puhuvansa tietenkin vain Otavan puolesta, sillä Suomessa on kymmenkunta muutakin oppikirjakustantajaa.

Kaikkien peruskoulun oppimateriaalien pohjana on opetussuunnitelma, jota Opetushallitus uudistaa noin 10 vuoden välein.

Opetussuunnitelman päivittäminen perustuu siihen, että koulu elää ajassa ja maailma ympärillämme muuttuu jatkuvasti. Siinä samalla muuttuvat opettajien ja oppijoiden tarpeet, Lahdenmäki kuvailee.

”Oppimateriaalin pitää vastata tämän päivän tarpeisiin, sillä muuten se näyttää auttamattomasti vanhanaikaiselta.”

Yhteiskunnan muutos on jatkuvaa, mutta vähittäistä, minkä vuoksi muutosta ei välttämättä pysty huomaamaan kuin vasta vuosikymmenen tai parin päästä. Lahdenmäki kertookin lukeneensa kiinnostuneena Helsingin Sanomissa (16.11.2024 ) julkaistun jutun, jossa toimittaja palasi omien kouluaikaisten historiankirjojensa pariin.

Oppikirjailijat ovat yleensä kyseisen aineen opettajia, jotka työstävät oppimateriaalia oman työnsä ohessa. Kuva: Lari Lievonen

Kovin kauas historiaan ei tarvitse mennä huomatakseen, miten aika on ajanut niiden sisällön ohi.

Esimerkiksi tietotekniikkaan liittyvä muutos oppimateriaaleissa näkyy yksinkertaistetusti näin: aiemmin sekä oppikirja, tehtäväkirja että opettajan materiaali saattoivat olla pelkästään paperisia.

Nykyään tuoteperheeseen kuuluu lähes aina myös digitaalista aineistoa, kuten ääni- ja videomateriaalia sekä erilaisia digitaalisia tehtäviä, joiden ansiosta oppija saa osaamisesta välitöntä palautetta.

Toinen oppikirjoissa viime vuosikymmeninä näkynyt muutos koskee yhteiskunnan monimuotoistumista. Vuosituhannen vaihteessa Suomessa elettiin yhtenäiskulttuurin viimeisiä vuosia, mutta nykyään eri taustat ja äidinkielet ovat koululuokassa arkipäivää.

"Jokaisen oppijan pitäisi pystyä löytämään itsensä oppimateriaalista ja samastumaan siihen maailmaan, jota oppimateriaali ja koulun opetus rakentavat."

Nykypäivän oppimateriaaleissa pitää huomioida myös erilaiset oppijat ja antaa monenlaisia tehtäviä eri taitotasojen oppilaille. Näin vältetään tilanne, jossa osa oppilaista käy vielä läpi alkeita ja osa pitkästyy tekemisen puutteeseen.

Lahdenmäen mukaan koulujen arkipäivän tarpeet ovat ykköskriteerinä silloin, kun päätetään, päivitetäänkö edellistä oppimateriaalia vai aletaanko työstää kokonaan uutta.

Valtaosa oppikirjojen tekijöistä on kyseisen oppiaineen opettajia, jotka työstävät oppimateriaalia kustantajan ohjauksessa oman päivätyönsä ohessa.

Tavallisimmin yhtä oppimateriaalia työstää useista opettajista koostuva oppikirjailijaryhmä, ja heidän lisäkseen mukana on muitakin ammattilaisia graafisista suunnittelijoista kuvittajiin ja koodareihin.

”Oppikirjailijaksi päädytään kuten muihinkin kirjailijan töihin, eli olemalla yhteyksissä kustantajaan”, Lahdenmäki kertoo vinkkinä oppikirjailijan urasta haaveileville opettajille.

Kun oppikirjailijatiimiä valitaan Otavalla, opettajien halutaan edustavan erikokoisia kouluja erikokoisilta paikkakunnilta eri puolilta Suomea.

Lahdenmäen mukaan tällainen maantieteellinen edustavuus on aina ollut tärkeää, mutta nyt sen merkitys korostuu, sillä nykyään Suomessa muutama kaupunkiseutu kasvaa samaan aikaan, kun väki vähenee laajoilla alueilla.

”Eri puolilla maata eletään aivan eri todellisuuksissa, eikä oppikirja saa kuplautua suuntaan tai toiseen”, Lahdenmäki sanoo.